Hyvää halintoako?

Vesilaitoksen esityslistasta lainattua: vesilaitoksenhoitaja jää eläkkeelle toukokuussa 2016, mutta vuosilomien ja säästövapaitten vuoksi jää pois jo syyskuussa 2015 eli 9 kuukautta palkkaa kotiin. Miten voi jäädä näin paljon lomia pitämättä eikö esimiehet siellä yhtään pidä huolta asioista. Tämä ei ole ainoa, ainakin 1 toimistoihminen oli myös yli puoli vuotta tämän järjestelyn piirissä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oli kyllä tarkoitus laittaa otsikoksi Hyvää hallintoako?

Äänestä

Virkamiehillä on pari kuukautta vuosilomia. Kokouksia riittää ja niihin käytettävä aika Loimaalla korvataan vapaana ainakin johtajille. Kaupunginhallitus 10.8. Työmatkoista, koulutusista ja ylitöistä? Kyllä virkamiehet osaa

Äänestä
  • Niin... ja joissakin ammateissa voi jättää lomia myös säästöön. Kuuden viikon lomasta pidät vaikka vain kolme vuodessa, tekee se jo neljässä vuodessa 12 viikkoa lomaa, eli jos näin on toiminut kahdeksan vuotta saapi siitä sitten pitää ansaittuja vapaita pidempäänkin. Ja 0975:lle: Miten paljon sinä teet työnantajallasi vapaaehtoista palkatonta työtä? Sinä ilmeisesti olet enemmänkin kuin paljon yhteiskuntasopimuksen kannalla

    Äänestä

  • Osuit aivan oikeaan. Kannatin yhteiskuntasopimusta mutta kun sitä ei tehty niin odotellaan leikkauksia. Julkisen sektorin puolittaminen ja virkamiesten työehtosopimusten tiukentaminen olisi hyvä alku. Minkä sopimuksen perusteella voi siirtää lomia neljän vuoden päähän. Satuilu voisi loppua..

    Äänestä

no väänsihän äitinsäkin sitä 9 kuukautta!

Äänestä
  • Kävääntäny. Päivän korkeintaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loimaanlikka kirjoitti:

Vesilaitoksen esityslistasta lainattua: vesilaitoksenhoitaja jää eläkkeelle toukokuussa 2016, mutta vuosilomien ja säästövapaitten vuoksi jää pois jo syyskuussa 2015 eli 9 kuukautta palkkaa kotiin. Miten voi jäädä näin paljon lomia pitämättä eikö esimiehet siellä yhtään pidä huolta asioista. Tämä ei ole ainoa, ainakin 1 toimistoihminen oli myös yli puoli vuotta tämän järjestelyn piirissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu