MOOTTORINMERKKIVALO?

AutoNoviisi

Minun Vectra on aiemminkin oireillut ensimmäisen kerran kun käynnistän moottorin vaikka 1 - 2 päivän seisonnan jälkeen kun en ole autoa tarvinut.

Silloin se nykii mitä kutsutaankin "kengurubensaksi" vain jonkin aikaa kunnes lämmöt moottorissa nousee vähän ja taas kulkee tasaisesti. Tällä kertaa kun vein ystävääni tänään aamulla muutaman kilometrin päähän niin nykimisen johdosta syttyi kojetauluun myös MOOTTORINMERKKIVALO.. Valo ei sammunut lainkaan mutta auto alkoi taas kulkea ihan normaalisti kun lämmöt vähän nousi. Ajoin kotipihaan kun huolestuin kun ennen ei ole mitään merkkivaloa syttynyt. Sammutin moottorin omaan parkkiruutuun ja starttasin kohta uudelleen eikä mitään moottorin merkkivaloa enää syttynyt :o

Onko jossain vikaa vai antaako olla kun ei ainkaan lyhyen koeajon jälkeen enää syttynyt kun sammutin ja käynnistin moottirin uudelleen?

Te autonerot jos kuulostaa jotenkin tutulta häiriöltä niin kertokaa mistä häiriötä voisi lähteä paikallistamaan mikäli sellaista edes on kun se moottorin merkkivalo ei syttynyt enää uudelleen kun käynnistin moottorin uudelleen.

4

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvausleikkiä

      Tarttis lukasta vikavirhe koodit boksista, niin tietäs missä on vian tynkää!

      • AutoNoviisi

        joo näin vähän epäilinkin että toi merkkivalo on sellane että on mahdotonta löytää vikaa etsimällä jos sellaista on mun vectra siis 99 1.6l B malli


      • Itsekkin

        voi lukea, ohjeet löytyy Googlella, Opelilla luku maksaa n 50 euroa..


    • ingenjöör

      Vikavalo on merkki siitä, että opel toimii jotakuinkin kuten pitääkin. Teippi päälle jos häirtsee. Merkkihuollossakin tuppaavat sanomaan, että ihan normaalia vikavalon ajottainen syttyminen. Jos se ihan kokoajan alkaa palamaan ja lisäksi tulee oikeesti vaikeuksia liikkumiseen niin kannattaa vaivautua vikakoodit lukemaan ja vaihtaa vikakoodin viittaama osa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3392
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1863
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1411
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1058
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      66
      906
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      786
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe