Minulle siis tulee usein masennustiloja jotka uskoakseni johtuvat pääasiassa yksinäisyydestäni.
Lähtökohdat parisuhteelle tosin ovat erittäin toivottomat minunlaiselle koska en ensinnäkään usko että kukaan haluaisi tälläistä kuin olen koska tunnen usein olevani aivan mitätön.
En oikein edes usko rakkauteen. Uskon ehkä enemmän vain hetkittäiseen ihastumiseen/kiinnostumiseen mutta se on vain sitä hetken huumaa joka lopulta päättyy. En oikein uskalla kiinnostua kenestäkään tai päästää ketään liian lähelle senkään takia etten kiintyisi toiseen liikaa ja lopulta tulisi loukatuksi.
Olen 21v enkä ikinä ole ollut parisuhteessa ja osa sukulaisistani ovat sitä mieltä että olen liian kranttu ja sitä menoa tulen olemaankin yksin. Mutta kyse on vain siitä että kun en vain usko. Surullista sekin että toisilla samanikäisillä sukulaisillani on jo menossa pitkällekin kehittynyttä yhdessäoloa että on vauvat ja kaikki ja facebookissa sitä päivitellään miten elämä on ihanaa. Toisille se on päivänselvää ja yksinkertaisempaa kuin mulle.
Välillä mietin mitä järkeä tässä elämässä edes on kun kuitenkin kuollaan ennemmin tai myöhemmin. Sehän olisi oikeastaan ihan sama vaikka jättäisi työn, perheen ja kaiken ja alkaisi elämään täysin vaatimattomasti köyhän ja kodittoman lailla. Tai että lähtisi pakkohoitoon ja siellä olisi niin vahvojen lääkkeiden vaikutuksen alaisena että ei tietäisi tästä maailmasta yhtään mitään ja toisin sanoen elämä saattaisi tuntuakin ihan kivalta.
Kuulostan todella synkältä mutta tosiasia on että olen vain usein niin alakuloinen ja väsynyt tylsään rutiininomaiseen elämääni että tälläisiä asioita vain tulee mieleen. Ei mulla kuitenkaan ole mitään todellisia itsemurha aikeita vaikka sen ajatteleminen on välillä ristiriitaisesti rauhoittavaa sekä ahdistavaa.
Elän kuitenkin siinä toivossa (kuten otsikosta huomaa) että kaikki vielä tulee muuttumaan positiivisemmaksi. Ellei parisuhteen pohjalta niin jotenkin muuten.
Mutta haluaisin kuulla onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa ja on löytänyt elämälle tarkoituksen parisuhteen avulla?!
Lähtökohdat parisuhteelle tosin ovat erittäin toivottomat minunlaiselle koska en ensinnäkään usko että kukaan haluaisi tälläistä kuin olen koska tunnen usein olevani aivan mitätön.
En oikein edes usko rakkauteen. Uskon ehkä enemmän vain hetkittäiseen ihastumiseen/kiinnostumiseen mutta se on vain sitä hetken huumaa joka lopulta päättyy. En oikein uskalla kiinnostua kenestäkään tai päästää ketään liian lähelle senkään takia etten kiintyisi toiseen liikaa ja lopulta tulisi loukatuksi.
Olen 21v enkä ikinä ole ollut parisuhteessa ja osa sukulaisistani ovat sitä mieltä että olen liian kranttu ja sitä menoa tulen olemaankin yksin. Mutta kyse on vain siitä että kun en vain usko. Surullista sekin että toisilla samanikäisillä sukulaisillani on jo menossa pitkällekin kehittynyttä yhdessäoloa että on vauvat ja kaikki ja facebookissa sitä päivitellään miten elämä on ihanaa. Toisille se on päivänselvää ja yksinkertaisempaa kuin mulle.
Välillä mietin mitä järkeä tässä elämässä edes on kun kuitenkin kuollaan ennemmin tai myöhemmin. Sehän olisi oikeastaan ihan sama vaikka jättäisi työn, perheen ja kaiken ja alkaisi elämään täysin vaatimattomasti köyhän ja kodittoman lailla. Tai että lähtisi pakkohoitoon ja siellä olisi niin vahvojen lääkkeiden vaikutuksen alaisena että ei tietäisi tästä maailmasta yhtään mitään ja toisin sanoen elämä saattaisi tuntuakin ihan kivalta.
Kuulostan todella synkältä mutta tosiasia on että olen vain usein niin alakuloinen ja väsynyt tylsään rutiininomaiseen elämääni että tälläisiä asioita vain tulee mieleen. Ei mulla kuitenkaan ole mitään todellisia itsemurha aikeita vaikka sen ajatteleminen on välillä ristiriitaisesti rauhoittavaa sekä ahdistavaa.
Elän kuitenkin siinä toivossa (kuten otsikosta huomaa) että kaikki vielä tulee muuttumaan positiivisemmaksi. Ellei parisuhteen pohjalta niin jotenkin muuten.
Mutta haluaisin kuulla onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa ja on löytänyt elämälle tarkoituksen parisuhteen avulla?!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko mies vai nainen? Itselläni on samanlaisia tuntemuksia siitä, että tarvitsen parisuhdetta ollakseni onnellinen. Olen 26-vuotias mies. Minulle saa kirjoittaa osoitteeseen [email protected]
Itselläni masennus (tai masennuslääkkeet) on vienyt seksihalut ja läheisyydenkaipuun. En jaksa miestä kiehnäämässä kiinni minussa. Olkaa onnellisia jos tunnette jotain.
vaikka maksettua naista niin pääset rakkauden juonesta kiinni....muuten aikasi valuu täysin hukkaan... niin ja heitä masennuslääkkeet töölönlahteen...
Minä taas pystyisin luultavasti ainakin teoriassa tarjoamaan naiselle melkein mitä tahansa kuviteltavissa olevaa jollen olisi niin huonossa kondiksessa jo. Se kivireki ja päättymätön vankilakakku mitä tämä jo on, ei siinä enää kykene sellaisia tuntemaan, rakkautta tai vastaavaa.
Että sori vaan maailman ihanaiset, te jotka ootte suht koht rehdisti tulleet peliin mukaan vedetyksi ja siinä pelissä roolinne mukana vetäneet, tämä kaveri ei vaan kerta kaikkiaan kykene tuntemaan tuntemuksia riittävästi, se on hukkunut jonnekin matkan varrella.
Onko lukemattomat iän myötä tulleet vaivat ja muut vieneet jo vai mikä en tiedä, jokin on pielessä ja onko tilanne jo lopullinen vai ei. Mutta teille kohtuullisen rehdisti peliä pelanneille, kiitokset kuitenkin yrittämisestä.
saa itsensä elinkelvottomaksi...
ihan vaan tiedoksi.
Voi se tietty auttaa, mutta olisi aika itsekästä käyttää toista vain hoitovälineenä.
Henkilö, johon masentuneena voisit ihastua, on toivuttuasi mitä ilmeisimmin silmissäsi aivan toisenlainen.