Muutama vuosi sitten koin romahduksen jolloin koko sen aikainen maailmani romahti ja menetin samalla käytännössä kaikki vanhat sosiaaliset suhteeni.
Vanha elämäni oli ollut tyhjää ja olin kärsinyt erilaisista neurooseista ja paniikkihäiriöstä.
Romahduksen jälkeen, aivan pohjalla kun toivoin vain kuolemaa. Löysin Jeesuksen ja se muutti kaiken. Olen nykyään ihan toinen ihminen, vapaa neurooseista ja paniikkihäiriöistä, minulla on oikeita ystäviä, sisäinen tyhjyys on poissa ja olen ensimmäistä kertaa eläessäni oikeasti onnellinen.
Itse löysin Seurakunnasta ihmisiä, jotka ottivat minuun kontaktia, jotka välittivät oikeasti minusta. Löysin ystävyyttä ja seuraa... pienen alun jälkeen almanakkani alkoi täyttyä sitä mukaa, että paljoakaan luppoaikaa ei jäänyt.
Nykyään olen löytänyt aika hyvän tasapainon... vaikka nyt on se ongelma etten löydä oikein aikaa kaikille ystävilleni vaikka haluaisin.
Olen Katolilainen, joten puhun nyt vain Katolilaisen seurakuntaelämän puitteista.
Minun on todella vaikeaa uskoa, että henkilö, joka lähtisi etsimään Herraamme Jeesus Kristusta ja tulisi seurakuntaamme jäisi yksin tai yksinäiseksi.
(en nyt puhu parisuhteista tai vastaavasta vaan oikeasta ja aidosta ystävyydestä toisten Uskovaisten kanssa)
Vanha elämäni oli ollut tyhjää ja olin kärsinyt erilaisista neurooseista ja paniikkihäiriöstä.
Romahduksen jälkeen, aivan pohjalla kun toivoin vain kuolemaa. Löysin Jeesuksen ja se muutti kaiken. Olen nykyään ihan toinen ihminen, vapaa neurooseista ja paniikkihäiriöistä, minulla on oikeita ystäviä, sisäinen tyhjyys on poissa ja olen ensimmäistä kertaa eläessäni oikeasti onnellinen.
Itse löysin Seurakunnasta ihmisiä, jotka ottivat minuun kontaktia, jotka välittivät oikeasti minusta. Löysin ystävyyttä ja seuraa... pienen alun jälkeen almanakkani alkoi täyttyä sitä mukaa, että paljoakaan luppoaikaa ei jäänyt.
Nykyään olen löytänyt aika hyvän tasapainon... vaikka nyt on se ongelma etten löydä oikein aikaa kaikille ystävilleni vaikka haluaisin.
Olen Katolilainen, joten puhun nyt vain Katolilaisen seurakuntaelämän puitteista.
Minun on todella vaikeaa uskoa, että henkilö, joka lähtisi etsimään Herraamme Jeesus Kristusta ja tulisi seurakuntaamme jäisi yksin tai yksinäiseksi.
(en nyt puhu parisuhteista tai vastaavasta vaan oikeasta ja aidosta ystävyydestä toisten Uskovaisten kanssa)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, hienoa kuulla ja lukea. Olen itsekin kristitty. Ei oo mitään parempaa kuin saada uskoa Jeesuksen parantavaan voimaan. Ei tämä elämä silti liian helppoa ole, mutta kyllä se auttaa ja antaa varmuutta elämään. Olen yksinäinen, mutta silti toiveikas elämän ja tulevaisuuden suhteen. Rukoilu antaa toivoa ja oikeasti auttaa, kun on vaikeaa.
Toivon kaikille siunausta syksyyn ja pitäkää usko Jeesukseen.
Onneksi olkoon, että olet kohdannut elämän ja uuden alun Kristuksessa. Eipä tuohon voi muuta sanoa kuin, että onneksi olkoon.
Ei se seurakunnan nimi ole tärkeä vaan elämä Jumalan suunnitelmissa.