Mennyt hassuksi tämä tilanne tietyissä piireissä täällä Oulussa. Pakolaisia pölähtää kaupunkiin loppukesästä lisää ja isäm maan puollustajat saavat hepulin siinä määrin, että keskittävät kaiken tarmonsa paniikin lietsomiseen oululaisten keskuuteen. Oikeastihan paniikki iski vain näihin elämäm koululaisiin, mutta tukea kun hätäänsä hakevat niin yrittävät levittää pelkoaan muihinkin.
No myönnetään, on ollut pari tapausta jossa "väärän värinen" on naista ahdistellut yön hämärässä ja yksi tummaihoisen tekemä kaupan ryöstö, mutta onko oikeasti mitään syytä huolestua? On, jos haluaa asiasta itselleen ongelman tehdä. Tavalliselle kansalaiselle maahanmuuttajista ei ole ongelmaa, mutta saahan siitä sellaisen jos väen väkisin itselleen sellaisen haluaa.
Olen jo vuosia asunut vastaanottokeskuksen naapurustossa ja minkäänlaiseen ongelmaan en ole itse törmännyt. Heinäkuussa huomasin omin silmin pakolaisten määrän kasvamisen ja etenkin millaista väkeä nyt on Ouluun tullut. Aikaisempina vuosina törmäilin pyöräteillä vain nuoriin miehiin, nyt näkyy paljon naisia, lapsia ja vanhempaa väkeä. Toki niitä nuoria miehiäkin retkuu edelleen bussipysäkeillä, mutta naisten ja lasten määrä on selkeästi kasvanut.
No mitä oikeaa ongelmaa tästä kenellekään on? Ei ne sosiaalitoimiston apua tarvitsevat suomalaiset saa sossusta yhtään enempää tai parempaa, vaikka pakolaiset ottaisivat ja lähtisivät. Eikä vanhuksia hoidettaisi meillä yhtään paremmin, jos vastaanottokeskukset suljettaisiin. Onko ongelma siis vain siinä, että "sattuu" silmään, vai eikö meillä muka mitään oikeampia ongelmia ole märehdittäväksi?
No myönnetään, on ollut pari tapausta jossa "väärän värinen" on naista ahdistellut yön hämärässä ja yksi tummaihoisen tekemä kaupan ryöstö, mutta onko oikeasti mitään syytä huolestua? On, jos haluaa asiasta itselleen ongelman tehdä. Tavalliselle kansalaiselle maahanmuuttajista ei ole ongelmaa, mutta saahan siitä sellaisen jos väen väkisin itselleen sellaisen haluaa.
Olen jo vuosia asunut vastaanottokeskuksen naapurustossa ja minkäänlaiseen ongelmaan en ole itse törmännyt. Heinäkuussa huomasin omin silmin pakolaisten määrän kasvamisen ja etenkin millaista väkeä nyt on Ouluun tullut. Aikaisempina vuosina törmäilin pyöräteillä vain nuoriin miehiin, nyt näkyy paljon naisia, lapsia ja vanhempaa väkeä. Toki niitä nuoria miehiäkin retkuu edelleen bussipysäkeillä, mutta naisten ja lasten määrä on selkeästi kasvanut.
No mitä oikeaa ongelmaa tästä kenellekään on? Ei ne sosiaalitoimiston apua tarvitsevat suomalaiset saa sossusta yhtään enempää tai parempaa, vaikka pakolaiset ottaisivat ja lähtisivät. Eikä vanhuksia hoidettaisi meillä yhtään paremmin, jos vastaanottokeskukset suljettaisiin. Onko ongelma siis vain siinä, että "sattuu" silmään, vai eikö meillä muka mitään oikeampia ongelmia ole märehdittäväksi?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ja mitä faktaa sinulla on esittää suvakki-väitteidesi pohjaksi? Ei niin yhtään mitään.
Kerro meille mitä ongelmia pakolaiset sinulle aiheuttavat? Konkreettisia ongelmia siis, miten heidän Oulussa olonsa vaikeuttavat sinun elämääsi?
Se on vain nii h######tin kallista verorahoilla elättää.
