Syyttää nyt kaupunginjohtajaa tiedottamisesta Hallin varuskunnan asiassa. Eiköhän ne lehtimiehet näitä juttuja kysele. Ja valtuutetun tulisi ymmärtää kaupungin ratkaiseva rooli alueen maankäytössä. Pitäisi kysyä jos ei ole tietoa eikä joutavia viisastella tässäkin asiassa.
Kokko alittaa taas riman
3
<50
Vastaukset
- Pohti
Toisaalta... Veihän se tiistain tiedotustilaisuudelta vähän kuin pohjan pois, jos asiat ennakolta vuodetaan julkisuuteen. Ilo on tietysti suuri ja houkutus vähintään samanlainen, kun Jämsekiä ja kaupunginjohtoa alituiseen parjataan saamattomiksi. Eihän tuossa kuitenkaan monta päivää olisi tarvinnut enää mieltään malttaa.
- varuskersantti
Kokko saa hävetä ja pyytää kirjoitustaan julkisesti anteeksi. Ostaja oli pyytänyt kaupunkia tiedottamaan asiasta ja järjestämään tiedotustilaisuuden. Ja tämä älyn jättiläinen syyttää kaupunginjohtajaa virheellisestä tiedottamisesta. Voisi joskus kysyä asioiden oikean laidan eikä muodostaa mielipiteitä kumisevassa päässäään.
- alainen
Koko siirtyy tulevina aikoina Pietrsaareen tulevien siistiöiden kouluttajaksi ja tämä on varma tieto tai ainakin näin huhutaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1952639Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten2132442Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en632302Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1861787Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411354Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"121308Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41287Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on201243Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu481225Venäjän sissit lakkojohtajat
Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.31118