Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne ensimmäistä kertaa, mutten tiennyt minne muualle avautuisi. Olen sairastanut epätyypillistä syömishäiriötä jo muutaman vuoden ja olen onnistunut taas laihtumaan aika hyvin. Minulla on myös ollut paljon kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita, mutten ole mennyt lääkäriin asian takia. Olen huomannut, että itsestä irtautuminen auttaa laihdutuksessa. Katson peiliin ja yhtäkkiä oma kroppa on alkanut tuntua vieraalle, sama saattaa käydä jos katson jalkojani tai käsiäni. Ne eivät tunnu omilta, tuntuu että aika olisi pysähtynyt eikä elämä ole todellista. Saatan myös jähmettyä ja tuijottaa vain eteenpäin ajattelematta juuri mitään. Kun näitä "kohtauksia" tulee (en siis itse päätä niistä, vaikka olenkin huomannut että auttaa laihtumisessa), olen hidas ja tunteeton. En ole kummemmin huomannut kärsiväni aistiharhoista, joskus vain tulee sellainen olo, että joku katsoo minua kauempaa, mutta tämä on varmasti ihan normaalia jokaiselle.
Olenko siis masentumassa vai voiko tämmöiset olla ensimmäisiä merkkejä psykoosista tai skitsofreniasta? En tunne kuitenkaan olevani onneton vaan tavallaan nautin siitä tunteesta että olenkin hetken joku muu kuin itseni.
Olenko siis masentumassa vai voiko tämmöiset olla ensimmäisiä merkkejä psykoosista tai skitsofreniasta? En tunne kuitenkaan olevani onneton vaan tavallaan nautin siitä tunteesta että olenkin hetken joku muu kuin itseni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Alhaisen verensokerin oireita.
kaiketi ostoslistallinen vaivoja.
Dissosiaatiohäiriö? Suosittelen puhumaan ihan lääkärin kanssa.
elä just puhu lääkärin kanssa, lääkärit ovat ihmiskunnansyöpä
Voi olla tai olla olematta. Ei tuon perusteella voi oikeastaan mitään päätellä. Monesti auttaa, kun itse lähtee ajattelemaan, että on terve eikä lähde patologisoimaan itseään huonoksi ja sairaaksi. Monet vuosikausia laitoshoidossa olleet kertovat ajattelun käännekohdasta, kun he vain päättivät ajatella olevansa terveitä ja elää elämäänsä. Monesti se käännekohta on myös merkinnyt potilaan roolista irti päästämistä ja terveen elämän alkamista. Itsen patologisointi ei kannata. Paljon erilaista käyttäytymistä mahtuu normaalin kirjoon eikä siihen kukaan puutu, kun ei se häiritse yhteisöä. Kannattaa ennemmin yrittää ymmärtää itseään lempeydellä ja antaa itselleen myötätuntoa. Jos huomaa, että jotkin asiat aiheuttavat huonovointisuutta tai oireita, kannattaa ruveta miettimään miten omaa vointia heikentävistä asioista pääsisi eroon tai niitä voisi vähentää. Oireet eivät synny tyhjästä.