Etelä-Saimaa (18.12.2004):
Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Kuopion yliopiston solmima yhteistyösopimus ei rehtorien mukaan tarkoita oppilaitosten samankaltaistumista.
Ammattikorkeakoulun kautta yliopisto voi järjestää Etelä-Karjalassa yliopistotasoista sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Oppilaitokset suunnittelevat järjestävänsä myös yhdessä koulutusta sekä tekevänsä tutkimusta.
Ne vakuuttavat silti pysyttelevänsä omilla reviireillään.
- Meillä on eri tehtävä, ammattikorkeakoulun rehtori Anneli Pirttilä määrittelee.
Hän korostaa ammatti-sanaa koulun nimessä ja sanoo sen kertovan, että juuri ammattiin kouluttaminen on opintojen päämäärä. Vaikka ammattikorkeakoulu lisää kokoajan ennen yliopiston alueeksi miellettyä tutkimustyötä, Pirttilän mukaan se eroaa selvästi yliopiston tekemästä tutkimuksesta.
- Tietenkin joitakin tutkimuksen osia menee päällekkäin, hän kuitenkin myöntää.
Tällaisissa tapauksissa juuri yhteistyö on Pirttilän mukaan toimiva ratkaisu.
Kuopion yliopiston rehtorin Matti Uusituvan mukaan yliopiston vahvuus on perustutkimuksessa, ja ammattikorkeakoulu voi rauhassa tehdä soveltavaa tutkimusta sekä tuotekehittelyä. Laatu ratkaisee, jos ammattikorkeakoulu pyrkii yliopiston omimmalle alueelle.
- Jos rahkeita on, niin tervetuloa vaan kilpailemaan.
Itäsuomalainen malli
Molemmat rehtorit vakuuttavat kuitenkin, että Kuopion yliopisto ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu ovat kumppaneita eivätkä kilpailijoita. He uskovat yhteistyön auttavan heitä samaan hyviä opiskelijoita, eikä suinkaan karkottavan niitä toisen osapuolen luo.
Uusitupa kehuu sosiaali- ja terveysalaa koskevan yhteistyösopimuksen olevan osa "itäsuomalaista yhteistyömallia", joka toimii esimerkkinä myös muille. Hänen mukaansa yliopistot ja ammattikorkeakoulut eivät aiemmin ole solmineet tällaisia aluerajat ylittäviä sopimuksia.
Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Kuopion yliopisto ovat tehneet tulevaa pienempää yhteistyötä jo aiemmin. Yliopisto on esimerkiksi järjestänyt opetusta ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusyksikössä Lappeenrannassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lappeenrannassa järjestettävä sosiaalityön koulutus koostuu samoista kursseista kuin Kuopiossakin. Tahdon vain sanoa, että vaikka koulutus järjestetään Lappeerannassa ammattikorkeakoulun yhteydessä, kyse on kuitenkin samasta koulutuksesta kuin yliopistossakin. Yhteistyö tarkoittaakin siis enemmänkin (?) ammattikorkeakoulun tilojen ja lehtorien käytöstä sosiaalityön koulutuksessa kuin yhteistyöstä jollain toisella tasolla. Täydentäkää tai korjatkaa jos olen väärässä.