Vinkujien lista

Putkosen solvaajalistalta löytyvät muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd), SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd), kansanedustaja Li Andersson (vas), vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, euroedustaja Henna Virkkunen (kok), Demokraatin päätoimittaja Antti Vuorenrinne (sd), SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo, professori Kimmo Grönlund, professori Jan Sundberg, professori Juha Suoranta ja Ylen johtaja Atte Jääskeläinen.
1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Matti Putkonen on raiskaaja, koska on siitä tuomion saanut.

Äänestä

Ihan asiallinen lista tuo on. Pitäähän heidän itsekin tajuta se, että turha marina on turhaa marinaa. Ajattelesivat oikeita asioita, eikä turhuuksia.

Äänestä
  • Kukaan ei saa arvostella kansakuntamme loistavaan tulevaisuuteen vievää puoluettamme!

    Äänestä

  • Vallan hyvä lista. Paljon puhuivat, vähän tekivät. Korkeaa palkkaa nauttivat. Elävät sfääreissä sateenkaarta ihastellen, eläkeläisn tuskanpuna ei päättäjänä ollessa kiinnostanut. Koko joukko turhakkeita.

    Äänestä

Milloin se Putkos Matti on raiskanna, eikö saanna muuten pilluu?

Äänestä

Ruben Stiller oli pyytänyt tuon Putkosen ohjelmaansa valkopestäväksi. Valkopesu ei onnistunut luihu mikä luihu. Tälle viimeisimmälle painokselleen eli akalleen on järjestänyt peruspalveluministeri Mäntylän porukoissa huippuviran ja huippuliksan. Eli osaa ne nuo persutkin ottoo itelle ja kuoria kermat piältä. Putkonen muuten tolkutti tolkuttamasta päästyään, että Kreikalle annettavat rahahanat ovat kiinni. Meneeköhän tuollainen kölin alta vedettäviin, kysyn teiltä viisaammilta? Vakausmekanismiin Suomi on sijoittanut valtavat summat rahaa ja tuon mekanismin kautta nyt sitten junailtiin Kreikalle tämä viimeisimmät annot. Annettu, mistä annettu Suomi on mukana edellisten hallitusten tavoin, ei ne persut tässä asiassa olleet sen parempia. Eli Kreikalle lapioidaan tämänkin hallituksen toimenpiteillä rahaa suokuokalla vakausmekanismin kautta.

Äänestä
  • Kyllä kannattaa kaikkien persujen katsoa tuo Stillerin ohjelma, eiköhän ala usko horjua!!!

    Äänestä

  • tyytyväinen_kepuli kirjoitti:

    Kyllä kannattaa kaikkien persujen katsoa tuo Stillerin ohjelma, eiköhän ala usko horjua!!!

    Katsoin ohjelman, ja ihmettelen mihin uskoni perussuomalaisiin horjuisi?
    Putkonen antoi vastauksen kaikkien kolmen hyysärin kysymyksiin jopa viisaasti. Ajattelin, jospa Putkosesta alettaisiin tehdä puolueen johtohahmoa.

    Äänestä

Voi jessus, että tuo Putkonen oli itseänsä niin täynnä ja miksikäs ei kannattaisi olla puoluetukea persuille virtaa valtavasti. Rahan voimalla sitä persutkin nyt ratsastaa ja rahastaa. Eihän Putkonen ole edes vaaleilla valittu pólitiikko, mutta joka paikassa äheltää suuna päänä? Taitavat tehdä hänelle oharit ne politiikot, joita Putkosen haaste koski. Minä politiikkona en korvaani lotkauttaisi tuollaisten tyyppien haasteille. Timo Soini ei uskalla enää tulla yhteenkään ohjelmaan, koska persut ovat syöneet kaikki vaalilupauksensa.

Äänestä
  • Persuista tulee seuraavissa vaaleissa suomen suurin puolue.

    Äänestä

  • saattepanähdä kirjoitti:

    Persuista tulee seuraavissa vaaleissa suomen suurin puolue.

    Yöllä pitäs nukkua eikä höpistä joutavia!

    Äänestä

  • saattepanähdä kirjoitti:

    Persuista tulee seuraavissa vaaleissa suomen suurin puolue.

    Koettakaahan persut saada ne käräjäpalvelut pysymään Iisalmessa,
    kun on kerran omat ministerit asiaa päättämässä. Ei tarviis meikäläisenkään
    matkustella käräjille Sukevalta Kuopioon!

    Äänestä

lukekaa seura lehti siinä sipilän ketkuiluja. Kepu pettää aina

Äänestä
  • Persukannattajat ammentavat tietämyksensä mitä vittua lehden, seuran ja seiskalehden tavaamisella.Kyllä sitten kannattaa ottaa kantaa Suomen maahamuutto- ja eu-politiikkaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Putkosen5522155 kirjoitti:

Putkosen solvaajalistalta löytyvät muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd), SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd), kansanedustaja Li Andersson (vas), vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, euroedustaja Henna Virkkunen (kok), Demokraatin päätoimittaja Antti Vuorenrinne (sd), SMP:n ex-puheenjohtaja Pekka Vennamo, professori Kimmo Grönlund, professori Jan Sundberg, professori Juha Suoranta ja Ylen johtaja Atte Jääskeläinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu