Moniko lieksalainen vielä muistaa mitä tuo otsikko 'metsän peitto' tarkoittaa?
Onko 'metsän peitto' -juttuja ?
Onko 'metsän peitto' -juttuja ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tietosanakirjan mukaan metsänpeitto on suomalaisessa uskomusperinteessä tila tai paikka, johon luonnossa kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua.
Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään.
Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu uupuneena kivelle, tietämättä istuvansa lehmänsä päällä. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi.
Metsänpeitosta pääsemiseksi on erilaisia keinoja, kuten vaatekappaleen kääntäminen nurin päin tai jalkojensa välistä katselu. On myös erilaisia keinoja löytää metsänpeittoon joutunut, kuten juuriston tai solmuun väännetyn puun läpi katselu, jalanjälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin.
Olen useinkin marjastamassa ollessani joutunut metsänpeittoon, mutta selvinnyt sieltä pois.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Metsänpeitto
Metsän peitto:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/10/metsanpeitossa-siis-missa.html
Tuossa näyttäisi olevan mielenkiintoista juttua.
Tuo oli ihan hyvä linkki asiasta.
joo
oukkei
Ok.
Petsän meitto metsän peitto.
Venla Hiidenmaan kirja Karhunpesä kertoo metsänpeitosta ja on erittäin hyvä teos. Mikrohistoriaa ja kansanperinnettä.
Noidathan myös pani ihmisten esim. karjaa metsän peittoon kostoksi jostain.
Jou.
Jep.
Mä en ollut tätä tarinaa koskaan kuullutkaan. Toki sanat metsän peitto-on tuttu, mutta luulin sen tarkoittavan vain metsittynyttä tai metsän kätköissä olevaa.
Näistä metsän peitoista kuulee vieläkin juttuja Lieksassa, tosin harvoin.
PItääpä laittaa kirjavinkki korvan taaksi. : )
Olisi kiva kuulla, jos paikallisilla olisi näitä metsän peitossa-tarinoita.
Viha-suvakin ei nyt kannata häiritä asiallista keskustelua.
Yli 60v lieksalaiset varmaan tuntee näitä 'metsän peitto' -juttuja.
Eihän siinä se kummempaa tarvii kun ja jos ihminen tuntemattomassa metsässä kokee itsensä eksyneeksi ja ilmansuunnat on täysin hukassa jos on pilvinen ilma varsinkin. Siinä sitä on metsänpeittoa tarpeeksi. Se on muuten aika inhoittava tilanne. Siinä ei sitten muu auta kun lähteä kothin päin käphäilee, niinkun Lapin ukko sanoo.
Minä olen usein metsässä tietämättä missä olen muuta kuin että olen metsässä, mutta kun ei panikoi niin kyllä sieltä takaisin löytää.
Metsän peitto on kuitenkin eri juttu.
On todellakin kaksi eri asiaa metsän peitto ja metsänpeitto. Nimimerkki "pelottava-paikka" kirjoitti metsänpeitosta. Eipäs nyt sotketa asioita keskenään!
Yhden metsän peitto -jutun olen kuullut mutta kun en muista miten se meni niin on parempi jättää toistaiseksi kertomatta.
Kun kuljet metsästämässä ja lintu lentää puuhun, voi metsän haltijatonttu laittaa sen metsänpeittoon jolloin sitä ei löydy vaikka kuinka etsisi.
Tai sitten nykyhallituksen lupaukset ennen vaaleja, ettei köyhiltä leikata, on joutunut metsänpeittoon, eli riivaaja iski hallitukseen vaalien jälkeen!
Suvakki-trollien aivot ovat metsän peitossa.
Myös Kultarinta kirjassa sivutaan tätä aihetta. Molemmat kirjat sekä Karhunpesä että Kultarinta myös asiallisia historiaa mukavasti esiin tuovia taitavasti kirjoitettuja kirjoja.
http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512095339/kultarinta/
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1396150448301
Meinaa mennä metsän peittoon tämä keskustelu.
Mitä tuo metsänpeitto oikein tarkoittaa täsmällisesti
Sitä ei voi oikeastaan tarkkaan määritellä, se on henkimaailman juttuja. Ylempänä on yksi linkki jossa siitä on vähän kerrottu.