Eli miten se näkyy ja tuntuu sinun elämässäsi? Otetaanko sinulta jotakin pois pakolaisten takia? Konkretiaa kiitos, vai onko nämä ympäripyöreydet todellakin ainoat "perustelut" mihin pakolaisia vastustavat kykenevät?
Suomen valtio tekee 8 MRD€ tappiota vuodessa. Onko meillä tosiaan varaa ryhtyä maailman sosiaalitoimistoksi?
Miksi et vastannut kysymykseen? Ai niin, et löydä faktoja.
Käyppä Oulunpoikaläheltäruskoa osoitteessa http://www.verokuitti.fi/
Laita siihen ruutuun kuukausitulosi ja katso paljonko maksat maahanmuutosta ja kotouttamisesta. Vertaa sitten huviksesi mitä kaikkea muuta maksat ja kuinka paljon. Löydätkö jotain muuta mistä voisit vähentää?
Väitätkö ihan aikuisten oikeasti, että tuo 8 MRD€ tappiota vuodessa tulee maahanmuutosta ja pakolaisista? Minä väitän, ettet näe ekonomia aamulla peilissä vaan jonkin sortin amiksen :)
Sinähän tässä jätät vastaamatta kysymyksiin :) Minun faktani perustuvat empiiriseen kokemukseen, pakolaisista ei ole ollut mitään haittaa minun elämääni. Sinä taas et pysty kertomaan miten he vaikeuttavat sinun elämääsi. Älä nyt ala hädissäsi tähän enää keksimään mitään "faktaa", sadut sikseen. Todistit jo vahingossa, ettei sinulla heistä mitään oikeaa ongelmaa ole ;)
Vautsi, kokonaista 0,33% maksamistani veroista menee maahanmuuton ja kotouttamisen tukemiseen! No onneksi sentään veroistani 4,64% menee maanpuolustukselle ja 3,54% valtionvelan korkoon!
Espoossa taas esimerkki.
Ai siitä miten pakolaiset aiheuttavat sinulle ongelmia? Eipä noita omakohtaisia haittoja näytä tänne keneltäkään ilmaantuvan, joten se siitä. Pistetään vainoharhan ja ahtaan mielen piikkiin tämä turha pakolaisilla pelottelu ;)
tuntuu se verot nousee ja somalit tappaa suomalaisia kirveellä
olisko sun parempi muuttaa takas sinne somaliaan?
etkö olekin sieltä
Me halutaan riksatusta Ouluunkin! https://vid.me/PPvB
no eipä tuosta kirvesmiehestä isoa vahinkoa ollut kun kävi kylän pahimmassa räkälässä harventamassa sosiaalipummeja.
Perkele, ne tulee ja vie mun naisen (jota mulla ei ole), mun työpaikan (jota mulla ei ole) ja mun sossurahat (jota mulle maksetaan ihan yhtä paljon ilmankin niitä). Kohta ne vaatii itsellen jonkun moskeijan (mulla olis kirkko, jota en käytä).
Tuumailija ei ilmeisesti pidä minään sitä,että mamu tappoi Tuiskussa pari Suomalaista-ja Rajakylässä miehen.Toivottavasti joskus älyät,mitä kannattaa tänne kirjoitella.(Mitä kyllä epäilen)
Juu, mamut tappaa ja suomalaiset tappaa, lopputulos ihan sama, joku kuolee. Onko nimim. "jöröz" siis nyt sitä mieltä, että nämä pakolaiset tulivat tänne ihan vaan ainoana syynään tappamaan meitä? Vedähän paniikillesi hätäjarrua tai vuokraa itsellesi asunnoksi Tyrnävältä perunakellari, jos tuollaista pelkäät :)
slamin uskovaisten mukaan Suomen maksamat tukirahat tulevat Islamin Jumalan ohjaamina suoraan Suomen veronmaksajilta.
Miksi me veronmaksajina annamme naille "oikeauskoisille" tayden yllapidon ja suomalaiset palvelijoiksi uusissa asunnossaan, joiden vertaisia vain harvoilla naista on koskaan olut! Tama on tulijoille selvaakin selvempi osoitus Jumalan tahdon voimasta!
