Turpiin tuli jos tiesi tunnilla liikaa. Johtajaopettajan pojat olivat pahimpia
kiusaajia. Ne tiesivät, että isä ei rankaise.
kiusaajia. Ne tiesivät, että isä ei rankaise.
Ennen koulussa ei ollut välituntivalvontaa
askovikelius
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Paloma kirjoitti jo tästä ja hunkzs kirjoitti, että Paloma oli jo kirjoittanut. Voi Jessen munaskut sentään!
Pipo kireellä?
Eipä muuten tainnut ollakaan. Koulukiusaus kukoisti ja lapset saivat traumoja.
Meillä oli välituntivalvojat jo 60-luvun lopulla. Kiusaamista tapahtui lähinnä fyysisellä puolella ja poikien kesken.
Vielä tänäkään päivänä ei kiusaamista ole saatu hallintaan, olen kuullut jonkun open sanovan, ettei "pidä olla liian totinen vaan pitää ymmärtää leikkiä". Näinhän niistä ongelmista selvitään kun mitätöidään ne.
Meillä oli kyllä välituntivalvoja koulussa.
Mutta eihän ne kiusaamista huomanneet silloin niinkuin eivät nykyisinkään. Sen ne huomasivat, jos pojat tappelivat, mutta varsinaisen koulukiusaamisen huomaa oikeastaan vain kiusattu ja kiusaajat itse.
Meillä oli vanha ope, joka oli pahin kiusaaja, olisi joutanut jo aikaa eläkkeelle.!
Olihan niitä kaikenlaisia opeja, heillä oli erilainen "auktoriteetti" kuin nykyään. Kiusattiin niitä opettajiakin aikoinaan, keinot vaan oli.
Ei ne välituntivalvojatkaan kaikkea näe. Mun poikaa kiusattii koulussa. Oksenteli aamuisin kouluun lähtiessä, mutta ei myöntänyt eikä kertonut että kiusattais. Kuitenkin sitten yhtenä aamuna myönsi et kiusataan. Neuvoin menemään kouluun ja kertomaan opettajalle. Itse menin töihin joten en voinut mennä mukaan. Kohta sitten känny soi ja poika itkee puhelimessa. Soitti reksin puhelimesta et on kertonut. Pyysin antamaan puhelimen reksille. Tämä sitten kertoi et on jo pitempään katellut et lastani kiusataan, mutta ei ollut kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Sitten vielä kysyi että haluanko itse tulla selvittämään asian. Tooki meen mukaan mutta kyllä se on koulin asia alkaa tällaista selvittää ja valvoia myös että kiusaaminen loppuu.
Noh, kyllä sihe oli tehokkaasti puututtkin, kiusaaminen loppui, mutta pari viikkoa ennen ala-asteen loppumista koulun terveydenhoitaja soitti etä häntä jäi niin harmittamaan ettei asiaan puututtu aiemmin, sis koin että aneli "synninpäästöä", Kerroin hänelle että meille riittää se että poika pääsee pois tuosta koulusta, kaksi viikkoa vielä kituutellaan sillä lohduin et koulu loppuu. Toive vielä päälle et yksikään noista sen edellisen luokan oppilaista ei tule pjan kanssa samalle luokalle. Toiveet kiltisit huomioitiin.
Ylä-asteella oli nollatoleranssi kiusaamisesa, kaunis kiitos sinne. Poika pääsi sellaiseen ryhmään, joka toimi kiusauksen vastustamistyössä ja hänelle jäi sellainen muisto että aikuisiin saattoi silloinkin luottaa ja asioille voi tehdä jotain.
Tuo että monet opettajat eivät todellakaan puutu koulukiusaamiseen tai vain passiivisina katselevat sitä syrjästä on juuri suurin syy että tällaista tapahtuu. Lutusen poikaa kiusattiin niin että hän kieltäytyi menemästä enää kouluun ja joutui käymään loppuvuodet kansanopistossa (toki kunta maksoi, koska koulu joutui vastuuseen). Vanhempien yritykset auttaa lastaan eivät auttaneet pätkääkään, opettajat myönsivät vain aivan lopussa että joo, onhansitä ollut, mutta....minä löysin muuton yhteydessä läjän dokumentteja siltä ajalta ja ne kertoivat karua tekstiä: sitten kun asiaan vihdoinkin puututtiin lapsi oli saanut niin vaikean sosiaalisen fobian että hän kärsii siitä edelleenkin. Koulu joutui vastuuseen ja sai merkintöjä, rehtori jouduttiin vaihtamaan ja luokanopettaja joutui eläkkeelle.
Omaa poikaani kiusattiin jonkin verran, mutta hän selviytyi siitä sillä vanhalla totutulla keinolla: hankkimalla kavereita jotka olivat hänen puolellaan. Juttelimme asiasta juuri eilen ja hän kertoi että suurin syy että koulukiusaamiseen ei puututa on se että uhrit itse pelkäävät että asia vain pahenee jos siitä aletaan puhumaan: kukaan ei halua tunnustaa että kiusataan, koska sitten kiusataan vielä enemmän. Opettajat ja valvojat eivät näe kaikkea ja eivät piittaa kaikesta; usein aletaan syytä etsimään uhrista itsestään ja jopa hänen perheestään.
Meillä kävi niin et muutimme asuinpaikkakuntaa pojan ollessa ala-asteella viidennellä. Pienehkö koulu, mutta jostain syystä ongelmaluokka ollut. Poika meni uutena ja ei alkuun saanut kavereita vaan joutui kiusatuksi. Ei ollut oppinut sillä tavoin puoliaan pitämään et olisi osannut antaa takaisin.
Ylä-asteella asiat sitten hoituivat hyvin. Poika meni täysin uuteen ympäristöön ja luokkkaan. Sai kavereita ja sitä kautta asiat alkoivat rullaamaan eli meidän tarinassa sillain onnellinen loppu. Kiusaamisen vastainen toiminta auttoi poikaanikin ymmärtämään asiaa sillä tavoin että vika ei ollut hänessä ja "kiusaaminen on rumaa". Pojan kaveripiirissä oli pienikokoinen poika, joka joutui kiusaajan kynsiin. Meidän poika osasi heti toimia ja siitä tulikin sitten laajemmat seuraukset ja alkoi järjestetty toiminta. Minulle asiasta jäi sillä tavoin hyvä mieli et kaikkea ei tarvitse hyväksyä.
Eipä ollut, ei
Joten turpiin annoin minäkin monesti diivailijoille ja ylitseni-yrittäjille.
Ah! Niin monta kertaa tuli koulu-tovereitani anomaan:
H. Auta!
Tuolla on yks tyyppi joka tympii mua.
Eipä tympinyt kauaa.
Kaikesta huolimatta koulu-tovereistani ei kukaan ole päätynyt rikos-uutisiin.
En minäkään.
Helposti voin siis sanoa että miksi pitää nuorisoa valvoa?
Kyllä he hoitavat itsensä parhain ja omin päin.
Karsivat rikat rokasta, sanoisin.
H.
Oliskohan toi joku malliesimerkki siitä miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.
Ne "rikat" joista sinä puhut halveksivasti ovat monta kertaa yhteiskuntamme lahjakkainta ja luovinta ainesta Sosiaalidarwinismi on sairaus, ei hyve.
"Paloma.se.co"
Kohdista vakavat kommenttisi nimmarillani, ole hyvä.
Halveksivasti?
"Kyllä he hoitavat itsensä parhain ja omin päin."
Tuo lauseeni todella kertoo miksi asiat ovat kuin ne ovat.
H.
@hunksz: kaikki mitä kirjoitan suoraan sinun kommenttisi alle on henkilökohtaisesti sinulle osoitettu. En koskaan kirjoita vihjailevasti tai puhu selän takana.
Että koulukiusatut lapset jotenkin itse hoitelisivat itsensä parhain päin on ehkä argumentti jolla rauhoitat omatuntoasi, mutta se ei ole välttämättä totta. Meillä on kaikilla omat vahvuutemme: jotkut ovat sosiaalisesti vahvempia ja selviytyvät kiusaamisesta, jotkut ei. Itsemurhat koulukiusattujen lasten ja nuorten keskuudessa ovat valitettavan usein avunhuutoja joihin kukaan ei ole ehtinyt tai huomannut puuttua.
