Milloin nuori aikuistuu

Kasvaakokoskaan

Minulla on 18v kohta 19v poika. Hän valmistui ammattikoulusta ja saikin tän kuun loppuun ammattiaan vastaavaa työtä. Sillai hyvin. Oli kyllä pakkopullaa koko koulu. Painostamalla saatiin hänet ottamaan loppukiri ja paperit irtosi n. viikonpäästä koulun loppumisen jälkeen. Oli hän siitä itse lopun tyytyväinen, liekö jopa onnellinen.
Mut kun hän on kokoajan negatiivinen. Ei puhu meille mitään jos ei kysy. Ei kasva yhtään vaikka kuinka neuvoo. Ottaa autotallista kaikkia koneita ja työkaluja ja jättää ne sille tielleen. Ei arvosta yhtään toisen omaisuutta tai kunnioita ketään. Käyttää kyllä kavereitaan rohkeasti hyväksi, mm. Auton lainaamisesta, rappaamisessa, vaatteiden lainaamisessa jne. Ei tee mitään kotitöitä, ei ruohonleikkuuta, ei roskien vientiä tms. Ei osallistu mitenkään. Hänen isänsä on vahvasti narsisti. Pojalla on kuitenkin ollut jo 5vuotiaasta lähtien isäpuoli, jonka hän on ottanut aivan isäkseen. Murkkuiässä vain kaikki muuttui ja tuntuu että hän ei kasva ollenkaan. Hänellä on myös vuoden vanhempi sisko, jotka eivät ole missään tekemisissä olleet sitten nuoruuden. Lapsena olivat kuin paita ja peppu. Eivätkä riidelleet milloinkaan. Jääkö tämä näin vai muuttuuko, kasvaako nuoret koskaan kunnioittamaan toisia ihmisiä?

6

318

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuuuu

      mä sanoisin tohon että ala pyytää vuokraa,hänen täytyy maksaa asumisestaan kotona koska maksaa se eläminen muuallakin,jos ei maksa rahalla niin työllä.
      älä korjaa hänen jälkiään,älä ihmeessä pese pyykkiä äläkä siivoa huonetta.
      laita oma pyykkikoppa hänelle ja sano että saa pestä omat vaatteensa, jos lainaa teidän autoa vuokra on joku työ, siivoaa auton ruohonleikkuu tms.Elikkä anna ymmrätää ettei ole enään LAPSI, eli pois ne kotona asumisen riemut ja näytät "tervetuloa aikuisten maailmaan".Tuon ikäistä tuskin kiinnostaa sisarukset mutta voithan järjestää niin että sikso tulee esim.joku vkl. teille kun tiedät ettei pojalla menoa ja pidätte "koti illan" älä kerro ennestään kummallekkaan että toinen sisarus kun kotona, käske pojan olla jonkin syyn takia kotona joku työ ja käske sisar teille auttamaan esim, jossain hommassa..mielikuvtusta peliin ja KOHTELE poikaa kuin aikuista, siis puhu kuin aikuiselle ja vaadi kuin aikuiselta älä sano vie roskat ja lykkää roskapussi käteen ja poistu paikalta kun jättää tavaroita autotalliin pyydä hänet sinne ja lykkää joku niistä jutuista sen käteen ja sano on väärässä paikassa ja nuo muutkin ja poistu paikalta..

    • g675wi3

      Perus nykynuori, samanlaista paskasakkia ne on kaikki.

    • Aikuistunut

      Mikäli ei rupea alkoholistiksi, huumeen käyttäjäksi ja tekee töitä 10 v vielä menee et hieman aikuistuu. Mut viina,huumeet ja työttömyys voi pilata koko homman.

    • näin_se_on

      Pojan pitäisi mennä armeijaan miehistymään.

      • Kasvaakokoskaan

        Pian lähteekin armeijaan.
        Kiitos myös juuuuulle.


      • wanhaaaaa

        Aika vanhanaikaista tuollainen ajattelu että armeijassa jotenkin miehistyisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2804
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1226
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      980
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      775
    8. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    9. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      143
      733
    10. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      701
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      680
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      39
      649
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe