Rakkauden apostoli Jaakob neuvoo kristittyjä: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö, ja elämän korska, se ei ole Isästä vaan maailmasta. 1 Joh. 2: 15-17.
Kun mailman rakkaus tunkeutuu sydämmemme, poistuu sieltä Jumalan rakkaus. Jos taas päästämme Jumalan rakkauden valloittamaan sydämmemme, se syrjäyttää sieltä maailman rakkauden.
Silloin voimme yhtyä Paavalin kauniisiin sanoihin: Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle. Gal. 6:14. Ja tähän hän viellä lisää, niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11-13.
Sellaiset jotka eivät luovu maailmallisuudesta, vaan ovat hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia. Jeesus ei voi hyväksyä sitä. Mutta valitettavasti tälläinen on suurelta osalta aikamme tunnuskristillisyyden tila näinä päivinä.
Vastakohtana näille maailman mukaan eläville nimikristityille on todellisia Jumalan lapsia jotka odottavat Jeesuksen ilmestymistä ja voittavat Hänen avullaan ja pysyttäytyvät erillään maailmasta ja sen saatutuksista.Tiit.2:12, 13.
Älkää rakastaku maailmaan.
26
96
Vastaukset 26
- iloinen_naurajaa
Minä harrastan uhkapeliä (urheiluvetoja ja nettipokeria), syön ravintoloissa, juon laadukasta viskiä, poltan kannabista ja himoitsen seksiä. Eli olen onnellinen ateisti. :-):-):-)
Niin sinä rakastat noita mainitsemiasi asioita, mutta kun tulet vanhemmaksi niin huomaat kuinka turhaa tuo kaikki on ollut, on vain raihnainen vanha mies jäljellä kaikesta tuosta. Se on vain ollut turhuuksien turhuutta koko elämä.
- Minä.en.rakasta
anneelina8 kirjoitti:
Niin sinä rakastat noita mainitsemiasi asioita, mutta kun tulet vanhemmaksi niin huomaat kuinka turhaa tuo kaikki on ollut, on vain raihnainen vanha mies jäljellä kaikesta tuosta. Se on vain ollut turhuuksien turhuutta koko elämä.
Rakastatko sinä diktaattorin edessä kumartelua päivin ja öin, seksitöntä elämää, kultaharppujen näpelöintiä?
- hekoheko-
Iloinen_naurajaa näen sinut jo vaipat jalassa ja sitä kakkaa pursuten. Et huolehdi itsestäsi...
- pyhpyhpyhpyh
Sinä oletkin juoppohuora, menossa helvettiin.
- pyhpyhpyhpyh
Minä.en.rakasta kirjoitti:
Rakastatko sinä diktaattorin edessä kumartelua päivin ja öin, seksitöntä elämää, kultaharppujen näpelöintiä?
Jumala ei ole diktaattori.
- nenästä.vedettyjä
Ja sinua iloinen-naurajaa varten maailma on tällainen.
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1440732793299.html
Aloituksessa on terveellinen hengellinen kehoituksen sana. Pitäkäämme todellakin maailma ristiinnaulittuna meille ja meidät maailmalle ja eläkäämme sisäisesti irtautunutta elämää tässä maailmanajassa, eli kun maailmaa hyödyksemme käytämme niin olkaamme kuin emme käyttäisi emmekä saisi omanamme pitää.
Sydän taivaassa, käsi aurassa kuten ennen sanottiin. Maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Mitä yhteistä osaa on uskovalla uskottoman kanssa ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar?
Ja Jumala ei ole mikään "diktaattori", vaan pyhä, vanhurskas, armon ja rakkauden Jumala, Luoja, Vapahtaja ja Pyhittäjä.Hyvin sanottu, että sydän taivaassa ja käsi aurassa, se on aivan totta, sillä meidän on elettävä täällä maailmassa ja tehtävä työtä , mutta silti ei tarvitse ottaa osaa tämän maailman kaikenlaiseen menoon.
Kiitos totuusfriikki7678 hyvistä varteenotettavista sanoistasi, sinulla on aina hyvät ystävälliset kirjoitukset.
Siunausta päivääsi täältä etelän auringon alta.anneelina8 kirjoitti:
Hyvin sanottu, että sydän taivaassa ja käsi aurassa, se on aivan totta, sillä meidän on elettävä täällä maailmassa ja tehtävä työtä , mutta silti ei tarvitse ottaa osaa tämän maailman kaikenlaiseen menoon.
Kiitos totuusfriikki7678 hyvistä varteenotettavista sanoistasi, sinulla on aina hyvät ystävälliset kirjoitukset.
Siunausta päivääsi täältä etelän auringon alta.Toivotan sinulle samaten sinne etelän lämpöön siunattua päivän jatkoa.
Kristityn Jeesukseen uskovan kuuluisi elää "maailmassa mutta ei maailmasta"...Vrt. Joh 17:15,18. "En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta... Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; "... ja "ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat" (Matt 9:12) tai "Te olette maailman valkeus, Te olette maan suola"(Matt 5:13,14), " Te olette Kristuksen kirje "(2 Kor 3:3)... jne...
Tätä on terve usko...Jeesus kehottaa "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. " ! (Ilosanomaa, Hyvää sanomaa)" (Mark 16:15)
.MUTTA... Tätä ei "legalistinen" lain kautta pyhittäytyvä uskonnollinen ihminen ymmärrä vaan hän on tavallaan "fariseus" eli suomeksi "erottautunut" ja hän ei ymmärrä että Jeesus kehotti uskoviaan lähtemään ulospäin eikä kääntyä sisäänpäin ja sulkeutua pois maailmasta !
.
http://otakoppi.webnode.fi/news/oletko-sina-hurskas-/Lainaus Anneliina8: "Jaakob neuvoo kristittyjä: Älkää rakastako maailmaa "
______________________
On täysin kaksi eri asiaa "Rakastaa Maailmaa" vai "Olla Maailmassa" !
.
Kristittyjä ei ole tarkoitettu ryhtymään EROTTAUTUMAAN muusta maailmasta !Kopittelija007 kirjoitti:
Lainaus Anneliina8: "Jaakob neuvoo kristittyjä: Älkää rakastako maailmaa "
______________________
On täysin kaksi eri asiaa "Rakastaa Maailmaa" vai "Olla Maailmassa" !
.
Kristittyjä ei ole tarkoitettu ryhtymään EROTTAUTUMAAN muusta maailmasta !Vrt. 1 Kor 5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä SILLOINHAN TEIDÄN TÄYTYISI LÄHTEÄ POIS MAAILMASTA. !!!
5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."- anneelina8eikirj
Kopittelija: Minun laittamaan aloitukseeni olisi riittänyt aiva tuo mitä kirjoitit että kristityn ihmisen tulisi elää maailmassa, mutta ei maailmasta, tuota juuri tarkoitin kirjoituksellani.
Olisit voinut jättää ihan hyvin pois nuo muut kirjoitukset legalistiset ym, vai pitääkö sinun aina sohaista adventistia, sitäkö Kristuksen rakkaus tettää sinulla.
Minä en kylläkään kuulu niihin jotka ovat vetäyneet johonkin nurkkaan, minulla on paljon ystäviä monesta seurakunnasta ja hyvin pärjäämme keskenämme, mutta tällä palstalla näyttää olevan hyvin suvaitsematon porukka,joka ei hyväksy muita kuin itsensä. anneelina8eikirj kirjoitti:
Kopittelija: Minun laittamaan aloitukseeni olisi riittänyt aiva tuo mitä kirjoitit että kristityn ihmisen tulisi elää maailmassa, mutta ei maailmasta, tuota juuri tarkoitin kirjoituksellani.
Olisit voinut jättää ihan hyvin pois nuo muut kirjoitukset legalistiset ym, vai pitääkö sinun aina sohaista adventistia, sitäkö Kristuksen rakkaus tettää sinulla.
Minä en kylläkään kuulu niihin jotka ovat vetäyneet johonkin nurkkaan, minulla on paljon ystäviä monesta seurakunnasta ja hyvin pärjäämme keskenämme, mutta tällä palstalla näyttää olevan hyvin suvaitsematon porukka,joka ei hyväksy muita kuin itsensä.Aloituksestasi Anneliina8 saa vain aika helposti lukija melko yksipuolisen kuvan ja siksi kirjoitin tärkeästä asiasta... eli siitä miten kristittyjen pitäisi suhtautua maailmaan ja maailmallisuuteen oikein...
Mutta jos näillä kirjoituksillani jotenkin sohaisin juuri "adventisteja", niin sittenhän "se koira älähtää johon kalikka kolahtaa"...Kopittelija007 kirjoitti:
Aloituksestasi Anneliina8 saa vain aika helposti lukija melko yksipuolisen kuvan ja siksi kirjoitin tärkeästä asiasta... eli siitä miten kristittyjen pitäisi suhtautua maailmaan ja maailmallisuuteen oikein...
Mutta jos näillä kirjoituksillani jotenkin sohaisin juuri "adventisteja", niin sittenhän "se koira älähtää johon kalikka kolahtaa"...Ps. Vai näetkö Anneliina8 näissä kirjoituksissani jotenkin jossain, että mainitsen juuri sanan "adventistit" jossain ?
- anneelina8eikirj
Kopittelija007 kirjoitti:
Ps. Vai näetkö Anneliina8 näissä kirjoituksissani jotenkin jossain, että mainitsen juuri sanan "adventistit" jossain ?
Et suoraan nyt sano että adventistit, mutta kyllä minä olen nähnyt kirjoituksissasi että sinä nimität adventisteja legalistiksi koska he kunnioittaa Jumalan antamia kymmentä käskyä, olisit voinut jättää legatismi ja fariseus nimitykset pois niin kirjoituksesi olisi ollut oikein hyvä.
anneelina8eikirj kirjoitti:

Ei tietynlainen "farisealaisuus" ja "legalistinen" ajattelu ole vain adventistien ongelma sillä kyllä sitä on monissa "lahkoissa" ja isompienkin kirkkokuntien "kuppikuntapiireissä" !
Eikä myöskään kaikki adventistit ole ns."legalisteja", joten sinun arvostelusi, että kirjoittaisin juuri adventisteja vastaan ihmisinä menee
taaskin kohdallani harhaan !
Enemmänkin huomaan taas vain sen, että sinulla kova tarve arvostella minua ja kirjoituksiani "omasta näkökulmastasi" !
.
Eli lopultakin kysymys on siitä ymmärretäänkö nämä kaksi peruskysymystä, että mitä tarkoittaa elää "lain alla" vai " olla armon alla"
.
Tämä on monella adventistilla sekä monella muullakin ei adventistilla kovinkin hakusessa !
.
Sinun ehkä kannattaisi Anneliina8 lukea tuo blogikirjoitukseni paremmin...
http://otakoppi.webnode.fi/news/oletko-sina-hurskas-/Kopittelija007 kirjoitti:
Ei tietynlainen "farisealaisuus" ja "legalistinen" ajattelu ole vain adventistien ongelma sillä kyllä sitä on monissa "lahkoissa" ja isompienkin kirkkokuntien "kuppikuntapiireissä" !
Eikä myöskään kaikki adventistit ole ns."legalisteja", joten sinun arvostelusi, että kirjoittaisin juuri adventisteja vastaan ihmisinä menee
taaskin kohdallani harhaan !
Enemmänkin huomaan taas vain sen, että sinulla kova tarve arvostella minua ja kirjoituksiani "omasta näkökulmastasi" !
.
Eli lopultakin kysymys on siitä ymmärretäänkö nämä kaksi peruskysymystä, että mitä tarkoittaa elää "lain alla" vai " olla armon alla"
.
Tämä on monella adventistilla sekä monella muullakin ei adventistilla kovinkin hakusessa !
.
Sinun ehkä kannattaisi Anneliina8 lukea tuo blogikirjoitukseni paremmin...
http://otakoppi.webnode.fi/news/oletko-sina-hurskas-/Ps. Juuri sapattikäskyn noudattaminen lauantaina ei ole sama kuin "legalisti", koska sellainen voi olla myös sunnuntaina "Herran päivää" viettävä ihan mihin seurakuntaan kuuluva myös !
.
Mutta sinulle Anneliina8 "legalismi" tarkoittaa nähtävästi samaa kuin Sapatti !
Ja tämä johtaa sinut harhakäsitykseen pois asian kokonaisuudesta !- anneelina8eikirj
Sorry, jos olen ymmärtänyt väärin sinun kirjoituksesi, en halua arvostella sinun kirjoituksiasi, mutta minun täytyy tunnustaa etten ole ihan selvillä enää suomenkielen nyky käytöstä, voin ymmärtää väärin joitakin asioita, sillä olen ollut maasta pois 58 vuotta ja en ole suomenkielissä seurakunnassa joten minulla on suomenkieli alkanut ruostua, kun ovesta ulos menee niin suomenkieltä ei sen enempää tarvitse, sillä tänne tykkään kirjoitella kun saa suomea kirjoittaa.
- iloinen_naurajaa
Juon myös onnellisena hyvää kofeiinipitoista teetä, kahvia ja energiajuomaa. Aamulla maistuu kinkkuvoileipä ja kesällä grillataan makkaraa!!! :-):-):-)
- Ihanaa.kylkeä
Hyvä sian kylki rapeaksi grillattuna on nannaa. AAAHHHH NIIIIN MAKOISAAA!!! Kyytipojaksi kylmähkö olut. Tämä voittaa harppujen soiton 100-0.
Saahan sitä lahkon orja jatkaa pyllistelyään ja hellelujaa-huutojaan sen taivaallisen mielikuvistusolentonsa kanssa. - iloinen_naurajaa
Ihanaa.kylkeä kirjoitti:
Hyvä sian kylki rapeaksi grillattuna on nannaa. AAAHHHH NIIIIN MAKOISAAA!!! Kyytipojaksi kylmähkö olut. Tämä voittaa harppujen soiton 100-0.
Saahan sitä lahkon orja jatkaa pyllistelyään ja hellelujaa-huutojaan sen taivaallisen mielikuvistusolentonsa kanssa.Kyllä on. Minäkin syön porsaan grillikylkeä ja joskus myös mehevää sisäfilettä.
- 1234567---
iloinen_naurajaa kirjoitti:
Kyllä on. Minäkin syön porsaan grillikylkeä ja joskus myös mehevää sisäfilettä.
Syöpälääkärin vastaus sinulle. Iltalehti 3.5.15. Pekoni yhtä vaarallista kuin tupakointi.
- iloinen_naurajaa
1234567--- kirjoitti:
Syöpälääkärin vastaus sinulle. Iltalehti 3.5.15. Pekoni yhtä vaarallista kuin tupakointi.
Syön hyvällä ruokahalulla paistettua kananmunaa ja rasvaista amerikan pekonia. Herkullista ja terveellistä.
- oisohantuonoin
iloinen_naurajaa kirjoitti:
Syön hyvällä ruokahalulla paistettua kananmunaa ja rasvaista amerikan pekonia. Herkullista ja terveellistä.
Kaikki on luvallista, iloinen -nauraja vaan kaikki ei ole tarpeenlista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811059Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani188745- 40685
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br200661Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai160635- 100605
- 36529
- 40517
- 24498
- 34452