tämä saattaa

kuulua palstalle laki&oikeus, mutta kysyn nyt täällä:
mikä on pienvene, vene, suurvene jne. ja missä
niiden raja kulkee?
Missä vaiheessa päästään puhumaan laivasta?
101725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tokkopa noita on virallisesti määritelty missään. Itse kukin asettaa rajat oman kokemuspiirinsä mukaisesti.

"Suurvene" vie ajatukset talonpoikaispurjeveneisiin, joissa tunnetaan tyyppi nimeltä "storbåt" eli "isovene". Alla kaksi lainausta eri lähteistä.

* * * * *

Mikä on storbåt?
Storbåt, isovene oli aikansa yleisvene, "merten pakettiauto". Se oli ennen kaikkea pienrahdin kuljettamista varten suunniteltu ja rakennettu alus. Veneellä kuljetettiin kotieläimet saariin laiduntamaan, elämisen ja asumisen tarpeet saaristoon ja ennen kaikkea myytävät kauppatavarat kaupunkiin. Aikanaan 1700-luvulla lähestulkoon koko Helsinki ruokittiin, vaatetettiin ja lämmitettiin saaristosta storbåteilla rahdatuilla elintarvikkeilla, villavaatteilla ja puilla.
http://www.puuvene.net/hpp/lyra.htm

Isoveneet
Isoveneen (storbåt) alkuperäinen nimitys oli viisilaitainen (fembordsbåt > fämbelbåt, femböling). Vasta 1800-luvun puolivälissä kun lautojen lukumääräkin alkoi viidestä kasvaa alettiin entistä viisilaitaista kutsua isoveneeksi.
Isoveneen koko vaihteli aika laajoissa rajoissa. Niinpä postin kuljetukseen käytetyt veneen olivat vain 27 -jalkaisia kun suurimmat isoveneet olivat jopa yli 40 -jalkaisia.
http://www.puuvene.net/harro/isoveneet.htm

27 jalkaa = 8,23 m
40 jalkaa = 12,19 m

Äänestä

Itselläni on 9-metrinen konevoimalla kulkeva (lujitemuovinen, katettu) alus. Puhun veneestä, eikä kukaan ole hökötystä minun kuullen laivaksi nimittänyt.

Olen silloin tällöin ollut mukana 18-metrisen teräsaluksen miehistössä. Vuonna 1960 rakennettu alus on palvellut ensimmäiset vuosikymmenensä Tasavallan Sotaväkeä. Sen kuljetuskapasiteetti on 20 henkeä (ihmistä) tai 50 varusmiestä. Kaikki tuon aluksen parissa puuhailevat henkilöt puhuvat kunnioittavasti "laivasta", kenellekään heistä se ei ole "vene".

Voisiko veneen ja laivan välinen raja siis kulkea jossakin 9 ja 18 metrin välillä? Kukapa tietää!

Viranomaiset vaativat alukselle tietyn vähimmäismiehityksen ja päälliköllä on oltava tietty pätevyys, kun aluksen pituus ylittää 24 metrin rajan tai sen koneteho ylittää 500 kilowatin (680 hv) rajan.

Äänestä
  • sähkömies, enkä ymmärrä merenkulusta yhtään
    mitään. Mieleeni on jäänyt määräyksistä termi
    pienvenesatama ja sen sähköasennukset.
    Tämä saattaa kuullostaa pilkunviilaukselta,
    mutta minua kiinnostaisi tietää se, miten ja
    miksi joku vene on pieni tai sitten ei?
    Onko kyse 40" pituudesta vai mistä?

    Äänestä

  • itse kirjoitti:

    sähkömies, enkä ymmärrä merenkulusta yhtään
    mitään. Mieleeni on jäänyt määräyksistä termi
    pienvenesatama ja sen sähköasennukset.
    Tämä saattaa kuullostaa pilkunviilaukselta,
    mutta minua kiinnostaisi tietää se, miten ja
    miksi joku vene on pieni tai sitten ei?
    Onko kyse 40" pituudesta vai mistä?

    Enpä osaa vieläkään antaa sinulle "pienveneen" määritelmää.

    Oman seurani laiturissa on erihintaisia poijupaikkoja "pienille veneille" ja "isoille veneille". Perä kiinnitetään poijuun ja keula laituriin. "Pienille veneille" on varattu laiturista 2,5 metrin ja "isoille veneille" 3,5 metrin levyinen kaistale. Veneiden väliin pitää mahtua vielä laitasuojat eli fendarit (fenderit) eli lepuuttimet.

    Oman veneeni leveys on 2,85 m, joten olen joutunut lunastamaan sille "ison veneen" paikan.

    Seuramme "pienet veneet" ovat käytännössä perämoottorilla varustettuja avo-, pulpetti- ja tuulilasiveneitä, "isot veneet" keskimoottorilla varustettuja ruffattuja eli katettuja veneitä.

    Tämä nimikejako pätee luonnollisestikin vain tässä seurassa ja tässä laiturissa.

    Äänestä

nuo jaot ole lähinnä pursiseurahommia,laivaksi nuo muuttuvat käsittääkseni sitten kun kuskilta vaaditaan muuta paperia kun vappuserpentiinit yo.lakissa ja samaten vaaditaan miehistöä mukaan ettei yksin voi törmäillä.eiköhän pienvene ja vene ole sama,suurvenettä ei taida olla kun perinnealuksissa"storbåt"sitten voidaan tosiaan miettiä losseja lauttoja laivoja ylhäältä täyttettäviä alhaalta sivusta edestä ja takaa.katellaan huomenna jos merenkulkulaitos löytää vastauksen,unionilla sitten taas saattaa olla eri tulkinta.ja muuten asianajaja saa sitten kaiken muutettua ajan ja rahan kanssa.

Äänestä
  • Eiköhän tuo Ervin vastaus ollut oikea! Ei niitä ole mitenkään määritelty, vaan maalaisjuntit ovat ne keksineet! Vene-lehdessä tais olla tuossa viime vuonna jotain juttua tuosta ja muistaakseni siinä kerrottiin "pien"veneen olevan höpäjää

    Äänestä

jankutusta:
aivan lakisääteisesti on olemassa pienvenesatama.
En vaadi teiltä vastausta, mutta ihmettelen
edelleen.

Äänestä
  • "Pienvene

    Pienveneitä ovat päiväkäyttöön tarkoitetut pienet veneet.

    Soutuveneille, moottoriveneille, joissa on enintään 20 hv:n moottori sekä enintään kuusimetrisille purjeveneille voi ottaa pienvenevakuutuksen. Muut veneet ja moottorit tarvitsevat erillisen venevakuutuksen."

    http://www.pohjola.fi/YKY/Vakuutus/Veneet/Pienvene/default.htm

    Äänestä

  • Pohjan Ukko kirjoitti:

    "Pienvene

    Pienveneitä ovat päiväkäyttöön tarkoitetut pienet veneet.

    Soutuveneille, moottoriveneille, joissa on enintään 20 hv:n moottori sekä enintään kuusimetrisille purjeveneille voi ottaa pienvenevakuutuksen. Muut veneet ja moottorit tarvitsevat erillisen venevakuutuksen."

    http://www.pohjola.fi/YKY/Vakuutus/Veneet/Pienvene/default.htm

    että jokunen yhtiö laskee sitten vahingon tapahduttua että veneen nopeuskin vaikuttaa eli jos kulkee jonniin verran solmuja pitää olla venevakuutus,en tiedä.

    Äänestä

  • Pohjan Ukko kirjoitti:

    "Pienvene

    Pienveneitä ovat päiväkäyttöön tarkoitetut pienet veneet.

    Soutuveneille, moottoriveneille, joissa on enintään 20 hv:n moottori sekä enintään kuusimetrisille purjeveneille voi ottaa pienvenevakuutuksen. Muut veneet ja moottorit tarvitsevat erillisen venevakuutuksen."

    http://www.pohjola.fi/YKY/Vakuutus/Veneet/Pienvene/default.htm

    Taitaa olla vakuutusyhtiöiden omia määritelmiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkä kirjoitti:

kuulua palstalle laki&oikeus, mutta kysyn nyt täällä:
mikä on pienvene, vene, suurvene jne. ja missä
niiden raja kulkee?
Missä vaiheessa päästään puhumaan laivasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu