Jämin risteys! Voi hyvää päivää!

MIELAHTI

Menkää nyt ihmeessä ja katsokaa avoimin silmin mitä k.o. risteyksessä näette! Siis ajatelkaa vähän millainen kuva pitäjästä tuossa risteyksessä välittyy!?!
Se on kuitenkin paikkakunnan tärkein ja näkyvin risteys josta tuhannet ihmiset joka vuosi kääntyvät Jämille erilaisiin tapahtumiin yms. Sekä lomalleen kauniille Jämin harjulle.
Ihmiset näkevät ensin opaste kyltin Jämille. Kyltin joka on parhaat päivänsä nähnyt jo varmaan 30 vuotta sitten. Eihän siitä saa mitään selvää mitä siinä lukee! Onneksi edes varsinaisesti, risteyksessä olevassa viitassa ,lukee hieman selvemmin JÄMI 6.
Muutenhan vierailijat olisivat todella ymmällään.
Seuraavaksi silmään pistää tuo aivan hirveä ja liikenne turvallisuuttakin vaarantava pöheikkö,ennen risteystä! Kuka tuon hirvityksen hoitamisesta on vastuussa? Siis.. Tarkoitan tuota ns. haapa metsikköä. Eihän sitä sellaiseksi parhaalla tahdollaankaan kyllä tunnista. Mutta ilmeisesti jotain sellaista sillä risukolla on ajateltu esitettävän?
Maan tasalle heti sellainen hirvitys ja nurmikko tilalle! Kyllä ne nuoret kesätyöntekijät senkin pian siitä siistinä pitää. Tai istutetaan tilalle jotain kaunista matala kasvuista kasvia. Ruusuja tms..
Ilmeisesti k.o. alue on Jämijärven kunnan maata. Eli ei ole muusta kuin tahdosta kiinni.
Muutenkin voisi noita nurkkia kiertää katsellen että miltä ne ,ihan kunnankin omistamilla alueilla näyttää. Avoimin silmin!

5

223

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • semmostase

      On se kyllä näin!

    • wippastaja

      Ja metsät raiskataan tuulimyllyillä mihin vaan saadaan sopimaan. Kohta niitä ängetään väkisin Jämin harjullekin.

    • pöheikkönurin

      Eipä taida olla kunnan maata se, joten eipä sille pöheikölle mitään voi ellei kyseisen pöheikön omistava alkkis jotain sille tee, mitä suuresti epäilen...

    • evg

      ei omistaja sille jouda tekeen mitään,se ottaa kuppia :D

    • KuppIaJämillä

      Kuppi on hyvää, otetaan mekin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe