Teillä on kaunis pieni kaupunki ja rauhallinenkin.
Sääli, että se pilataan tietentahtoen "hyvää tekemisen" varjolla ottamalla Keuruu täyteen mitä epämääräisempiä taustoja omaavia turvapaikanhakijoita suurimmaksi osaksi kiihkoislamilaisista kehitysmaista. (huom. turvapaikanhakija on eri asia kuin pakolainen!!). Kyseessä on todellinen kusetusbisnes ja tulijat kaikkea muuta kuin itkeviä lapsia ja hädänalasia perheitä. Teitä käytetään hyväksi.
Ei voi kuin ihmetellä tätä hulluutta ja henkisesti sairaitten ihmisten intoa muuttaa joku kaunis, perinteikäs ja rauhallinen muutamassa päivässä täydeksi monikulttuurihelvetiksi, joka pahenee ja pahenee vuosi vuodelta. Veikkaan että suunnitelluilla määrillä Keuruulla on aivan saatanallista asua jo vuoden kuluttua. Keskuksen lähistöllä asuvia en uskalla edes ajatella.
Näin on aina käynyt ja tuskin Keuruukaan tekee tulijoiden sopeuttamisessa mitään poikkeusta, päinvastoin, tulijoiden määrä kantaväestöön on murskaava verrattuna moniin aikaisempiin keskuksiin.
Ja kuten evitsgokissakin keskuksen pitäjät tylysti totesivat, vastuu tulijoiden mahdollisista teoista ei ole heillä. Kuin päästäisi ketun kanalaan.
Poliisi ei noille nykymiehityksellä mitään mahda, siksi Forssakin osasyynä luopui omasta keskuksestaan.
Sääliksi käy asukkaita. Itse välittömästi luovuin kesämökki-haaveista kyseisellä paikkakunnalla. Sellaista olen sieltäkin suunnalta katsellut ja etsiskellyt. En sieltä tule enää katselemaan, koska en halua mökkeillä kaupungissa, jonka asukasluvusta merkittävä osa tulee olemaan islamilaisia. Osa ääri sellaisia.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensiksikin, Evitskog eikä Evistgok.
Toisekseen, kesämökkihaaveet ihan yhteenkirjoitettuna.
Kolmanneksi, mitä kesämökkihaaveisiin tulee, niin ainakin kirjoitustaidosta pääteltävään koulutustasoon suhteutettuna aloituspostaajan kannattanee etsiä halpoja mökkitontteja vaikkapa Pellon kunnasta.
Näin varmaan moni tulee jatkossa tekemäänkin. Ainakin muut, kuin vasuripellet jotka inisevät kirjoitusvirheistä, kun muuta sanottavaa ei ole. Totta joka sana aloittajalla, eikä pari mitätöntä kirjoitusvirhettä muuta asiaa. Toki suvakkiääliöden mielestä muut ei saisi sanoa mitään sellaista, mikä ei pönkitä omaa kieroa maailmankuvaa. Nykyään paskanjauhajat erottaakin foorumeilla juuri siitä, että alkavat asian sivuun nillittämään jostain yhdyssanoista.
Samalla tavalla tulet itsekkin kärsimään, jos Keuruulla asut. Sinun kaltaisille kusetettaville taliaivoille se on aivan oikein. Muiden kohtalo säälittää.
Mikä nettipoliisi kuvittelet olevasi ?
Minä ainaki ymmärsin hyvin aloituksessa olevan tekstin.
Vihervasuri fasisisti siinä taas yrittää olla muita viisaampi.
Takerrutaan kirjoitusvirheisiin kun itse asian on pakko myöntää
olevan oikeaa aloituksessa.
Yhteiskunnalta olet voinut saada hyvänkin kouluutuksen jolla nyt rehvastelet.
Mutta mitä on yhteiskunta sinulta saanut , tuskin paljonkaan ?
Tyhjänpäiväistä porukkaa,koko vihervasemmisto !
Nämä kukkahattuilevat "minulla on unelma" - vöyhöttäjät ovat tottuneet toteuttamaan sairasta unelmaansa toisten rahoilla. Lisäksi pää-askareenaan tönkimään ja vääristelemään, kuka kirjoitti mitäkin missäkin blogissa. Työkin taitaa olla useimmille aika vierasta.
Siksi heille on peräti yllättävää, että joku kykenee hankkimaan jotain ihan omin käsin tienatuilla, ihka omilla pankista löytyvillä säästöillään. Häkeltyminen on niin valtavaa, että pilkkuvirheetkin saa maailman sekaisin. Enää puuttui vain, että koko lystin maksaja olisi parin kirjoitusvirheen lisäksi haukuttu rasistiksi.
Luulisi nyt Keuruullakin olevan suuremmat murheet, kuin se, että onko lauseet aloitettu isoilla alkukirjaimilla.
Isoon Kirjaan mahtuu. Ovat kovin innokkaita sijoittamaan pakolaisia Keuruulle ja valmiina käännytystyöhön.
Varuskunta alue saisi mahdollisuuden ympäristöineen kehittyä rauhaomaisempaan suuntaan.
Käykääs keuruulaiset laittamassa nimi alle. Vain äänestämällä voit vaikuttaa. Perjantaihin asti aikaa, pyytäkää kaverit yms mukaan!
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/1911