Lehden taso on laskenut vuosi vuodelta. Lisäksi lukijan palstalla ja etenkin tekstaripalstalla pari vakiokirjoittelijaa pilaa koko osion. Eräskin vasemmistoänkyrä yrittää olla omien sanojensa mukaan sarkastinen ja hauska. Joo-o, myötähäpeää aiheuttaa saman mantran möliseminen päivästä toiseen. Luulisi toimituksen ymmärtävän ettei samojen viestiä jatkuvasti julkaista. Jos halu messuta julkisesti, niin pitäköön blogia, tms.
Lisäksi sivut täyttyy nykyään tyhjänpäiväisestä vanhojen muisteloista, paremman huomisen hehkutuksta sekä politiikan teosta toimituksessa ja sitä myöten yritys vaikuttaa kuntalaisiin.
Ei kiitos enää tätä pask*a. Tilaus päättyy, kun tabloitkoossa lehden sivuille ei juurikaan muuta käyttöä ole...
Lisäksi sivut täyttyy nykyään tyhjänpäiväisestä vanhojen muisteloista, paremman huomisen hehkutuksta sekä politiikan teosta toimituksessa ja sitä myöten yritys vaikuttaa kuntalaisiin.
Ei kiitos enää tätä pask*a. Tilaus päättyy, kun tabloitkoossa lehden sivuille ei juurikaan muuta käyttöä ole...
Vastaukset 101
Vanhimmat
Kohilleen sanottu.
Muutama vuosikymmen taaksepäin, kun työstä ei ollut puutetta, Ahlström ylläpiti lehteä, muistaakseni tilaushinta vähennettiin tilistä. Politiikkaa käsiteltiin niinkuin siihen aikaan oli tapana, kuitenkin aika neutraalisti ja suhteellisen tasapuolisiesti. Lehden viesti oli toimeentulon viesti paikkakuntalaisille.
Nyt lehdistön tehtävä on muuttunut, on some mediaa, television uutisia, internettiä.
Kun lehti sitoutuu valtaapitäviin jää moni asia kertomatta. Yksi lehden tehtävistä on mielestäni kertoa ja herättää keskustelua yhteisön kannalta ajankohtaisista aiheista. Esimerkiksi mitä tapahtuu kunnan kehitys yhtiöissä, miten euro on kasvanut korkoa ja montako työpaikkaa on syntynyt.
Montako potilasta jää hoitamatta, kun erikoissairaanhoidon määrärahoja pienennettiin rajusti. Perusterveyden huollon erikoissairaanhoito yksikkö Varkaudessa ei suostunut antamaan hoidon tarpeen arviointitietoja Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen kyselyyn.
Tiedottaa, kertoa ja herättää keskustelua. Se on lehden tehtävä. Kyllä Varkaus lehden tarvitsee. Toivon että saamme tälläisen lehden.
Wl kerrottiin, että Sipilän juoksutyttö Kulmuni menee Jäppilän juhlimaan?
Kepu-täti ei uskalla tulla Varkauteen, kun joutuisi monien kysymyksien ryöpytykseen.
Kepu on vähemmistöä politiikanrintamalla.
Kepulaiset eivät Hoida teitä/jalkakäytäviä kokomaassa.?
Kepun vika, Sipilä ajoilta.
Demarivetoinen roskalehti.
Toistuvia juttuja kaupungin (aina samoista) demaripyrkyreistä.
Eipä lehdellä ole paljon uskottavuutta, mutta ei sen puoliin muillakaan paikallisilla demari mainoslehtisillä.
Esiintymiskelpoisista ja kamerankestävistä pyrkyreistä on kova puute. Osa on loikannut kokoomukseen osa on mennyt oikeihin töihin. Keväällä ilmestyi demarien lehdykkä Sinutellen, suosittelen. Kannattaa lukea erityisesti lääkäri haastattelu. Varkauden malli ei lupaa hyvää seniorikansalaisille.Muuten on miltei parempi kuin teekkarien vappulehti.
Paskatalikko on herännyt!
Turhaa tarinaa WL vastaan!
, olette niin nilkkejä, ettette tilaa, kun teillä ei ole varaa siihen.
Miksi menette ravintoloihin/baareihin sitten lukemaan, jos haukutte kokoajan?
Ostakaa myös ja lukekaa sitten lehdetkin, ei mikään ole ilmaista!
Niin totta. Niin totta!!
Meneekö metsään, jos veikkaan että 30% tilaajista tilaa lehden pelkästään tavan vuoksi? Pari päivää vanhoja SST uutisia, paikallista linjan mukaista propagandaa ja jotain AA:n muistelutarinoita tuskin kukaan täysjärkinen haluaisi lukea aamusta toiseen.
Tilaamalla lukija äänestää.
Naapurikaupungin lehti samaa tasoa, ja samasta painopaikasta......
WL on hyvälehti!
Turha mollata!
"Harhaanjohtajien äänenkannattaja."
Lisäksi kiviäkin kiinnostaa kuka oli vuonna miekka ja kirves jossain ajat sitten lakkautetulla paperilinjalla tai muussa putiikissa töissä.
Tämä!!
Jättäisivät saatana edes vainajat rauhaan.
Älkää nyt olko nipottajia. Minulla tuo vatsa temppuilee ja joudun usein pitkiin istuntoihin. Silloin on kivaa lukea vanhoista rötisköistä ja vanhoista työn tekijöistä.
Edellä on ihan tosia-asiaa Warkauden lehdestä ja meidän tilauksemme päättyy siihen, kun seuraavan kerran taas hinta kohoaa mutta sisältö pysyy samana!
Miten voi sisältö pysyä samana ?
- sen tiedän että kun NORDENSKIÖLD 1832 - 1901 lähti ensi kertaa Koillisväylää etsimään niin silloin hänellä oli viime vuoden sanomalehdet mukana - mutta tasan vuoden vanhat.
Henkilöstö pysyi paremmalla päällä kun oli joka aamu " uusi lehti " luettavana - vaikka se olikin tasan vuoden vanha.
Siis väitätkö että jotakin tälläistä olisi menossa ?
Kun UUTISET ovat tarpeeksi vanhoja - niin moni on NE jo unohtanut !
Eli toimii - jos ryhmässä luetaan ja tapetaan aikaa !
Nyt on aika lopettaa viimeistään tilaus. Varmaan mamuille voisi lehden tilata, samaan malliin kun tehtaan työntekijöille se aikoinaan tuli...
Kylläpä työ jonniijoutavat nipotatte WL, kun ette tilaa sitä itsellenne, vaan keräätte lehdet itsellenne Kirjaston lukusalissa.
Sitten te aivastelette, puhutte kovaanääneen tai jos satutte omistamaan puhelimen, niin siihen mölötätte, että lukurauha menee koko salista.
Olisi mukavaa jos kirjaston kahvilaan saisi keppanaa. Miksi muuten miesten vessassa on noin outo valaistus, tulee kustua lahkeelle, ei vanha näe tuossa valossa.
Läpyskä on harvojen lehti. Ei edusta mielipiteiltään kovin montaa prosenttia kaupungin väestöstä. Huuhaata ja rötisköjä.
Tietääkö joku mitä akkutehtaalle kuuluu. Onko käynnissä.
Hoh hoijaa. Viikosta toiseen vanhan muistelua. Ketä vittu oikeesti kiinnostaa mitä jotku parrat on 60-luvulla tehny? Ei ketään muuta kuin A A:ta. Menisi vaikka museoon töihin, niin saisi toteuttaa ihteään.
Jos suomalaisen työn hinta pysyy näin korkeana, vienti ei ala vetämään, rötisköjen määrä vaan lisääntyy. Kyllä kuntatoimittaja voisi kirjoitella ilman aurinkolaseja oman kunnan asioista.
150e = ~ 900mk Joka maksetaan netti-lehdestä.
Vaan miten onnistuu lehden luku, no ei mitenkään kun idiottimaisesti suunniteltu/toteutettu teknillisesti!! Miksi pitää keksiä pyörä uudestaan kun se on jo keksitty.
Laittakaa nykyinen järjestelmä roskiin ja tehkää niin kuin kaikki muut normaali lehdet netissä, sillä juttu on hyvä lukea ilman odotuksia jos menee kahdelle sivulle. Puhumatta sivujen aukeaminen, jos lukutila yksisivuisena eikä kaksi.
Lehden linja näyttää olevan huomattavan maahanmuuttoa pönkittävä. Harva se päivä jotain virttä mamutuksen puolesta. Tämä oli viimeinen pisara. Onneksi voi äänestää lompakollaan tätä vastaan.
Päätoimittajan mielipiteen äänenkannattaja niinkuin muutkin lehdet. Rouvan mielipide tuli ilmi sen pääkirjoituksesta ja kaikki asiasta tehdyt jutut pönkittää sitä. En ole katsonut mutta epäilen että lehden nettikeskusteluissa ei ole tilaa juuri kriittisyydelle.
Olen täysin samaa mieltä. Mamutusta tulee jo useilta toimittajilta, ei pelkästään päätoimittajalta. Hesari hyvä esimerkki mamutuksen vaaroista, levikki romahtanut, irtisanomisia jnee
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2015/09/14/unkari-sulki-rajansa-karuja-lakeja-turvapaikanhakijoille/201511888/12
WL:N manipulointi kenen etu Varkaudella ei ole varaa.
Varkauden lehti on pahempi mamuttaja kuin koko vihervasemmisto yhteensä.
Saavatko jotain tukea joltain mamutusta ajavalta taholta?
MAMU MAMU MAMU MAMU VIHERVASEMISTTO ETKÖ SÄ MUUTA KEKSI SAATANAN LAAHTARI VIEL KERRA MAMU
Alkaa olla viikon kiintiö WL:n kerjäläispositiivisuutta saatu.
Milloinkahan olis juttu missä pohdittais tämän kukkahattutätien harrastuksen hintaa meille muille. Viereisellä sivulla voisi olla juttu Sipilän leikkausohjelmasta ihan vaan sillä, että jengi tietäis missä mennään.
En tiedä että luetko koskaan juttuja joita on ihan tavalliset tilaajat kirjoittaneet ?
Muistan esim. minkä ryöpyn 2013 JÄNIKSEN Dokumentti sai kun siinä kerrottiin että nykyään kaikki on ihan toisin kuin aikoina kun Kekkonenkin kävi kylässä !
Varkauden lehden nettisivujen ulkoasu on muuttunut. Sinänsä ihan hauskaan suuntaan, mutta jotenkin epäselkeäksi.
Warkauden Lehtikö kustantaa pakolais/turvapaikanhakijoiden menot? Kovasti halutaan tänne häiriöitä, niin taloudellisesti kaupungille, kuin turvallisuusuhkia nuorille tytöille.
http://www.riemurasia.net/rtube/Irakilainen-MTV3lle-Suomeen-tullaan-sossurahojen-perassa/90289
No et sinäkäänkään kovin turvalliselta sulhasvaihtoehdolta nuorelle tytölle vaikuta. Tai naiselle ylipäätäänkään.
Tällähetkellä ainoa häiriköijä olet sinä.
kattopeltiin
On jokaisen oma asia mihin uskontoon uskoo ja sehän on meillä jo perustuslajissa !
Läpyskä haluaa näitä kunniakansalaisia tänne varkauteenkin notkumaan. Motiivia en ymmärrä, onko maahanmuuttovirasto, spr, tms. avannut tukinyörejä eri medioille....
Matu on kunniakansalainen ei tarvitse lupaa mihinkään. Homma alkaa luvattomasti saapumisesta Shengenalueelle ja jatkuu vastaavasti. Suomalainen saa 12 päiväsakkoa passin puuttumisesta. Matu elinikäisen elatuksen. Kun tämän ymmärtää, ymmärtää, kuka on se syrjitty. Suvakit heiluttakoot sitä rasistikorttia ihan rauhassa.
Suomessa pitäisi alkaa " zaimaan " enemmän !
Miten ollaan 80 90 00 luvulla tultu tähän että ei enään kenenkään tee edes mieli perustaa perhetta ja hankkia isoa perhettä ?
Ulkolaisetko miedän verot tulee maksamaan jatkossa ja hoitamaan meidät ?
Varkaudessa pitäisi jokaiselle syntyneelle lapselle tilata jo lehti - että olisi sitten jotakin mitä lukea elämän eri vaiheissa !
Ei perinteet mene eteenpäin jos lukee vain tietokonetta !
WL levikki näyttää syöksyvän melkein 10 % vuodessa:
LT -14 8 840 kpl -8,2%
Vuodessa poistuneet tilaajat 725 kpl kun kertoo 192 euron tilaushinnalla = n. 140 000 euroa, joka taas on katettava synergiaeduilla, vähennyksillä ja leikkauksilla. Lisämyyntiä ei ilmoituspuolelta näillä levikkiluvuilla enää irtoa, ilmoitukset kerääntyvät joka kuukausi joka talouteen ilmaiseksi jaettaviin teemalehtiin. Digilehden pienistä lukijamääristä ei ole kokonaisuuden pelastajaksi. Edessä on ilmestymiskertojen vähentäminen, ehkä jakelultaan kallis sunnuntainumero, ja samalla keskittyminen vain paikallisuutisiin.
HAHAHAH AHA AHAAHHA AHAAHAHAHAHAHAHAHHA
Sitä saa mitä tilaa. Mietippä sitä siellä toimituksessa.
Näitä pseudo paikallislehtiä olen ihmetellyt itsekkin. Tulee lähinnä mieleen Sykkeessä ja Sinutellen. Sinutellen on yhdenmiehen sdp julkaisu. Ei taida olla puolueen hyväksyä äänenkannattaja.
Jos lehdessä ainoa sisältö on päätoimittajan itkupotkukirjoitus, tämän vaimon kirjoittama dekkariarvostelu ja yksi "toimittaja", taso ei voi olla kovin kumoinen. Päätavoite on mainosten myynnissä ja lehden omistajan toimien tukeminen. On se sitten kiukuttelusta lakipalvelujen myyntiin. Eli hienosti onnistuvat tässä. Sykkeen omistaa:
http://yritys.taloussanomat.fi/y/varkkilan-manchester-oy-ab/varkaus/2206498-8/
Lehti täytetään suurilla valokuvilla ja muilla höpötyksillä.
Voisivat Jormalle omistaa ihan oman sivun. Sama säälittävää mölinää ollu useempi vuosi jo...
Ei tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa kun selailee tätä paikallista lehteä. Samaa paskaa viikosta toiseen. Mamutus tuntuu olevan kärjessä propagandan suhteen nyt. Hyvänä kakkosena tulee varkauden hehkuttaminen ja kuinka hyvin täällä asiat on. Jollain sivulla päiviä vanhoja urheilutuloksia ja STTn uutisia.
Luojan kiitos ettei tuosta tarte maksaa...
Lentotuki sitä, lentotuki tätä.
Hyvin on mennyt pari vuotta ilman lentoja varkaudesta ja yhtään työpaikkaa ei ole sen takia hävinnyt. Tsupari esittää 400000€ lentotukea. Muuttotappiosta kärsivässä näivettyneessä 20% työttömyydestä kärsivässä kunnassa tuolle rahalle olisi tärkeämpääkin käyttöä!! Eikä tuo tuki siihen edes jää, vaan lisää vaatii että koneet hyrrää.
Saisitte hävetä WL ja kaupungin johto!!! Köyhät laitetaan maksamaan herrojen pelleilyt ja tyhjien koneiden lennätys. Säästetään sairaanhoidosta ja lapsien hyvinvoinnista että tyhjät koneet pääsee liikenteeseen. Sekä Seppo Lehdon palkkaa voisi vielä korottaa pari tonnia kuussa!!!
No tämä lentojuttu oli yksi syy miksi Honeywell aikanaan vei 300 työpaikkaa pois. Noista isoista firmoista kannattaa oikeasti pitää hyvää huolta - ennenkuin on myöhäistä. Selvän signaalin ne antoivat.
Juuri näin. Esimerkiksi Andritz ja Foster toimivat Varkauden seudulla niin pitkään kuin se on kannattavaa. Eräänä päivänä voivat tehdä päätöksen lähteä pois. Mikään ei ole mahdotonta tämän päivän maailmassa.
Heheheeeee. Saman kuin väittäisi että kantasuomalainen raiskaa yhtä paljon kuin mamut.
Honeywell lähti varkaudesta kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen paperikoneita suljettu, yms. Lennot vaan jatkui tyhjillä koneilla kunnes ne pari vuotta sitten lopetettiin.
Yhtään työpaikkaa ei ole lentojen lopetuksen takia menetetty. Eikä menetet!
Naurettavaa reilun parin sadan kilometrin takia alkaa lentoja järjestämänään, jos koneeseen kerran kuussa joku bisnesmauri istahtaa. Muuten lentävät tyhjinä kuten viime kerrallakin.
höpö höpö, kelaappa kalenteria ja kerro sitten satuja lisää.
http://erkkivaltamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153349-iltalehden-floppi
Keto mustamaalattiin, mutta selviytyi kuivin jaloin valheellisesta uutisesta.
Vieläkös sitä iltasanomaa painiskellaan siellä Varkaudessa tätä nykyä?
Olipa vaihteeksi positiivinen kirjotus yleisöosastolla. Tämän tampereella asuvan naisen kirjoittama. Realistisesti kirjoittaa mille varkaus näyttää ulkopuolisen silmin. Ränsistynyt paikka jossa kaikki rempallaan. Työttömyys maakunnan korkeimpia, muuttotappio jatkunut kohta kaksi vuosikymmentä.
WL, Karvinen, Rajamäki ja Laitinen sotkivat yrityksien lentoyhteydet myös Kuopiosta. Olisi kannattanut jo 2010 uskoa Kedon esiystä syöttöliikenteestä Kuopion kentälle. Paljon olisi säästynyt verorahaakin ja todennäköisesti aamulennot olisivat säilyneet.
No mikäs nyt on, kun ei lentopelleilystä ole kirjoitettu useampaan numeroon?
Eikä mamuloisten ihanuudesta... Jospa ämmät oliskin nyt vähän aikaa hiljaa Niinistön eilisen puheen jälkeen. Minäkään en ole enää rasisti.
Hyvä kirjoitus hyvien veljien ja siskojen järjestämistä työpaikoista. Taidan tilata lehden 5 vuoden tauon jälkeen.
Hyvä kannanotto, jos linja jatkuu, tilaan nettilehden. Saatampa lopettaa Läpyskä nimen käytön.
Vanhojen muistelot jatkuu. Eikö A.A voisi harrastaa historiaa omalla ajallaan, eikä lehden sivulla.
Minusta tekstari paltaa ei saa lopettaa !
Siellä kun tavallinenkin ihminen pystyy ottamaan asioita esille mitkä muuten olisi liian kalliita saada muiden tietoon & puhueenaiheeksi !
Kiitos vaan ylläpitäjälle !
Aiheuttaa "lievää"myötähäpeää eräs tekstarikirjoittelija...
Jokasen on saatava sanoa että mitä on mieltä ja siihen tekstaripalsta on mitä parhain !
Kyllä. Minun ja usean muun tuntemani henkilön viestejä ei ole vuosien aikana julkaistu. Viestit olleet asiallisia, mutta aiheet arkoja. Wreden linjan mukaan ilmeisesti päätetään mikä lehteen laitetaan.
WLn ja kaupungin kannalta julkaista muutaman tekstaajan horinoita. Samaa jaskaa vuodesta toiseen.
Joko löydettiin sopivat voittajat kyselyn arvontaan? Vai mikä kestää? Kylläpä on keretty exelillä pyöritellä ja käppyröitä tehdä, mutta ei arvontaa.
Miksi läpyskältä on kadonneet lähes kaikki tilaajat.
Mistä sais tietoa kaupunkilaisille.Kommilasta venepaikalta 9 .,kadonnut Suomi tasaperä keltainen vene ,perässä uusi 5hp nelitahti Seaking perämoottori.Meneekö tämä lehteen?lähettäjänä lehdentilaaja
Eikö Facebookissa ole - varastetut sivut ?
Joku Demari läks sillä hakee Ruusurokkiin kotipolttoista menovettä. Koosteet juhlat tulossa. 16.6 Olitko Ruusurokissa, juu olin siellä pusikon takana ryyppäämässä ponua, kyllä oli hyvä lokki
15000 Suomalaista matkaa Tallinnaan kuuntelemaan kuinka Bon Jovilla ei ääni riitä ja 3 alkuperäisjäsentä apureineen rahastaa hiteillä .Kyliä äksepti hakkaa ponjovin vaikka vanhalla ransitilla menis kattomaan.
Savon Sanomat ja sinne omaosio Varkaudelle. Kuka tarvitsee tänään mokomaa lehteä joka ilmestyy hassusti.
Hyvä ehdotus, tosiaan kohta ei tiedä minä päivänä viikossa Warkauden Lehti enää tulee!
En ikinä osta enkä tilaa warkauden lehteä. Ilmaisena voin lukea.
LÄHETÄN JOKA VAPPU SUKULAISILLE HELSINKIIN Warkauden lehtiä. Hyvin korvaa Äpyn. Saavat makeat naurut ja se jos mikä on hyväksi sydämelle.
Vieläkös sitä iltasagnomaa painiskellaan siellä Varkaudegssa tätä nykyä?
Muistan esim. mrinkä ryöpyn 2013 JÄNIKSEN Dokumentti sai kun siinä kerrottiin että nykyään kaikki on ihan toisin kuin aikoina kun Kekkonrenkin kävi kylässä !
Minulla tueo vatsa tefmppuilee ja joudun usein pitkiin istuntoihin. Silloin on kivaa lukea vanhodista rötisköistä ja vanhoista työn tekijöistä.
Tilaus pädättyy, kun tabloitkoossa lehden sivuille ei juurikaan muutda käyttöä ole...
Kauanko läpyskä vielä viisipäiväisenä jatkaa. Vanhusväestö lähtee maan alle ja näin tilaukset loppuvat. Nuoriso ei ole ottanut lehteä omakseen, vaan tieto haetaan aivan muualta. Lehden sensuuri on aivan järkyttävä, ja näin asiat muuttavat muotoaan ja niillä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. Jos ja kun haluaisi juttuja oikaista, ei niitä saa läpi edes yleisönosastoon.
Warkaus lehtikö puolueeton media. Puolue kyllä löytyy välillä lehti Demareita täynnä ja sit on vuorossa Kokoomus tai vVasemmistoliitto. Presidentti Niinistö puhui vihapuheesta. Nytkin oli ilmoitustaululla että jos ei pidä ilotulituksesta tai muusta niin alkaa vittuilu. Niin kauan vittuilette kun tukitaan isoimman Herran suu. Sit loppuu vittuilu.
Mikä taso?Taas lehti päivätolkulla ilmestymättä.Kun ilmestyy,niin täynnä vanhoja uutisia.
Lehdessä+olevat+jutut+ovat+80%+lainattu+muista+alueella+ilmestyvistä+jutuista.+Nyt+vielä+päätoimittaja+ilmoitti,+että+hienoa+kun+saatiin+sopimus+STT:n+kanssa,+saamme+sitten+juttuja+tuoreeltaan+sieltä.+Kyllä+paikallislehden+tarkoitus+pitäisi+olla+paikallisen+sisällön+tuottaminen+ja+muut+jutut+ihmiset+saavat+aivan+muualta+halutessaan.
Koska+Warkauden+Lehti+ei+tavoita+enää+kaupunkilaisia,+kun+tilaajamäärät+ovat+huvenneet+todella+paljon.+Olisiko+syytä+Varkauden+kaupungin+alkaa+ilmoittamaan+SinunSavossa,+koska+kyseinen+lehti+jaetaan+joka+talouteen.
Sttn uutisia. Hehehehehe. Varkauden päättäjiä ei kiinnostanut olla esillä Urheilugaalassa. Niinpä 6vip lippua lahjoitettiin Hjk jalkapallojuniorille. Toimitus johtaja kiitti, että Hyvää uuttavuotta. Äänestäkää 2021 samat sinne päättämään.
Kyllä on paikallisen lehden ilmestymiset harvassa, mutta hinta vain nousee. Jutut on ihan puuta heinää ja voi verrata osan jutuista alakoululaisten kirjoitteluksi. Mistä tämä johtuu, omistajista, vai osaamattomista johtajista?
Voisvat tehdä jutun Akkutehtaan ja Navitaksen pihojen lumenkolauksesta. Rajamäki kolaamassa akkutehtaan pihaa otsikolla tienavaaja ja Navitasjohtaja otsikolla ihmemies Vacgyver
Läpyskä voisi tehdä jutun tästä kahden päivän kansanedustajasta. "Näin ajoin Varkauden valtavien velkojen kaaokseen ja suureen asukaspakoon." Kukaan ei voi kieltää missä Varkaus kyntää, mutta miksi tästä ei voida rehellisesti kertoa.
Miksi läpyskältä loppuu tilaajat?
Kyllähän sitä kotiseuturakkautta saa olla (kuinka moni toimituksesta muuten edes asuu Varkaudessa), mutta läpyskän propagandaa lähentelevä kirjoittelu Varkauden tulevaisuuden näkymistä on vaan noloa.
Kriisikunta ollaan ja ei hyvältä näytä kun tilastoja ja ennusteita katsoo. Utopistisilla saduilla homma ei ainakaan muuksi muutu.
Milloin lehti muuttuu kolmi päiväiseksi?
Veikkauksia.
Ei sitä viimeiseen pariin viikkoon ole monena aamuna näkynytkään. Aika leppoisa duuni WL:ssä.
Karin kahvituokio Warkaus lehteen. Joku Varkautelainen pääsee kysyy, miks eio tätä ja tuota. Sumpit ja nisut Piirakkapaja. Puvut, Dressman, moda max, Laura , Hiukset, Lille,. Konjakit Alko. Hyvönmielen kassi Karilta Herttu, liput Teatteri, Rockwithyou kuoro ja kunnonsali.
Sitten löyty joku tänne että valivali vai mitä
Pistäkää nyt hyvänen aika kun tilaa on, niin päivämäärä edes "uuteen painokseen" sen kokoiseksi, ettei suurennuslasia tarvii!!! Sekä siniset palkit pois, tumma teksti ja sininen tausta, ei erota tekstiä kunnolla !! Ennen oli paremmin, koko lehti.
terä
kuuhippi
rinkilä
palle
jesse
punnus
jauhelihakeitto
*** YOU HAVE BEEN VISITED BY LE PELICAN! *** post this in 3 other threads or you will be killed
░░░░░░░░▄▄▄▀▀▀▄▄███▄
░░░░░▄▀▀░░░░░░░▐░▀██▌
░░░▄▀░░░░▄▄███░▌▀▀░▀█
░░▄█░░▄▀▀▒▒▒▒▒▄▐░░░░█▌
░▐█▀▄▀▄▄▄▄▀▀▀▀▌░░░░░▐█▄
░▌▄▄▀▀░░░░░░░░▌░░░░▄███████▄
░░░░░░░░░░░░░▐░░░░▐███████████▄
░░░░░░░░░░░░░▐░░░░▐█████████████▄
░░░░░░░░░░░░░░▀▄░░░▐██████████████▄
░░░░░░░░░░░░░░░░▀▄▄████████████████▄
░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░█▀██████▀▀▀▀█▄
░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░▄▄▀▄▀░▀██▀▀▀▄▄▄▀█
░░░░░░░░░░░░░░░░░░▄▀▀▀▀▀░░░░██▌
░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░░▄▀▄▀
Tyhjänpäiväistä liibalaabaa.
Lopettakoot koko lehden.
Yksi tituleeraa itseään nimellä veronmaksaja 🤣🤣🤣kunnon narsisti. Kyllä muutkin maksaa veroja ja jopa enemmän kuin tuo töhöakka.