Eläkkeet laskee taas kerran

Surullista

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082920262579_uu.shtml

Yhtä alamäkeä se onkin ollut jo vuosikausia. Muut ryhmät saavat omansa takaisin sitten nousukaudella mutta eläkkeitä ei korjata ikinä. Nytkin taitetun eläkeindeksin puolittaminen tulee varmasti olevaa jatkuvaa, olen siitä varma. Pitihän taitetun elekeindeksinkin olla väliaikainen mutta niin vain Lipposen Sdp hallitus senkin sääti pysyväksi. Nyt tulee Kepu-Ps-Kok hallituksen indeksin puolittaminen joka säädetään pysyväksi jossain vaiheessa. Hallitus se sitten aina rakastaa potkia eläkeläisiä, riippumatta kokoonpanosta.

3

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olenjomukana

      Eläkeläiset ja kaikki muutkin Suomen kansalaiset, tulkaa mukaan toimimaan Suomen itsenäisyyden ja oman kansan hyvinvoinnin puolesta, yli puoluerajojen.

      Meillä on eläkeyhdistyksiä vaikka kuinka paljon mutta ne järjestää vain viihdettä eikä huolehdi eläkeläisten ja vanhusten eduista, puoluesidonnaisuus on este.

      Nyt on yhdistys joka ei ole sidottu puolueisiin ja tulee puuttumaan tiukasti myös vanhuusväestön etuihin.

      Tulkaa mukaan toimimaan, jäseniksi ja aktiivi toimijoiksi,
      puolueisiin kuuluminen ei ole este yhdistystoiminnalle.


      Suomi: EI EU ry.

      Tulkaa mukaan toimimaan Suomen itsenäisyyden puolesta,

      yhdistys levittää oikeaa tietoa asioista joten osaamme sitten

      myös paremmin äänestää niitä puolueita jotka on itsenäisyyden asialla.

      Lisätietoa saatte: Rantamäki Heimo Jorma / puh, 046-6837115

      tai [email protected]

    • onkoseväärin

      eläkeläiset joutuu velkakierteesee, kun eläke pieni ja usein auttavat omia lapsiaan ja heidän perheitään..

      • rahatpoisrosvoilta

        Kannattaa ottaa pikavippejä jos on luottotiedot kunnossa.
        Ottaa niitä niin paljon kun irtoaa ja jättää sitten maksamatta.
        Rahat laittaa pahanpäivänvaralle.
        Ja jos eläke on vain 800 euroa ei siitä mitään ulos-oiioa oteta.
        Saadaanpahan nämä p.askapuljutkin konkurssiin mun konkurssin ohella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe