.."Kristinuskon viralliset opit taivaasta ja helvetistä ovat tiedon puussa siksi omituisia kasvannaisia — hedelmiksi niitä ei voi sanoa — ettei niistä todellakaan kannattaisi monta sanaa lausua, ellei vielä löytyisi yksinkertaisia ihmisiä, jotka pitävät oikeutenaan ja velvollisuutenaan niitä opettaa viattomille lapsille, koska ne muka kuuluvat kristinuskoon.
On yleinen salaisuus, että useimmat täysikasvuiset ovat lakanneet niihin uskomasta ja pitävät häpeänä niistä edes puhuakaan mutta sittenkin he sallivat niitä tyrkytettävän lasten vastaanottavaisiin mieliin, ennen kuin nämä itse kykenevät ajattelemaan ja suojelemaan itseään noiden oppien turmiolliselta vaikutukselta.
Sitä, kuinka paljon sekasortoa, masennusta ja epätoivoa täten saadaan aikaan pienissä sieluissa, ei voi kukaan mitata. Tämä pimeä oppi jää alituisena painajaisena synkistyttämään lasten varhaisia ikävuosia, joiden tulisi olla häiriintymättömän onnen ja sopusoinnun aikaa.
Vuosikausia saa tuo pieni ajattelija sitten avuttomana käyskennellä vaivaamassa itseään turhilla kysymyksillä, juuri silloin kun olisi niin paljon hyödyllistäkin opittavaa. "Pääsisinköhän taivaan iloon, jos nyt kuolisin, vai joutuisinko ainaiseksi helvetin vaivaan perkeleitten sekaan?" — mikäpä on enemmän omiaan kasvattamaan itsekkyyttä kuin tällaiset mietteet? Jos tämä olisi uskontoa, silloin uskonto olisi vain sairaalloisten haaveitten hautomista eikä hengen tervettä kehitystä siinä piirissä, missä sillä on mahdollisuuksia tehdä kokemuksia ja oppia.
Viisastuessaan lapsi kenties viimein huomaa, kuinka typerä oli kumpikin noista otaksumista. Se huomaa, kuinka pikkumaista oli ajatella ikuisuudesta, että ihmisen muutamat elinvuodet voisivat jotakin vaikuttaa aluttomaan ja loputtomaan aikaan. Se huomaa, kuinka itserakasta oli ajatella, että meidän mitättömien ihmisten epäitsenäiset ajatukset, teot tai "uskot" voisivat liikuttaa itse Ääretöntä Elämää, niin että se joko ihastuisi tai pahastuisi niistä ainaiseksi.
Toki meillä täytyisi olla vähän enemmän häveliäisyyttä suurta Jumaluutta kohtaan, ennen kuin siitä mitään tällaista ajattelemme, kun se ei kuitenkaan itse voi "astua alas" puolustamaan kunniaansa ihmissanoilla...
"Kristinuskon alkuperäinen oppi elämästä ja kuolemasta".
http://www.teosofia.net/
On yleinen salaisuus, että useimmat täysikasvuiset ovat lakanneet niihin uskomasta ja pitävät häpeänä niistä edes puhuakaan mutta sittenkin he sallivat niitä tyrkytettävän lasten vastaanottavaisiin mieliin, ennen kuin nämä itse kykenevät ajattelemaan ja suojelemaan itseään noiden oppien turmiolliselta vaikutukselta.
Sitä, kuinka paljon sekasortoa, masennusta ja epätoivoa täten saadaan aikaan pienissä sieluissa, ei voi kukaan mitata. Tämä pimeä oppi jää alituisena painajaisena synkistyttämään lasten varhaisia ikävuosia, joiden tulisi olla häiriintymättömän onnen ja sopusoinnun aikaa.
Vuosikausia saa tuo pieni ajattelija sitten avuttomana käyskennellä vaivaamassa itseään turhilla kysymyksillä, juuri silloin kun olisi niin paljon hyödyllistäkin opittavaa. "Pääsisinköhän taivaan iloon, jos nyt kuolisin, vai joutuisinko ainaiseksi helvetin vaivaan perkeleitten sekaan?" — mikäpä on enemmän omiaan kasvattamaan itsekkyyttä kuin tällaiset mietteet? Jos tämä olisi uskontoa, silloin uskonto olisi vain sairaalloisten haaveitten hautomista eikä hengen tervettä kehitystä siinä piirissä, missä sillä on mahdollisuuksia tehdä kokemuksia ja oppia.
Viisastuessaan lapsi kenties viimein huomaa, kuinka typerä oli kumpikin noista otaksumista. Se huomaa, kuinka pikkumaista oli ajatella ikuisuudesta, että ihmisen muutamat elinvuodet voisivat jotakin vaikuttaa aluttomaan ja loputtomaan aikaan. Se huomaa, kuinka itserakasta oli ajatella, että meidän mitättömien ihmisten epäitsenäiset ajatukset, teot tai "uskot" voisivat liikuttaa itse Ääretöntä Elämää, niin että se joko ihastuisi tai pahastuisi niistä ainaiseksi.
Toki meillä täytyisi olla vähän enemmän häveliäisyyttä suurta Jumaluutta kohtaan, ennen kuin siitä mitään tällaista ajattelemme, kun se ei kuitenkaan itse voi "astua alas" puolustamaan kunniaansa ihmissanoilla...
"Kristinuskon alkuperäinen oppi elämästä ja kuolemasta".
http://www.teosofia.net/
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kuolemanpelko
...Ihminen, joka pelkää omaa kuolemaansa, pelkää myös ystäviensä kuolemaa, ja kun he sitten menevät pois, hän ei sure vain tätä eroa, vaan on sen lisäksi levoton myös heidän mahdollisesta kohtalostaan.
Vain tieto kuoleman takaisista tosiasioista poistaa kaiken pelon ja huolen. Ihminen, joka tuntee nämä asiat, näkee kuoleman vain eräänlaiseksi elämän tapahtumaksi sekä ymmärtää, että elämää tuolla toisella puolella on syytä pelätä yhtä vähän kuin tälläkään puolella"..
C. W. Leadbeater: Kuoleman toisella puolella
Eli jonkin korvaavan uskomisen olet kuitenkin saanut itsellesi hankittua?!