Rintamakarkurit saapuneet

nytlopetantyöt

Jokainen sai 2000€ käteistä taskuunsa. Meiltä veronmaksajilta. Kaikilla oli uudet merkkivaatteet ja kännykät. Tupakat suussa kulkivat keskustan ja satalinnan väliä. Yhtäkään naista, lasta tai sairasta ei näkynyt. Kaikki olivat 25-40 vuotiaita terveitä miehiä.

113

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mihinneonkadonneet

      Välimeren yli ei ainakaan uutisten mukaan ole tullut kuin kärsiviä naisia ja lapsia.

      • Suomalaisuus

        Vuonna 1917, Suomi oli todellisessa kriisissä. Suomi oli samana vuonna julistautunut itseäniseksi ja samana vuonna Suomi ajatui sisallissotaan. Suomi ajatui sisallissotaan, koska Suomea oltiin liittämässä takaisin Venäjään,tai silloiseen Neuvosto-Venäjään. Jos aidot suomalaiset eivät olisi sinä päivänä nousseet avoimeen kapinaan sitä kehitystä vastaan, me olisimme tänä päivänä jotain aivan muuta kuin olemme nyt. Sen ajan suomalaiset olivat aidosti hereillä. He ymmärsivät mikä tilanne oli. Tilanne oli, joko itsenäinen ja yhtenäinen kansa tai alistuminen takaisin Venäjän vallan alle. He puntaroivat tilanteen vakavuuden ja he tekivät sen mitä piti. He erottivat valheen totuudesta. Heille tarjottiin valheellista paratiisia ja silti he ymmärsivät mikä on tämän kansan parhaaksi. Sen takia he olivat valmiita nousemaan avoimeen kapinaan ja tarttumaan aseisiin! He olivat valmiita taistelemaan naapureita vastaan, koska he ymmärsivät mikä olisi tuleva vaihtoehto.

        Nyt, vuonna 2015, uhka ei tule yksin idästä.. Uhka, ja meneillään oleva hyökkäys tulee etelästä tulevista pakolaisvirroista. Tätä pientä valtiota ollaan oikeasti myymässä muukalaisille! Se ei ole yhdenkään suomalaisen syy, että lähi-itä on kaaoksessa ja yhdenkään suomalaisen ei tarvitse sen takia uhrata koko identiteettiään ja kaikkea mitä hän on rakentanut, sen takia, että jossain toisaalla ihmiset eivät pysty elämään toistensa kanssa. Suomalaisia on vain 5 miljoonaa, meitä on oikeasti vähän. Kaikki jotka kyseenalaistavat nykyisen kehityksen, leimataan automaattisesti rasisteiksi tai natseiksi. Se on täysin naurettavaa! Kukaan, joka pitää tätä maata ja kaikkea mitä tässä on tärkeänä ei ole rasisti, vaan isänmaallinen. Kukaan muu, kuin suomalainen ei voi puolustaa Suomea!

        Itse toivon, että nyt tämän maan nuoret naiset ja miehet heräävät todellisuuteen Vihollisessa kyse ei ole yksilöistä. Monet muslmit ja muukaliset ovat varmasti hyviä ihmisä, mutta kokonaisuudessa kyse ei ole yksilöistä. Sodassa ei koskaan ole kyse yksilöistä. Sotatilassa kysytään yksinkertaisesti oletko meidän puolella, vai meitä vastaan. Sodan päämääränä on se, että joku toinen haluaa muuttaa jotain toisen ympäristöstä ja toinen osapuoli nousee tätä kehitystä vastaan. Tässä sodassa on kyse siitä, haluammeko, että Suomi on Suomi, myös tulevaisuudessa.

        Minun Suomeni on se Suomi, jossa naiset ovat vapaita, minun Suomessani yhdenkään suomalaisen ei tavitse pelätä joutuvansa väkivallan kohteeksi sen takia, että on valkoinen suomalainen, minun Suomessani yhdenkään ihmisen ei tarvitse sopeutua muukalaisten tapohihin. Minun Suomeni on rakentanut suomalaiset, eivät muut. Minun suomeni on hyvä näin kuin se nyt on ja uskon, että me suomalaiset rakennamme siitä vielä paremman, ihan ilman muukalaisiakin.

        Suomi on oikeasti risteyskohdassa. Itse kyseenalaistan nykyisen parlamentarismin toimivuuden. Suomen hallitus on kykenemätön toimimiaan tämän kriisin edessä ja sen takia nyt pitää aidosti miettiä vaihtoehtoja. Suomi on aidosti samassa tilassa, kuin vuonna 1917. Sen ajan miehet ja naiset varmasti puntaroivat samoja asioita, kuin nykyään. He valitsivat oikein ja nousivat aidosti sen aikaista kehitystä vastaan. Se vaati uhrinsa, mutta heidän uhraukset tuottivat tuloksia.

        Miten olisi käynyti, jos vuonna 1939 Suomen hallitus olisi ollut täynnä Stalinisteja, jotka eivät olisi osanneet kyseenalaistaa mitään ja avoimin sylin olisivat ottaneet kaiken vastaan mitä isä aurinkoinen olisi määrännyt?


      • LoistavaAsiantuntija

      • SilmätAvautuvat

        Kiitos. Oli kyllä katsomisen arvoinen video.


    • Myykääjalähtekää

      Täysi ylläpito ilmaiset lääkäripalvelut paikanpäällä,taskurahaa taskuun ,tässä pitkänlistan pieniosa,holmlund kertoo juutubessa miten hyvä bisnes tämä on suomelle,nyt arpa osui harjavaltaan.

      • itkuvirretpois

        Kateus vie kalatkin vedestä.
        Taidat olla vihreä.
        Maailman tilanne on sellainen, että pakolaisia tulee nyt ja ainakin lähitulevaisuudessa tilanne jatkuu. Tämä tosiasia on hyväksyttävä - halusimme tai emme. Rasistisen kuona-aineksen vastenmielinen käytös vain lisää ongelmia.


      • nokiaa.pukkaa

        Uusi nokia syntymäisillään Harjavaltaan, osaahan ne kun on iphonet. Kiitos Holmlund ja sen veli. Nahkurin orsilla tavataan.


      • Maksmies
        itkuvirretpois kirjoitti:

        Kateus vie kalatkin vedestä.
        Taidat olla vihreä.
        Maailman tilanne on sellainen, että pakolaisia tulee nyt ja ainakin lähitulevaisuudessa tilanne jatkuu. Tämä tosiasia on hyväksyttävä - halusimme tai emme. Rasistisen kuona-aineksen vastenmielinen käytös vain lisää ongelmia.

        Ei oo mikään pakko hyväksyä. Jenkit kävi paukkurautoineen panemassa Irakin asiat sekaisin ja sitten häipyivät. Me tyhmät hoidamme jälkihoidon ja jenkit laskee rahojaan.


      • totuuttakehiin
        Maksmies kirjoitti:

        Ei oo mikään pakko hyväksyä. Jenkit kävi paukkurautoineen panemassa Irakin asiat sekaisin ja sitten häipyivät. Me tyhmät hoidamme jälkihoidon ja jenkit laskee rahojaan.

        Kuka pistää USA:n aisoihin? He ovat omasta mielestään levittämässä demokratiaa maailmalle ja vaikka ovat joka kerta epäonnistuneet ja aiheuttaneet laajaa tuhoa ja inhimillistä kärsimystä ja antavat muiden yrittää korjata heidän rikollisen toimintansa seurauksena syntyneet tragediat.


      • saattaapa-olla
        itkuvirretpois kirjoitti:

        Kateus vie kalatkin vedestä.
        Taidat olla vihreä.
        Maailman tilanne on sellainen, että pakolaisia tulee nyt ja ainakin lähitulevaisuudessa tilanne jatkuu. Tämä tosiasia on hyväksyttävä - halusimme tai emme. Rasistisen kuona-aineksen vastenmielinen käytös vain lisää ongelmia.

        Vai on ne" rasististakuonaa" jotka omaa maataan koittavat pitää pinnalla ?
        Sinä vajakki et taida rasisti sanan merkitystä ymmärtää

        Vihervasuri fasistin mielestä Suomi saa upota islamiim ,juuri niin kuin Ruotsille on jo omien ääliö politukkojensa vuoksi käynyt.

        Minä en ole rotusortaja,suvaitsen kaikki rodut kunhan pysyvät omissa maissaan.

        Mutta vihervasemmiston naiveja pikkutyttöjä inhoan vaikka kuinka valkoisia olisivat. Liekkö tämä on sitte sitä minun rotusortoa ?


      • rasistikuona_ruotsista
        saattaapa-olla kirjoitti:

        Vai on ne" rasististakuonaa" jotka omaa maataan koittavat pitää pinnalla ?
        Sinä vajakki et taida rasisti sanan merkitystä ymmärtää

        Vihervasuri fasistin mielestä Suomi saa upota islamiim ,juuri niin kuin Ruotsille on jo omien ääliö politukkojensa vuoksi käynyt.

        Minä en ole rotusortaja,suvaitsen kaikki rodut kunhan pysyvät omissa maissaan.

        Mutta vihervasemmiston naiveja pikkutyttöjä inhoan vaikka kuinka valkoisia olisivat. Liekkö tämä on sitte sitä minun rotusortoa ?

        "Rasistikuonaa" joo!

        Tukolmassa tällä kuluneella viikolla TY toimittajien tehtäväksi tuli tehdä ohjelma muslimilähiössä mitä on paljon porukkaa lähtenyt Isis toimintaan ulkomaille.

        Niinhän toimittajat sinne menivät ,kaksi vankkaa poliisia "turvanaan".

        Mutta eihän se onnistunut ohjelman teko kun muslimit ilmoittibvat ,että täällä ei kuvata, eikä haastatella.No toimittaja vetosi Ruotsin lakiin ,kertoi että Ruotsin lakien mukaan yleisellä paikalla saa kuvata vapaasti.

        No siitäkös muslimit suuttuivat " JA PASKAT,TÄMÄ EI OLE MITÄÄN RUOTSIA"oli kommentit muslimeilta.

        Kiire tuli poliiseilla ja toimittajilla autoon kun porukka hyökkäsi kimppuun.
        Autot kerkesivät potkia kaivoämpärin näköisiksi,mutta toimittajat ja poliisit pelastuivat kolhuolta.

        Nuin on Ruotsille käynyt.Ruotsin valtion sisään on perustettu valtioita.
        Ruotsi on hmpaaton,armeijansakkin ajoivat alas.Hyvät neuvot olisivat tarpeen.


      • pedofiilienuskontoislam
        itkuvirretpois kirjoitti:

        Kateus vie kalatkin vedestä.
        Taidat olla vihreä.
        Maailman tilanne on sellainen, että pakolaisia tulee nyt ja ainakin lähitulevaisuudessa tilanne jatkuu. Tämä tosiasia on hyväksyttävä - halusimme tai emme. Rasistisen kuona-aineksen vastenmielinen käytös vain lisää ongelmia.

        Siinä taas yksi vouhkaaja :

        Euroopan syytäkö se on ,että musut ei sovi rauhassa elämään edes keskenään ?
        Rähinöivät keskenään ja ajavat liikaa kasvavan porukkansa tänne riesaksi.

        Mutta se kai se on tarkoituskin.Leviäähän se islami isis näinkin maailmaan.

        Sen jälkeen et rauhallista paikkaa läydä kun pohjoisnavalta.


      • itkuvirretpois
        saattaapa-olla kirjoitti:

        Vai on ne" rasististakuonaa" jotka omaa maataan koittavat pitää pinnalla ?
        Sinä vajakki et taida rasisti sanan merkitystä ymmärtää

        Vihervasuri fasistin mielestä Suomi saa upota islamiim ,juuri niin kuin Ruotsille on jo omien ääliö politukkojensa vuoksi käynyt.

        Minä en ole rotusortaja,suvaitsen kaikki rodut kunhan pysyvät omissa maissaan.

        Mutta vihervasemmiston naiveja pikkutyttöjä inhoan vaikka kuinka valkoisia olisivat. Liekkö tämä on sitte sitä minun rotusortoa ?

        Mihin tietoon väittämäsi, että Ruotsi on islamilainen valtio perustuu?
        Ymmärrän kyllä, että aina löytyy hysteerisiä ja epätasapainoisia ihmisiä jotka pelkäävät kaikkea, mutta yhteiskunta ei toimi, jos rupeamme olemaan pelokkaita kaikkea uutta kohtaan. Maailmassa tapahtuu muutoksia ja haasteet on pakko ottaa vastaan, halusipa tai ei.


      • Pärsraiskaajat
        itkuvirretpois kirjoitti:

        Kateus vie kalatkin vedestä.
        Taidat olla vihreä.
        Maailman tilanne on sellainen, että pakolaisia tulee nyt ja ainakin lähitulevaisuudessa tilanne jatkuu. Tämä tosiasia on hyväksyttävä - halusimme tai emme. Rasistisen kuona-aineksen vastenmielinen käytös vain lisää ongelmia.

        Olet oikeassa,rasistista kuona-ainesta ovat ja oikein viidenkymmenen miehen voimin.Niin ja kummalle puolelle ne asutttiin,sinne pehmeäpäisten vaiko sinne sauvakävelijöiden puolelle?
        Taitavat kyttäillä potilaita,ovat sitten kummassa tahana.


      • kääntötakki
        nokiaa.pukkaa kirjoitti:

        Uusi nokia syntymäisillään Harjavaltaan, osaahan ne kun on iphonet. Kiitos Holmlund ja sen veli. Nahkurin orsilla tavataan.

        Satakunnan sairaanhoitopiiri myy Harjavallassa sijaitsevan Satalinnan sairaalan kiinteistöt maa-alueineen AVH Satalinna Oy:lle 1,3 miljoonalla eurolla. Koko kauppa käsittää noin 88 hehtaarin alueen, jolla sijaitsee muun muassa kaksi sairaalarakennusta, kerrostaloja, rivitalo ja lämpökeskus.

