Oma vasektomiakokemukseni

Onnellisesti_steriili

Tuli aikoinaan kun ensimmäistä kertaa vasektomiaa harkitsin luettua näitä nettikirjoitteluja ja ajattelinpa nyt kun itselleni on operaatio viimein tehty, jakaa myös omat kokemukseni. Tämä seuraava perustuu siis täysin ja ainoastaan omiin kokemuksiini, ei mihinkään mutu-tuntumaan eikä luettuun tietoon.

Tausta on siis se, että harkitsin vasektomiaa vakavasti kolmannen lapsen synnyttyä, mutta sitten tuli monenlaista hässäkkää (mm. umpilisäkkeen tulehdus siihen perään haavatulehdus vielä ja takaisin sairaalaan) ja homma pääsi jäämään hyllylle joksikin aikaa. No, siinähän kävi sitten niin, että neljäs lapsi ehti tulla harkinta-aikana. Ehkäisymenetelmänä oli puoli vuosikymmentä "luotettavasti" toiminut kumi/keskeytys/varmat päivät -sekasysteemi. Kannattaa muuten muistaa, että naisilla saattaa kierto lyhetä kun ikää tulee lisää..

No mutta asiaan: menin siis jo lähes vuosi sitten julkiselle puolelle vasektomiajonoon ja kun mitään ei ollut kuulunut niin soittelin sinne, että kuinkahan pitkät on jonot. Noin kaksi vuotta, vastattiin. Varasin saman tien ajan yksityiseltä ja urologin vastaanotto onnistui jo samalle viikolle (sain muuten tietää että samat kaksi kaveria tekee leikkaukset sekä sairaalalla että näillä molemmilla yksityisillä täällä meidän kaupungissa). Ensimmäinen saturainen meni siihen 20 minsan jutusteluun, mutta on pakko käydä että pääsee operaatioon. Itse toimitus sitten tehtiin kolme päivää sitten, muutama viikko ekasta vastaanotosta (en halunnut parhaalle uimakaudelle sitä ottaa).

Itse operaatio meni siis seuraavasti: Ensin leikkaushuoneeseen ja housut pois. Sitten pöydälle makaamaan ja hoitaja pyyhki 80 % alkoholilla nivuset kolmeen kertaan (kirveli muuten "hieman"..) Mitään karvoja ei ajeltu. Seuraavaksi oli vuorossa puudutus, eli muutama piikki eri puolille kivespusseja. Ensimmäinen ja muistaakseni kolmas piikki hieman tuntuivat, mutta puudute vaikuttaa niin nopeasti etten edes tuntenut kaikkia pistoja. Sitten lääkäri ryhtyi leikkaamaan eli yksi parin sentin viilto kivespussiin, sitten kaivellaan putket esiin, saksitaan niistä noin sentin palat pois ja laitetaan päät solmuun. Sitten yksi itsestään sulava tikki pussukkaan ja homma valmis.

Eniten kipua aiheutti melkein se nivusien pyyhintä viinalla, mutta se haihtui aika nopeasti (1-2 min). Sitten oli hieman puolieroja eli vasemmasta kiveksessä tuntui jonkin verran sellaista ns. vetämisen tunnetta kun lääkäri veti sitä siemenjohdinta esille (ne on kuulemma ns. kalvojen peitossa siellä että joskus joutuu jonkin verran kaivelemaan, riippuu anatomiasta, mikä mulla ei kuulemma ollut hankalimmasta päästä). Vasemmalla puolella tuntui myös jonkin verran kun polteltiin verisuonia ja sitä johtimen päätä (mm. verenvuotojen ehkäisemiseksi). Oikealla en tuntenut mitään koko hommasta, palaneen käry vaan tuntui nenässä. Laveri oli kyllä takapuolen kohdalta märkä operaation jälkeen eli kyllä siinä jonkin verran tuli kuitenkin hikoiltua, juuri sen vasemman puolen tuntojen takia.

Kokonaisuudessaan ei todellakaan mikään paha rasti ja mikä parasta, itse toimituksen jälkeen ei ole tarvinnut syödä edes särkylääkkeitä. Otin varmuudeksi heti leikkauksen jälkeen yhden 600mg buranan kun ajattelin että tuska alkaa kun puudutuksen vaikutus lakkaa, mutta sekin oli ilmeisesti turhaa. (mulla oli joskus käynyt näin viisauden hampaan poiston jälkeen kun olin nukahtanut kotiin tultua ja puudutteen vaikutus sillä aikaa oli hävinnyt, se kipu oli aivan toiselta planeetalta kun mikään mikä tähän vasektomiaan liittyi)

Nyt sitten odotellaan pari kuukautta ja käydään ruikkaamassa näyte purkkiin ja sen jälkeen pitäisi meikäläisen osuus maailman väestönkasvusta olla täytetty. Tee oma päätöksesi, mutta tämä on näyttää toistaiseksi olevan oikeastaan ainoa järkevä ja luotettava miehelle sopiva ehkäisykeino vakituisessa suhteessa. Itse leikkaustapahtuma ja jälkitila minun kokemukseni perusteella ei ainakaan pitäisi olla esteenä kenellekään. Niin ja hinta: se satanen vastaanotosta plus hieman yli 700 € leikkauksesta (n. 20 min). Pieni raha jos vertaa siihen mitä lapsiin menee…;)

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka pistetty kylmäksi

        Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
        Kajaani
        24
        2483
      2. Mietin että

        Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
        Ikävä
        95
        1546
      3. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        120
        1324
      4. Oletko samaa mieltä

        Että on parempi olla erillään?
        Ikävä
        75
        1140
      5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

        HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        26
        1051
      6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

        Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
        Sinkut
        261
        893
      7. Kirjallinen varoitus

        On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
        Äänekoski
        52
        892
      8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        21
        891
      9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
        Kajaani
        209
        860
      10. Mun tuli yhtäkkiä

        Ikävä sua❤️...
        Ikävä
        34
        805
      Aihe