Islam seuraa osittain samaa kaavaa kuin kristinusko aiemmin: kaikki epauskoiset on kaannytettava Islamiin ja vastustajat tapettava. Jos vastustajat ovat liian voimakkaita ja uhkaavat henkeasi palvele heita ystavana ja suutele heidan kattaan sen sijaan, etta katkaisisit sen. Kastaudu kristityksi jos autta pitamaan sinut hengissa kunhan muistat sydammessasi tehtavasi muslimina. Ajan mukana oikeasukoisten maara ymparillasi kasvaa ja jonain paivana voitte yhdessa toteuttaa VELVOLLISUUTENNE JA TAPPAA kaikki VÄÄRÄUSKOISET jotka eivat halua kääntyä Islamiin.
Aloita oma opiskelusi Presidentti Obamalle osoitetusta sanomasta: https://www.youtube.com/watch?t=19&v=eOCG1fslKdE ja jatka videoletkalla mika seuraa...
Pakolainen on hlö, joka on saanut UNHCR: n pakolaisstatuksen. Yleensä ankeist telttakylistä jne.
Ap sekoittaa kivasti nää turvapaikkashoppari-"turvapaikanhakijat" ihan eri asiaan siis.....
Suurin osa heikinharjulaisistakin on vaan paremman elintason ja ilmaisen sosiaaliturvan perässä. Tavoitteena KELAkortti ja lopun ikää elätys....
Porissa 17-v lenkkeiljätytön murhapoltti tällainen afgaanitapaus. Syynä oli, ettei alaikäinen tyttö ollut halukas perustamaan perhettä reilusti vanhemman elintasoanelijan kanssa. Siten afgaani olisi yrittänyt saada sitä lopun elämän lupaa, eli SUOMEN KANSALAISUUTTA.
PS. Tunnen itse satavarmasti enemmän mamuja kuin ap, kymmeniä eri kansallisuuksia, tiedän myös kymmenien valehdelleen hakiessaan "turvapaikkaa" .
Heikinharjustahan on löytynytkin vaikka mitä. Jopa ******ibaarista varastettu ******** . Ketkäs vei 2013 kultaketjuja suoraan ihmisten kaulassa OUlun keskustasta,?? Arvatkaas mistä löytyi. ........ Silloin taidettiin varoittaa korujen viejistä Rotuaarilla.
Entäs Oulun joukkoraiskaukset ? On hyviä vieraita ja huonotapaisia vieraita. Huono vieras yrittää pahimmillaan lopulta omia koko talon.
kyllä tänne tappajia tuoidaan
eli isis joukkoja
onhan se aina«lottovoitto» kun pääsee suomeen «sosiaalisyöpäläiseksi» vetelehtimään,mölisemään yökausiksi kerrostaloihin,ja haisemaan,sekä rikoksia tekemään suomalaisten veronmaksajien verorahoilla vuosikausiksi ja jopa yhteiskunnan sekä lainvalvojien suojeluksessa.siinä sitä on monikulttuurirappiounelmaa ylväimmillään
Sinulla lienee omakohtaista kokemusta tuosta lottovoittajana elämisestä :)
ootko romani
Kiintoisa video. Klikkaa "hammasratasta" ja valitse kieleksi suomi.
https://www.youtube.com/watch?v=nZhNqMHXxJ8
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082720250905_uu.shtml
13-vuotias tyttö yritettiin raiskata Espoossa - poliisi kaipaa havaintoja
Epäilty on 16-18-vuotias, tummaihoinen nuorimies. Hän on sänkihiuksinen ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.
Mistä rahat ? pakolaistulva varmistaa suomen ajautumista Kreikan tilanteeseen.
Aloittajalle myös tiedoksi, että pitäisi sen verran maailmakin seurailla vinkiksi, jotta älyää, mitä meillä on edessä. Ruotsin mallia ei kannata apinoida eikä Ruotsin kanssa kilpailla mamutusmokutuksen kanssa.
Me emme ole varakas, kuten Ruotsi. Ja Ruotsissa "rasistit2 ovat gallup-ykkönseä tällä hetkellä ! Niele siitä vaan. Lisäksi ota vastaan ne jengit, joita muotoutuu pikkuhiljaa suomeenkin.
Oulussa sammutetaan katuvalot ja otetaan yöntimot vastaan. Hullua puuhastelua EU-orjina ja "vastuun" kantamista oman kansan varoilla.
Me jäämme lopulta kaikki afrikan ja muiden väestömassojen alle tällä politiikalla.
EU=Saksalaisten ohjailema liitto. saksalaiset, joilla natsihaamut kävelee selän takana ja siksi eivät kykene koviin mutta viisaisiin päätöksiin maahanmuuton suuhteen !
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/maahanmuuttoviraston-uusi-arvio-hatkahdyttaa-suomeen-tulee-jopa-40-000-turvapaikanhakijaa/5285218
Nyt kansalle sanotaan että ei niitä tule 15 000 vaan vähän enemmän. Vain 40 000.
On meillä varaa kun verotetaan vähän enemmän ja karsitaan omien lasten koulutuksesta ja vanhusten hoidosta.
espooseen ja vantaalle sopii
westend hyvä alue mustille mullikaaneille.
joko kohta on isis joukot koossa
Ennustus : pahat väkivaltaiset mellakat Oulussa 2025. Palataan tähän viestiiin silloin. Varoitan ottamasta kotoutumishaluttomia kolmansien maiden huligaaneja.
suvakeille:esim.kaupoissa,koskaan ei ole tullut kantasuomalainen ehdottaan panemista mutta somalit ja irakilaiset tulevat..tosi inhottavaa!!...ja porukaalla tullaan tekeen kauppaa ;yksi on "ostaja" ja kyselee ja toiset ääliöt kuvaa myyjän persettä...näitä esimerkkejä ois vaikka kuinka paljon mutta ihmiset ei jaksa niistä länkyttää tänne.Suvakit on ensimmäisenä piiloon menosa ku tämä paskaporukka alkaa rähinöimään ja vaatiin lisää etuisuuksia.Tiedän ,että on oikeastikkin sellaisia jotka tarvii turvapaikkaa mutta nämä paremman elämän tavoittelijat vievät toivon niiltäkin.
eläpä levittele seksuaalifantasioitasi ihan yleisesti
oiski fantasiaa mutta totista totta rotuaarin katveessa...eikä nuorilla naismyyjillä oo muuta keinoa ku soittaa vartia paikalle joten jos joku asiallisesti voisi ylimääräistä energiaansa polttaa niin tekis vaikka kyselyjä eri liikkeistä, mitä ongelmia niille on monikulttuuri aiheuttanut?...mutta yllä oleva heitto (jätäne...)on tyypillinen kun halutaan aiheellinen asia haudata ja leimata jonkun perverssioksi.
Oikeastaan käy hieman sääliksi jo näitä paniikinlietsojia. Mahtaa olla ankea elämä kun päähän ei mahdu muuta kuin pelko pakolaisista ja mitä ne ehkä saattaa tulla tekemään jos, jos, ja jos.... Pakolaisongelmaan keskittyminen on toisaalta helppo tapa kiertää oikeat ongelmat mitä yhteiskunnasta löytyy, kaikenhan voi pistää pakolaisten syyksi vaikkei mitään oikeaa todistetta tästä syyllisyydestä pystykään esittämään. Nyt olisi aika kyseenalaistaa päättäjien päätökset, niistä se vika löytyy. Nyt keskitytään vain oireiden moittimiseen.
Paniikki kasvaa: nyt niitä perhana viedään jo Muhoksellekin! :D
Vaan eipä tämä ole kuin alkua, saattepa nähdä vielä useammankin majoituskeskuksen avaamisen Oulun seudulle. Valmistautukaa!
Mainoskuvassa aima pieni itkevä lapsi äidin riutuneilla käsivarsilla ... reaalimaailmassa äijät tunkee maahan.
Vit¤ttaahan se, tietysti, tulijaa huomata tähtien vähäisyys majoituksessa - kymppitonnin maksaneelle reissulla.
Käyhän katsomassa sitä reaalimaailmaa Heikinharjussa. Ei siellä pelkkiä äijiä ole. Toki nuoret pojanklopit on enemmistössä, mutta löytyy myös naisia, lapsia ja vanhempaakin väkeä.
31.8.2015 12:22
Juu auttaa täytyy ja nyt se "mutta"...
Satoihin tuhansiin nousevan pakolaisväestön elinkustannusten maksaminen verovaroista on todellakin kestämätön rasite yhteiskunnalle jossa oikeasti tuottavasta työstä saatava verokertymä (vientiteollisuus yms.) ei päätä huimaa ja yhteiskunta pyörii jo nyt raskaasti velkaantuneena. Ja satoja tuhansia työttömiä on jo omasta takaa.
Tämä muutaman kourallisen todellisiä veronmaksajia sisältävä maa ei tule selviytymään tästä muuttoaallosta taloudellisestikaan vaikka eu kierrättäisi kaikki sinne maksamamme jäsenmaksut takaisin "pakolaistukiaisina".
Lisäksi ne meistä jotka ovat tottuneet elämään kohtuullisen rauhassa, pelkäämättä joka kerta kun vaikkapa lähtevät iltalenkille tms, eivät ihan heti tule sopeutumaan virattomien,varattomien ja traumatisoituneiden (tai ei), pääasiassa miesvaltaisten massojen käyttäytymiseen. Heidän integroitumisensa yhteiskuntaan ei todennäköisesti tule onnistumaan edes välttävästi.
Kerätäänpä ympäri maata vaikkapa työttömät samoihin majoituspaikkoihin ja mietitään mitä ympäristössä alkaisi tapahtua?
Tämä kansojen vaellus sisältää paljon myös sellaista ainesta joka ei koskaan tule tuottamaan tälle yhteiskunnalle mitään korvaukseksi siitä että velkarahalla heidän kulunsa maksetaan, omien köyhyysrajan väärällä puolella elävien toimeentulosta leikaten.
Emme tule tästä massamuutosta kunnialla selviytymään. Ja kyllä, meillä on asiat suhteellisen hyvin niihin verrattuna joilla on vielä vähemmän mutta ei enää kauan.
MIksi on niin vaikeaa tajuta sitäkin että ns. rauhanuskontokulttuuri pyrkii sitä kirjaimellisesti seuraavien myötä poistamaan länsimaisen kulttuurin tieltään?
Silmät sinisinä otamme avosylin vastaan kaikki jotka tänne tulevat junilla, laivoilla, lentäen tai autojen tavaratiloissa. Kuinka helppo onkaan vallata maat ja maanosat ihan vaan tulemalla kävellen rajojen yli ja vaatimalla asuinpaikkaa ja elatusta!
Ajatelemisen aihetta kaikille "Karmoille" antanee sekin mikä asema naisilla on noissa kulttuureissa joista nyt miljoonat, pääasiassa miehet vaeltavat suurin joukoin keskelle länsimaisia infrastruktuureja. Puhumattakaan siitä minkä kohtelun jo nyt saavat yksin kulkevat naiset tai koiranulkoiluttajat eräiden kulttuurien ja uskontojen edustajia kohdatessaan.
Toisaalta, noissa kulttuureissa syntyvyys on megaluokkaa verrattuna vaikkapa pohjoismaiden lukemiin niin että ei tarvita kuin pari, kolme vuosikymmentä niin kuulumme länsi- ja pohjoismaisine tapoinemme enää pieneen vähemmistöön. Jaa mitä pelkäämistä näissä asioissa on? Vastaa sinä, mentalisti kun olet suvaitsevaisempi.
Joka tapauksessa tämä maa tulee muuttumaan radikaalisti, halusimmepa sitä tai emme.
Siis onhan tämä jo täyttä hysteriaa! Yksi keksii pelkkää ilkeyttään juttuja mamujen muka tekemisistä ja toiset peloissaan levittelee niitä totena. Huvittavinta vielä se, että eniten paniikkia lietsoo ja levittää ihmiset, joilla ei edes ole mitään henkilökohtaista kontaktia maahanmuuttajiin, lukevat aiheesta mediasta, facesta ja keskustelupalstoilta. Ja pelkäävät ihan turhaan :D