        Satalinna on vanha keuhkoparantola, jossa on vuosien varrella ollut myös muuta toimintaa. Uuden ostajan mukaan Satalinnan jatkokäytöstä ei ole vielä tehty mitään päätöksiä.

        – Puhtaalta pöydältä lähdetään ja kaikki mahdolliset ideat otetaan vastaan, sanoo ostajayhtiön edustaja Ari Heiska.

        Eikös tämä Heiska ole persu??


      • 6847464
        itkuvirretpois kirjoitti:

        Kateus vie kalatkin vedestä.
        Taidat olla vihreä.
        Maailman tilanne on sellainen, että pakolaisia tulee nyt ja ainakin lähitulevaisuudessa tilanne jatkuu. Tämä tosiasia on hyväksyttävä - halusimme tai emme. Rasistisen kuona-aineksen vastenmielinen käytös vain lisää ongelmia.

        No osaisivatkin kalastaa...


    • valehteluinhottaa

      Miksi levität valheita?

      • KyllikkitädinSilmätKostu

        Mitä valheita? Mene nyt käymään satalinnan pihassa joku ilta katsomassa. Ennen kuin sulkevat veronmaksajilta ja satalinnan rakentajilta sinne pääsyn. Että vain värilliset pääsevät linnaansa.

        Koko pohjoinen puoli oli täynnä tänään mustia miehiä. Onneksi satalinna on todella kamala paikka korvessa, ja syksystä tulee pimeä ja kylmä. Eniten sääliksi käy lähialueen asukkaita. Jotain tulee vielä ennen vuoden vaihdetta tapahtumaan. Moni pakolainen on kotimaassaan vihattu rikollinen.


    • Hyvinpyhkii

      Eipä hätiä, pummasin somalilta tupakkia ja vetäskin marlboro askin taskusta ja tarjos savut. Eipä taida suomipojalla olla varaa repiä mallua, sätkääkin nipinnapin

    • EijaRi

      Suomi ja etenkin satakunta ja harjavalta on mitä ilmeisimmin päässyt junttien valtakuntana liian vähällä monikulttuurisuudella. Ymmärrän, että ensimmäiset "mustat miehet" suomessa aiheuttivat pelkoa ja jännitystä kansalaisissa, mutta tämä nykypäivän kiihkoilu on jo naurettavaa.

      Toki ongelmia voi tulla, mutta onhan niitä jo ennestäänkin. Jos harjavaltalaisia sijoitettaisiin ruotsiin 300 olen varma, että joukkoon mahtuisi myös yksi rikoksen tielle eksyvä.

      Oman maamme miehet raiskaavat ja hakkaavat naisiaan, lapsia pahoinpidellään ja alkoholi sekä huumeet värittävät arkea, rikoksia tehdään joka kyläpahasessa, jengitoiminta kukoistaa ja sossu elättää.. mutta kas, kun oikeaa hätää nähneitä autetaan, nousee suomalainen kapinaan. Rasismin sanotaan olevan pelkoa, mutta kyllä harjavaltalaisten kohdalla kyse on ihan silkasta tyhmyydestä.

      Lisättäköön, että rasistien joukko teillä on onneksi verrattain pieni ja mitätön, nähdäkseni koostuu lähinnä elämäänsä kyllästyneistä ja katkerista ihmisraunioista. Maailmassa on tilaa kaikille, avartakaa mieltänne ja näkemyksiänne. Rauhaa ja rakkautta.

      • Kenttäpohtii

        Matkustaisit sinäkin hiukan.


      • ei_jummarra

        Siinäpä se juuri onkin, että ongelmia ja ongelmatapauksia on sekä Harjavallassa että Suomessa ylipäätänsä jo ennestäänkin, ei niitä tarvitsisi enää ehdoin tahdoin lisää maailmalta tänne hankkia.


      • uhrintuttu

        Kyllä se nyt vaan on niin Eija että nämä moniosaajat ovat vahvasti yli edustettuina raiskaus tilastoissa väkilukuun verrattaessa no toivottavasti osuu omalle kohdalle niin ehkä käsityksesi muuttuu tai taitaisit vaan olla tyytyväinen.


      • paljonnähnyt

        Kirjoituksesi luettuani sain sellaisen käsityksen että tuskin itse olet juurikaan valtojen ulkopuolella käynyt ja tuskin veroja ikinä maksanut,etkö ymmärrä vai etkö halua ymmärtää että kaikki raha mikä noiden tummien poikien elintaso matkailuun kuluu on pois lapsilta,vanhuksilta,koulutuksesta yleensäkin pois Suomalaisten hyvin voinnista joka jo tällä hetkellä rahoitetaan täysin velkarahalla.Tilanne olisi täysin toinen jos meillä olisi ylimääräistä rahaa lahjoittaa noille nuorille miehille.Ilmeisesti mielestäsi on oikein että lapset ja vanhukset kärsivät sen vuoksi että yönsimot pääsevät tänne elämään sosiaali etuuksilla.Tuntuu että kaltaisiasi todellisuuden tajun kadottaneita ihmisiä on Suomessa nykyään liiankin kanssa jos pidät heidän auttamistaan niin tärkeänä,lähde ihmeessä auttamaan noita ihmisiä heidän kotimaihinsa ehkä silloin ymmärrät mistä asioista tässä on kysymys.Itse voi millään ymmärtää että joku välttämättä haalii velkaiseen maahamme raiskaajia,terroristeja,varkaita ja sosiaali pummeja esim.SPR jota velkainen valtio tukee 400miljoonalla eurolla joka sekin kasvattaa valtion velkaa. Näitä faktoja ja perusteluita löytyisi vaikka kuinka paljon miksi tänne ei kannattaisi noita nk.turvapaikanhakijoita ottaa mutta koeta nyt miettiä mitä tämä kirjoitus pitää sisällään joe sen edes osaksi ymmärrät niin kirjoitan mielelläni lisää.


      • hormoonipussi

        homopussi telkkarii myöten julistaa tyhmyyttään


    • huhuh

      Eikös se mies ollut juuri Irakista joka tappoi sen lenkkeilijätytön, joten mitä vain voi sattua näiden kanssa.

      • Raasisti

        Afganistanilainen taisi olla. Raiskasi ja poltti tytön elävältä.

        Onnea vaan, sitä tarvitaan.


      • linnassanyt
        Raasisti kirjoitti:

        Afganistanilainen taisi olla. Raiskasi ja poltti tytön elävältä.

        Onnea vaan, sitä tarvitaan.

        Se on Irakin Afkaani.


    • piere_ilma_raikkaaksi

      Ottamatta kantaa k.o. henkilöiden vaikuttimiin lähteä maastaan, sanon vain että "rintamakarkuri", tuollainen 40-luvun torrakko- ja jalkarättituoksuinen tunkkaissana ei istu nykyajan kriisialueilta pakeneviin ihmisiin.

    • piere_ilma_raikkaaksi

      ...ja vielä, täältä muualta käsin: Jos on kovasti halua puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin paikkakunnallanne, niin heittäkää nahkaliivijengirikolliset "kerhohuoneineen" ulos sieltä -- niiden takia Harjavalta lähinnä on otsikoissa täällä. Ja slobojen omistamat päästöillään jokia pilaavat tehtaat samaten.

    • Sotajermu

      Karkureita ihan selvästi. Naiset ja lapset on jätetty ISIS:in armoille. Montako ISIS soluttautujaa on joukossa, sen aika näyttää.

      Naivi ei kannata olla.

      • Bordellijorma_23cm

        "Karkureita", mistä? Onko se niin, että kun on uniformu ja torrakko, niin on jotakin suurta, ja kun niistä luopuu, on "karkuri"?


    • SeteleitäOli

      Miten noilla turhapaikanhakijoilla oli tänään kaikilla taskut täynnä seteleitä. Yksikin tumma kantoi kaupasta kolmea isoa kassillista tavaraa. Pitkä matka kantaa keskustasta satalinnaan. Kenen rahoja? MEIDÄN VERONMAKSAJIEN.

      • KATEUSKOKALVAA

        Omilla rahoillansa hän ostokset maksoi.
        Lapsellista kadehtia omasta maastaan pois joutuneita.


    • SäälittäviäLoisia

      Jos Suomalaiset miehet olisivat jättäneet naiset ja lapset sotaan ja juosseet ählymaihin karkuun niin ei varmasti olisi paapottu kuten näitä "pakoloisia".

    • TulevaisuusNäyttää

      Hyvä etteivät vielä kauppaa polttaneet. Tai sianliha hyllyjä. Onneksi kohta on rahat loppu ja otetaan kaupasta taskuun.

    • VastuullaOnTienattava

      Miksi kunniakansalaiset Satalinnaan, korpeen? The Harjavallan sairaala vastaanottokeskukseksi ja hullut Jumalan selän taa.

    • nakkilanentinentalebaani

      pitäiskö pistää adressi vetämään ko joutuivat raukkaparat kävelemään kylille asti. tai sitten voisko nuo puolestapuhujat mennä vaikka kyytäämään niitä. on meinaa kamalaa kateltavaa jos joutuvat sateessa kävelemään merkkivaatteineen ja uusine puhelimineen. saattaapi väriki vielä liueta pois.

      • SitruunaSiirappi

        Hyvä idea,puolestapuhujat voivat mennä niitä kyytimään ja ottaa tyttärensä mukaan takapenkille pitämään seuraa,vaikka pakettiautolla ni mahtuu koko poikaporukka sinne taakse ja tytär sinne toivottelemaan heitä tervetulleiksi nirunarutopissa!!


      • Mummeliiiiiiiii

        Eihän he kävelemään joudu. Fillareilla pitkin raittia painavat ja kun tullee kylmä niin sitten saavat pirssikyydit.


    • tyhmästäpäästäkärsiikoko

      Turhaan solvaatte pakolaisia. Parhaansa yrittävät.

      Te olette äänestäneet itse haluamanne edustajiston päättämään maamme asioista.

      Sitä saa, mitä tilaa.

      Vähe lisää demarii, kepuu ja kokkarii nii hyvä tulee.

      Onnittelut.

    • SotaOnSota

      Suomessa rintamakarkurit ammuttaisiin, mikä on oikein.

      • Jondis

        En tiedä elätkö pääsi sisällä vielä sitä nostalgista 40-lukua, mutta sodanaikainen kuolemanrangaistus on poistettu käytöstä 43 vuotta sitten.


    • SynkkäTulevaisuus

      ISIS soluttautujien määrä on tosiaan realismia. Siinä vaiheessa kun päät puskissa elävät sinisilmäisimmätkin heräävät, on jo liian myöhäistä. Ensimmäinen terrori-isku Suomessa on vain ajan kysymys. Tapahtuu joko ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti en osu epäonnisesti paikalle.

      Yhtään käteistä rahaa ei pitäisi pakolaisille jakaa. Pelkkiä maksusitoumuksia tiettyihin ennalta määriteltyihin perustarpeisiin. Ei enempää.

    • tosiasiaa_

      Kyllä nuo tänne tulleet kuitenki on mustia oriita jokseenkin 100%.

      • ggyrtdtrhtryyh

        Ne jaksaa painaa, kun työt ei rasita. Puolilta päivin SPR:n v..u herättelee aamupanolle. Suomipoika on tehny tuntikausii jo töitä siihen mennes, ko elintasopakolainen vast tempasee eka suvakkii!


    • Röbönsköbön

      Aktivoivaa Yö- toimintaa.

    • SynkkäTulevaisuus

      Sitten kun ne tällä hetkellä 40 000 ennustettua saadaan ankkuroitua tänne, alkaa joku vinkata perheen yhdistämisen mahdollistavista lakipykälista ja a vot. Tänne olisi tulossa perässä lain suomin turvin "muutama" muu lisää vauvasta vaariin. Ei se tuohon jää.

    • Jondis

      Huhhuh, vai että tupakkaakin polttivat. Onneksi eivät kuitenkaan juo alkoholia, sehän vasta olisi ollut aivan pöyristyttävää käytöstä.

      • SynkkäTulevaisuus

        Suomalaisten veronmaksajien kustantamana todellakin kannattaisi olla sekä polttamatta tupakkaa että juomasta alkoholipitoisia juomia. Kun kerta on niin suuri hätä käsillä muutenkin. Jos nikotiiniriippuvuus voittaa, niin käännytysleima paperiin. Ei pelkää riittävästi henkensä puolesta ja ole siten motivoitunut. Raaka peli. Karsintakeinohan se tuokin olisi.


      • Jondis

        Onneksi siitä ei taida olla pelkoa että irakilaiset muslimit alkaisivat alkoholilla lotraamaan (ellei turvapaikanhakijoiden joukossa ole myös jesidi-kristittyjä) - sisältäähän heidän pyhä kirjansa sellaisen julman säännön joka kieltää alkoholin. Mutta eikös se olisi suomalaisille veronmaksajille parempi että he polttaisivat tupakkaa; kuluttavat nämä veronmaksajilta saamansa rahat tuotteisiin josta iso osa menee takaisin valtiolle veroina. Pahempana varmaan pitäisitte sitä, että he lähettäisivät siitä "2000 euron käteisestä" (josta haluaisin nähdä mustaa valkoisella) puolet kotimaahansa.

        Ja lisäksi ihmisen hädänalaisuuden määrittäminen tupakoimisella/tupakoimattomuudella on kyseenalaista. Mututuntumani on, että aika iso prosentti suomalaisista sosiaalitukien varassa elävistä röökaavat eikä se vähennä heidänkään hädän määrää. Tupakan nikotiinilla on aivoissa mielihyvää lisäävä sekä näläntunnetta ja stressiä vähentävä vaikutus, eli voisi tehdä johtopäätöksen, että nimenomaan hädänalainen ihminen alkaa tupakoida.


      • uuuuuuuuuuuuuuu

        No viskiä ja konjakkia ne juo. Hiukan parempia aineita. Sianlihaa kartetaan, muttei viinaa ja vosuja!


    • SynkkäTulevaisuus

      Jondis, totta puhut. Nikotiini aiheuttaa erittäin voimakasta riippuvuutta. Tuo oli sellainen nihilistinen pudotuspeliesimerkki.

      Mikäli henkikulta on oikeasti kallis ja katkolla, sitä myy vaikka jonkun raajansa turvaan päästäkseen tai ruokaa saadakseen. Kotimaiset haitallisten elintapojen harrastajat kuitenkin ennen ulkomaisia. Mutta tämä menee jo aiheen sivuun.

      Joka tapauksessa tämä pakolaisvirta ja -ongelma on koko Euroopan kannalta kestämätön ja vasta alkusoittoa. Maapallo ei kestä nykyistäkään väestömäärää. Globalisaatio taas on tuonut paremmin ulottuville tiedon, miten eri puolilla planeettaa eletään ja millä varallisuustasolla. Kävi tuuri, jos syntyi kultalusikkamaahan.

      Ihmetyttää myös, miksei Suomi hyödynnä usean muun maan tapaan Dublinin sopimusta? Minne maahan ensin kirjaudutaan, sinne myös palautetaan.

      Salakuljetussyndikaattien kuolonuhrit ovat osoittaneet, että ihmiset todellakin ovat kirjaimellisesti valmiita riskeeraamaan henkensä parempien olosuhteiden puolesta. Surullista kyllä, ei auta ottaa liikaa pyrkijöitä vastaan. Yhtä kohti on heti kymmenen muuta sitten kärkkymässä samaa. Yhteiskuntarakenne ei kestä sellaista vyöryä.

      Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea tästä seuraa pidemmällä aikavälillä. Pitääkö mennä jossakin vaiheessa jo aseelliseen pysäytykseen massojen vyöryessä, vai onnistutaanko tasoittamaan tilannetta lähtömaissa?

    • yyyyääääääääkkkkkk

      Radiosta kuultuna , Saksassa jo kaksi kaupunkia ainakin , joissa muslimialueet ja KUN POLIISIT MENEVÄT RIKOLLISTEN PERÄSSÄ, NIIN IMAAMIT EIVÄT PÄÄSTÄ JA SANOVAT, ETTÄ HE ITSE HEILLÄ OMAT LAIT.........

    • Millaissenymenikä

      Kun tuo raha tuntuu olevan teille niin kovin tärkeä asia, niin arvatkaas mihin ne pakolaisten saamat rahat mahtavat ensisijaisesti mennä? Niin ja eikös tuo käteen saatu summa ollut 200e, että mahtoi tulla yksi nolla liikaa aloitukseen?

    • Meister1600
    • Päivänjatkoo

      Ettekö harjavaltalaiset muuhun pysty kuin täällä kirjoitteluun,täällä kirjoittelu ei mamujen tuloa estä kerätkää nyt asukkaista ryhmä ja kävelkää päätäjien luokse ja vaatikaa kuntalaisten kuulemista asiasta, ja samalla keskustelua pakolaisten määrästä ja mamujen sukupuolesta ja iästä. Täälä kirjoittelu ei teitä auta.

    • H-valtalainen

      Suurin ongelma tässä kuitenki on se, että oikeasti hätää näkevät naiset ja lapset, sekä todella köyhät jäävät kotimaahan, kun terveet aikuiset miehet lähtevät pakoon. Itse harjavaltalaisena ymmärtäisin aivan hyvin naisten ja lasten turvapaikan. Nyt kuitenkin itseäkin jo alkaa arveluttaa liikkua lenkillä tai muuten vain kylillä, eiväthän nämä turvapaikanhakijat heti Suomen lakeihin sopeudu, jos sopeutuvat ollenkaan...

    • SynkkäTulevaisuus

      Mielessä on käynyt useampaan otteeseen, miksi juuri terveet nuoret miehet lähtevät? Selviävät fyysisesti paremmalla todennäköisyydellä matkan rasituksista ja vaikkapa mahdollisesta uintireissusta? Seuraa se ankkurointi maahan ja perheen yhdistäminen.

      Ensin riittävä määrä rikastuttaa lähiöiden YH-äitejä tuontigeeneillä. Sitten oma vaimo tiukasti neljän seinän sisälle synnytyskoneeksi. Näin kärjistäen.

      Samaan aikaan uutisoidaan, että työttömyysrahat loppuvat. Ei aina haluaisi elää tällaisessa maailmassa.

      • imaamin.lähetyskäsky

        Irakista on lähtenyt 300 000 miestä ja se on sellainen joukko
        joka missä maassa tahansa pistäisi maansa asiat kuntoon.


    • kunkoijatuksisynnyin
    • Allah_Fapbar

      Harjavallan päättäjät ja SPR vastuuseen teoistaan. ....ei ehkä kannata mainostaa kuuluvansa kumpaankaan jos tietää mitä sankareille on luvassa kun kohdataan....

    • saimonssi

      Vauraalla Suomella on varaa auttaa näitä poloisia uuden elämän alkuun,niin paljon ovat joutuneet kärsimään että meillä on osaltamme velvollisuus auttaa heitä.Älkää tuomitko vaan tutustukaa heihin veroisinanne ihmisinä niin huomaatte että he ovat samanlaisia kuin mekin.Ihmisiä on autettava hädässa.Tämä on harjavallalle mahdollisuus eikä uhka.

      • SynkkäTulevaisuus

        Itse asiassa kun näiden "poloisten" kanssa on töiden puolesta oikeasti tekemisissä, tutustuu kulttuuriin, ajatusmaailmaan sekä taustaan.. Jos ei ollut kovinkaan kriittinen ja antaa kaikille saman mahdollisuuden sekä tasavertaisuuden, niin kyllä realismi iskee nopeasti päin naamaa.

        Ehkä rasistisimmat kommentit lentävät näiden alojen sisällä, koska ne ihmiset todellakin tietävät, mistä puhuvat. Ulkopuolisille ei sovi niitä lausumia esittää.


      • olettyhmä

        Suomi ei ole vauras maa, lukisit sinäkin jotain muuta, kun seiskaa niin tietäisit, että Suomi elää velalla ja myös velkarahalla noita autetaan.
        Suomessa on yli 300 000 työtöntä tempputyöllistetyt ja leipäjonot vaan kasvaa siinä sulle vaurautta.


    • auttakaaheikompia

      Aloittaja on kateellinen pakolaisten vaatteista.Salli mun nauraa ja ehdotan hänelle töihin menoa niin saa uudet kledjut.Suomalaisten ja rikkaan euraapan on autettava hädässä olevia veljiä ja sisaria,lapsia ja vanhuksia.

    • menensabotoimaan

      Suomessa on 550 000 työtöntä. Suomi ei ole rikas maa ja nuo "pakolaiset" eivät ole veljiämme. Ei tuollaisille säälittäville rintamakarkureille ole kukaan kateellinen. Onko tuo rikas eurAApa joku teidän #unelma ihmisten fantasia paikka.

      Harjavaltalaiset kanta-asukkaat pitää kohta lähettää näiden rintamakarkureiden tieltä. Jos eivät ymmärrä kumarrella näitä kunniavieraita. Eikö kukaan ole vielä käynyt maalaamassa hakaristejä satalinnan seiniin?

      • Ålhyl

        Lisää työttömiä tulee ja ruokajonot 700-1000m.Koulutus turhaa omaksi huviksi.


      • pakkoarabiaaeiruottia

        Tuleeko kouluihin sitte pakko arabiaa, koska jo muutaman vuoden päästä niitä on jo montasataatuhatta ja niitä on enempi ko ruotsia puhuvia, vai mitä kieltä nää Irakista tulleet puhuu.
        Täytyyhän meidän alkaa sopeutumaan heidän kulttuuriinsa.


      • SynkkäTulevaisuus

        Ei se ole hullu, joka pyytää. Vaan se kuka antaa. Nämä ihmiset ovat pääsääntöisesti erittäinkin hyvin tietoisia eri maiden sosiaaliturvaetuuksista.

        Toisaalta en jättäisi tarkastelematta esimerkiksi Saksan tarvetta uudelle halpatyövoimasukupolvelle turkkilaisten jälkeen. Vierastyöläisiksi kutsuttiin riittävän määrän tuhoamisen jälkeen maata rakentamaan, vaan jäivät nurkkiin asumaan. Ei mennyt Strömsön suunnitelmien mukaan.

        USA tekee ihan samaa. Sen verran meksikolaisia saa raja vuotaa, kun laitonta resurssia tarvitaan. Yhtään ei enempää. Nykyajan orjataloutta, mutta sopivasti peiteltynä. Loput muiden riesaksi.

        Kuten olen kirjoittanut, tätä ilmiötä on lähestyttävä niin monelta eri kannalta ja näkökulmasta.


    • menensabotoimaan

      Siis harjavaltalaiset joudutaan kohta lähettämään somaliaan näiden tieltä. Ett saavat asunnot.

    • JaskaPaakko

      Päivin aforismi: Kutsukaa mamu kaffeelle ja punkkaanne.

    • Ottakaa_yhteyttä

      Karrimaa Jaana "kaupunginjohtaja"
      044 432 5201
      [email protected]
      Hän vastaa mielellään jos kysyttävää hänen junailemastaan pakolaishuijauksesta.

    • Sopivapaikka

      Toivotaan että pysyvät harjavallassa,ei anneta kengiä niille niin kyllä ne sielä pysyy.

    • mitämv

      Tänään viimeksi on todettu että kunnilla on oikeus kieltäytyä ottamasta pakolaisia saati sitten pakolaiskeskusta.Mistä johtuu että harjavalta oikein vapaaehtoisesti on halunnut häpäistä satalinnan sairaalan.Aikanaan siellä hoidettiin tuberkuloosia ja nyt taas on saatu tubia sairastavia poikia talo täyteen.Harjavalta vielä katuu päätöstään.

      • MatuRotatHelvettiin

        Sipilä leikkaa kaikkein köyhimmiltä 10%, ja sillä säästetään 15 milj.€.

        Samalla näihin mamurottiin laitetaan 1000 miljoonaa = 1 miljardi €

        Sisällissodalla näistä pettureista ja suvakkivajakeista pääsisimme nopeasti eroon. Toivotaan nyt että kansa alkaa saamaan tarpeekseen.


    • Pakkanentuloo

      Toivotaan että tulee saatanan kylmätalvi,kyllä namut häipyy kun sandaalit jäätyy kiini asfalttiin ja persekarvat jäätyy.

      • SynkkäTulevaisuus

        Niin ajateltiin aikoinaan somalienkin virrasta. Vaan raha ratkaisee ja voittaa ilmastolliset puutteet. Tässä nähdään vasta ensimmäistä aaltoa, kun maailman vauraus halutaan uusjakoon. Harva haluaa heikentää omaa asemaansa ja jo saavuttettuja etuja.

        Asioihin pitäisi puuttua viimeistään nyt ja kiireisesti, ennen kuin turhautuneet kansalaiset Euroopassa ottavat omaa oikeutta käsiinsä. Yhteiskuntarauhan kannalta tämä on ikävä asetelma ja kierre.

        Kyseessä on paljon laajempi ilmiö kokonaisuutena, mitä on osattu kyllä odottaa. Tavallinen rivikansalainen on nyt vasta havahtunut todellisuuteen. Tätä kansanvaellusta pitää tarkastella paljon, paljon laajempana ajan ilmentymänä Internet- ja some-ajan kokonaisuutena. Tietoa on saatavilla enemmän kuin tarpeeksi parin klikkauksen päästä. Myös maahan pyrkiville.

        Tärkein kysymys pohdittavaksi on motiivien kysely. Kuka tästä hyötyy ja toimintaa rahoittaa?

        http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2015/08/25/parempaa-pakolaispolitiikkaa/


      • tämänkin.maksamme
        SynkkäTulevaisuus kirjoitti:

        Niin ajateltiin aikoinaan somalienkin virrasta. Vaan raha ratkaisee ja voittaa ilmastolliset puutteet. Tässä nähdään vasta ensimmäistä aaltoa, kun maailman vauraus halutaan uusjakoon. Harva haluaa heikentää omaa asemaansa ja jo saavuttettuja etuja.

        Asioihin pitäisi puuttua viimeistään nyt ja kiireisesti, ennen kuin turhautuneet kansalaiset Euroopassa ottavat omaa oikeutta käsiinsä. Yhteiskuntarauhan kannalta tämä on ikävä asetelma ja kierre.

        Kyseessä on paljon laajempi ilmiö kokonaisuutena, mitä on osattu kyllä odottaa. Tavallinen rivikansalainen on nyt vasta havahtunut todellisuuteen. Tätä kansanvaellusta pitää tarkastella paljon, paljon laajempana ajan ilmentymänä Internet- ja some-ajan kokonaisuutena. Tietoa on saatavilla enemmän kuin tarpeeksi parin klikkauksen päästä. Myös maahan pyrkiville.

        Tärkein kysymys pohdittavaksi on motiivien kysely. Kuka tästä hyötyy ja toimintaa rahoittaa?

        http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2015/08/25/parempaa-pakolaispolitiikkaa/

        Aikaisemmin tulleilla somaleilla on pian kunnon pankkitilit
        joilla maksetaan isis toimintaa ja rahat tulevat veronmaksajilta
        jotka rahoittavat hiukainkin kielitaitoiselle somalille
        tulkinhommat 4500 euron kuukausipalkalla.
        Suomalaisilla on kohtapian luettavina 40000 tuhannen
        ja yhden yön tarinaa mamujen kertomana suojapaikka-
        selvityksissä


    • poltto

      euraan ei tule yhtään nokikepakkoo..näin päätimme

    • Haloohei

      Missä mahtaa olla se faktapohja tuosta 2000€:n "taskurahasta" _käteisenä_ tai ylipäätään. Eiköhän heillä ole kuulkaa kaikki paperit ja luvat kunnossa saada tukia siinä missä kuka tahansa koditon/työtön ihminen & siten myös pankkitili jonka kautta asiat hoitaa. Miettikääpä itse jos joutusitte muuttamaan, anteeksi korjaan, pakenemaan omasta kodistanne vuosikausiksi kun se on asuinkelvoton ja levoton. Antakaa niiden vaan olla ja keskittykää siihen tavalliseen muiden kaupunkilaisten asioista tietämiseen ja huolehtimiseen, tämä maahanmuuttokeskustelu ja faktat ko aiheesta ei tunnu luonnistuvan.

      • 7464737

        Jos itse asuisin lasteni kanssa jossain homeluukussa missä ei voi päivääkään olla terveenä, niin arvaapa mitä... ei kukaan järjestä kämppää meille.

        Kaverille kävi sillei. Saton törkee hintanen luukku vielä. Asuntojonon hännille ja vanhempiensa nurkkiin joutu.


    • Jepajepsjuu

      muistakaas että islaminusko tulee kristinuskoa perässä n.500 vuotta. Minkälaista elämä oli euroopassa 500 vuotta sitten? Ei varmaan yhtään väkivaltaista? Eipä täältä silloin lähdetty mihinkään parempaan suojaan, vaan kaikkien kommellusten ja väkivallan jälkeen eurooppa on sellainen kuin se nyt on. Muslimimaat pitäisi kaikki aidata ja antaa ajan kulua...

      Ei mulla muuta.

    • SynkkäTulevaisuus

      Olemme kaikki tasavertaisia ja samanarvoisia.

      Sen verran on tullut tähän elämänkokemukseen maailmaa kierrettyä ja alan alan asiantuntijoiden kanssa oltua lähietäisyydeltä tekemisissä, että ei olla! Kivahan se olisi, jos kaikki tykkäisi toisistaan ja olisi sillai mukavaa jookostakookosta?

    • SynkkäTulevaisuus

      Minun sukupolvi maksaa ne virheet, mitä nykyiset päättäjät tekevät. Mikäli onnistun selviämään vanhuusikään, saan nähdä tämän politiikan seuraukset konkreettisesti, kun Euroopan aiemmin tekemistä virheistä ei opittu. Välillä tekisi mieli huutaa ääneen, vaan kukaan ei kuuntele.

      • peksu50505

        nautihan nyt monikulttuurillisuudesta sydämesi kyllyydestä


    • Kuminaamat

      Ikuinen riesa,suomalaisuus on historiaa ei mene kuin muutamavuosi niin pikku läppejä kävelee ja huutaa allahia. Nyt pitää palauttaa kaikki mätäpaiseet takaisin. Jos joukosta löytyy muutamia todella apua kaipaavia lapsia ja naisia niin niille antaa turvapaikan.muille leima perseeseen ja lastiruumaan.

    • ÄRKKOPEELÄINEN24

      KÄPYKAARTILAISIAHAN NE OVAT :(

      JOS/KUN SUOMALAINEN TEKI KÄPYKAARTILAISET, NIIN KUULAHAN SIITÄ TULI KALLOLUUHUN PALKINNOKSI ETTÄ LASAHTI!!! :(

      MONET SUOMALAISET perheenhuoltajat karkasivat rintamalta, että jäisivät henkiin ja pelastaisivat perheensä nälkäkuolemalta!!!, mutta mitäs tekevätkään nämä ULKOMAISET nykykäpykaartilaiset???, tulevat tänne toisellelaidalle maapalloa, eivät mene sotaa pakoon oman kulttuurinsa piiriin ja rajanaapureihinsa, niinkuin suomalaiset PIKKUNAPEROT, 3-10vuotiaat vietiin ruåttiin pakoon, muttei heidän mukaansa menneet kokosukujaserkunkaimat niinkuin ulkomaisilla on käytäntönä!!!:(

      Ja nämää etelänLAPSUKAISET näyttävät kyllä ihan sotakelpoisilta, mutta luikureita ovat, eivät jää maataan suojelemaan, siinähän saattaisi VAIKKA KUOLLA!!!, NIIH!!!


      Minäkin toivoin, että KUN en ole ketjuilla kirjoittelemassa mielipiteitäni, niin MMMAAILMA PPPELASTUU, MUTTA MITÄVIEÄ, PAHEMPAANPÄIN ON ASIAT MENNEET KUN EN OLE OLLUT OHJAAMASSA LAINKAAN!!! :(, NYT JOPA ON SUOMALAISILLE KUNNIA-ASIA OTTAA NIITÄ KÄPYKAARTILAISIA KOTEIHINkin!!!:(


      olemmeko ihan rikokseen yllyttämässä, kun autamme ihmisiä, jotka eivät kkotimaataan ole puolustamassa vaan SEN jättävät taakseen KUIN *ASKAN *ERSEESTÄÄN ja sotakarkureisi ryhtyvät!!!:(

    • ensimmäinenaalto

      Eturintamassahan nuo ovat.

    • varmatpäivät

      Jos Suomeen tulee vuosittain 15 000 nuorta aktiivista miestä, mistä tuollaiselle määrälle löytyy nuoria naisia. Ovat varmasti hirveässä puutteessa, varmaan niitä vahinkolaukauksiakin alkaa tulemaan niinkuin saksalaisten ja suomalaisten naisten kanssa keskenään, saksalaiset sotilaat joutuivat lähtemään ja nainen jäi paksuksi. Pitääkö suomalaisten naisten nyt tehdä osansa ja alkaa seurustelemaan pakolaisten kanssa. Tällä konstilla ne pakolaiset yrittävät myös päästä suomeen, kun tekee mukulan niin maahan saa jäädä.

    • rasistinatsifasisti

      Ihme ettei kukaan ole vielä käynyt spraymaalassaan satalinnan kylttiin hakaristejä, tai käynyt kivittämässä ikkunoita. Noh. toivon että senkin päivän vielä joskus näen.

    • Miehiä100pros

      Mites on rättipäiden kanssa yhteiselo sujunut?

      • 46347

        Hyvin.


      • HulujaHyysäreitä

        Ilmeisesti jo tässä kuukauden aikana, on lähes kymmenen kertaa tarvittu poliisia ja palokuntaa satalinnassa? Veronmaksajat kiittää. Olivatko jonkun autiotalonkin jo polttaneet? Onneksi on tulossa kylmä ja pimeä talvi. Kyllä siinä saa rättipää ihmetellä laitosruokaa. mm. herkullista mautonta lihaperunasosetta ja hernaria. Eikun unohdinkin että saavatkin parempia ruokia eikä tuollaisia allahin (lue Allah=sika) kieltämiä possuruokia. Verorahoilla rintamakarkureille kanaa, ja lapsille soitettiin kouluun poliisit kun yksi otti ylimääräisen kalapuikon...
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46751-sota-yhdesta-kalapuikosta-koulussa-–-poliisit-paikalle


      • 1508

        Ne on olleet täällä jo kaksi kuukautta. Poliisia tarvitaan siellä usein, koska pitää hoitaa turvapaikan hakuun liittyviä asioita.En ymmärrä miten koulun kalapuikkosota liittyy asiaan?


      • TeloittakaaKaikkiÄhläm

        Tiesitkö että kakaroille syötetään paskaa laitosruokaa, mutta noille rättipäille se ei kelvannut, ja kun partalapset vuodattivat pari krotiilinkyyneltä vapaaehtoishuorille (hyödyllisille idiooteille) niin nyt Fazer tuo heille päivittäin parempaa ruokaa. Kymmenen kertaa kalliimpaa mitä omille lapsillemme kouluissa syötetään. Verorahoilla.


      • metelitulisi

        Tiesitkö, että koululaisillemme syötetään ravitsemuksellisesti oikeaoppista ruokaa. Laitosruokaa? Kyllä. Laadukasta? Hintaan nähden kyllä. Kouluruokaan käytetään 1-2e/ateria. Hyvänmakuista? Ei.
        Pakolaisille joilla ei ole ruuanvalmistusmahdollisuutta, käytetään päivän aterioihin 10e. Miksi? Koska ne, jotka eivät saa majoituspaikasta ruokia, saavat rahaa sen 300, jolla ostavat ruokia. Jos ruuan saavien pakolaisten ruoka maksaisi saman kuin kouluruoka, se asettaisi pakolaiset keskenään eriarvoiseen asemaan.


    • SIEGHEILFUHER
    • Ikävätilanne

      Ylin poliisijohto on ohjeistanut, että maahanmuuttajien rikoksia tulee hyssytellä ja "painaa villaisella". Esimerkiksi raiskaustapauksissa ei saa kertoa, että kyseessä on arabi tms.

      Käytännössä Suomen poliisi uhraa meidän omien kansalaisten oikeusturvan tässä. On uhrin OIKEUS saada tieto mahdollisimman nopeasti ulos, että millainen tekijä on ollut.
      Asia paljastui, koska osa kenttäpoliiseista ei hyväksy johdon linjauksia ja toi asian julkisuuteen.

      http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015102120541868_cm.shtml

      • pettäjät

        Maanpetos tommonen ohje.


      • piruraamattua

        Väärin tulkittu ohje. Tuo ei tarkoita, ettäpainetaan villaisella. Vaan sitä, että ei kuulu medialle onko tekijä saanut oleskeluluvan, vai onko turvapaikanhakija vai kielteisen päätöksen saanut.
        Toisaalta esim maininta ulkomaalaistaustainen saattaa olla hyvin rasistinen, jos on esim toisen tai kolmannen polven maahanmuuttaja. Suomen kansalainen hän silloin on, jos täällä on syntynyt.


    • jasuvakkivajakkiuskoo

      Matu sanoi silmät krotiilinkyyneleitä vuotaen, satalinnan suvakkivajakille, että ei polta, kiroile tai juo..

      Sitten huusi käytävällä ahmedille: VOI VITUN VITTU MUN RÖÖKIT JÄI ALKON KASSALLE!

    • samanlaisiikaikki

      Mitä vitun välii on juoko tai polttaako?
      Osaavatpa maan tavat jo valmiiks.
      Kännissä pannaan muijaa vaikkei se oikein haluais ja kiitokseks mätetään sitä turpaan. Näin suomimies toimii, teidän mukaanne noi mamut on sitte ihan samanlaisia ku suomiäijät!

    • töttöröööö123

      Tänään sipilän kotikunnassa kempeleessä rasistit taas joukkoraiskanneet. Eli matut tehneet rasistisen rikoksen ja raiskanneet suomalaisen 14-vuotiaan tytön. Onneksi eivät murhanneet ja polttaneet vielä lisäksi, kuten tammikuussa porilaisen lenkkeilijätytön polttomurharaiskannut irakilainen.

    • PoisSuomesta

      Miten joku suvakkivajakki voi uskoa että ISIS varasti näiden pakolaisten passit? Mutta ei merkkivaatteita, rahoja tai iphoneja? 110% näistä rintamakarkureista on itse heittänyt passinsa välimereen.

    • ValtamedianPropagandat
    • Koukkunokat

      Jutkujen hommia kun salataan faktat ja luvut rikoksista rahamäärään. Kaikki ei tule missään ylen ja maikkarin trolleissa julkisuuteen.

    • Marakattilaiset

      Katsokaa vaan kuin Harjavallan eliitti ihmiset ja hallitsevat puolueet saavat fyrkkaa mitä tuleman pitää ja mamubisnes kannattaa. Rikoksista ja yksittäistapauksista huolimatta. Kiitätte vielä demareita, vassareita ja kokoomuslaisia ihania ihmisiä jolla ei oo mitään rajoja, vain pelkään teidän veronmaksajien rahoja. Kertokaa kommari Karrimaalle hyvät mustat joulut. Harjavallan persut on muuten turhia.... Vai mitä mieltä te ootte? Nevanpää on aivopieru ihmisperse ja kiihkoilija. Jos ette tienneet....

    • Punikkimätäpaise

      Puna ja häpykaartilaiset joukot tuossa oikein nimettynä.... Hyvä niin. Vasemmistolaisuus ja sen tekemä väkivalta nyt vaan on parempaa ja sallittua?

    • zmzn

      mitä muuta ne on kuin rintamakarkureita,tänne tullaan vain nauttimaan löysästä rahasta jota suomi työntää niille.ei saatana enään ole millään väliä omassa maassa leipäjonot kasvaa ja näille syyvetään ne viimeisetkin rahat ja kiristetään kaikki meiltä.kyllä on suomessa hallitus tehnyt jo monta vuotta paskaa työtä,ei mitään hyvää ole saaneet aikaiseksi.

      • Harjavaltaankyllästynyt

        Nimenomaan! Tätä ei vastapuoli näe eikä usko. Syyttävät ihan muita ihmisiä.


    • Pahaa_pukkaa_urakalla

      Jokaisen sukupolven pitää saada aina tehdä omat virheensä ja oppia sitten niistä. Niin se on nytkin. Nämä virheet ovat vain niin kohtalokkaat, että taitaapi sukupolvet tässä maassa loppua näihin virheisiin, eikä oppimismahdollisuutta enää jää jäljelle. On tämä niin kohtalokasta tälle maalle. Satavuotta tässä menikin jotenkuten ominpäin. Päin näköä tuli ryöppynä heti alussa ja sitten 2. maailmansodan aikoihin oikein isän kädestä, mutta sen jälkeen on ollut seesteisempää.
      Nyt sitten karahti kunnolla kiville, kun saatiin vielä pöljin kolmikko aikoihin maamme remmin hoitajiksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      144
      5720
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3566
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      117
      2789
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2488
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      263
      1851
    6. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      29
      1839
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      49
      1790
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1616
    9. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1587
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1530
    Aihe