Kyllä minä luen halveksuntaa kommentissasi: ainoastaan vahvoilla ja etevillä on oikeus elää. Se jos mikään on sosiaalidarwinismia. Joka on edelleenkin sairaus.
Totta Paloma. Jokainen kiusaamisenkin vuoksi tehty itsemurha on turha. Ja usein ennaltahkäistävissä.
"Paloma.se.co"
Minä haluan että nuo toiset ymmärtävät viestisi olevan minulle.
Ilman mahdollisuutta sanoa: ai, mä luulin...
mää mitää huomannu...
Oma-tuntoni on jo 65V.
Kykenen katsomaan kaiken-laista tuhoutumista ja kuolemaa kuivin silmin.
Polku-pyörää, autoa, pylly-mäkeä.
Niin kesällä kuin talvella.
Lastenkin esiin-panoa.
Paitsi silloin, kun oma kulttuurini on tuhoutumassa.
Jos haluat jankuttaa sana-parista: Oma kulttuuri, pyydän sinua kääntymään
siilin ja siivoojan puoleen.
He eivät vielä ymmärrä mitä tekevät.
Kuvitellessaan olevansa hauskoja ja huvittavia.
yst.
H.
Minäpä sanon nyt ääneen mitä oon monesti miettiny.
Kun oot tuommonen, mitä täällä palstan jotkut sinussa näkevät sellaista et oikein "ystävyydestäsi" pitää kilvoitella. Slurpsivat ja mielistelevät, fiksuinakin pitämänikin jotkut. Aika omituista.Sanot mielestäni jonkin persiistä olevan mielipiteen niin jo on kuoro perässä taustalaulamassa.
Neuvoisin olemaan huolestunut jos olet niin pystyyn kuivanu kuusvitosena et tunteen liikahtamista ei saa aikaan enää muu kuin muu kuin piloerotiikka ja ralli.
Sinä se vasta kalkkis olet!
Ja tämä oli hunkzille.
Sellainen kuva on muodostunut, että elämänsä kaikkien pelkojen piilottamiseksi Hunkki on rakentanut heppoisan kulissiseinän, jonka takaa yrittää ampua "koviksen" roolillaan. Kun sarvi on kuollut, kun sosiaalinen elämä on mennyt, kun elämä on lähes supistunut neljän seinän sisälle ristiriitaan itsensä kanssa.
Jos näin, aika surullista. Koska tuollaisesta ammunasta ei ainakaa itse mitään hyvää saa. Tai anakaan luulisi saavan.
Mut nyt työpäivä päättyy ja alkaa se vapaa, joten koittakaahan jaksella :D
Vaikka kommenttisi Palomalle olikin, niin huomasin sinun kiinnostuneen myös s-kirjaimella alkavista nikeistä.
Sano vain yhtä suorasti siilistä ja siivoojasta (kun kuitenkin niin ajattelet) kuin yksi meidän kurssin opettaja: "Vem har sagt, att ni skulle vara roliga! Pissråttor är det vad ni är!"
Lisänä mainittakoon, että hän oli yksi lemppariopettajistani. Olisin voinut vaikka rakastua häneen, jos olisin mies.
Ps. Voitte nyt jatkaa omasta aiheestanne...
"auktorisoitu.puska"
Kommenttisi herjat ovat kohdallani hukkaan-heitettyä energiaa.
Ne huvittavatkin enää vain vähän, koska niitä tulee niin usein.
Olen aina sanonut, minä käytän Levitraa.
Lääke on hyvä teko-syy, se pakottaa minut usein ulkoilemaan.
Vähän kuin omistaisi koiran.
H.
Minä en taas puolestani katso vahvuudeksi pysyä kuivin silmin kaiken raakuuden ja vääryyden, esim. koulukiusauksen, edessä.
Kyyneleeni eivät vuoda helpolla, senkin verran elämä on minuakin kolhinut, mutta joskus ne voivat tulla spontaanisti, esim. kun katsoin tv:stä jotain uutislähetystä pakolaisista jotka olivat tulossa piikkilanka-aidan läpi, henkensä uhalla,,,ja yhtäkkiä huomasin että silmäni olivat kosteat.
Pidät herkkyyttä, lahjakkuutta, taiteellisuutta ja luovuutta heikkouksina? Nämä ominaisuudet useimmiten aiheuttavat koulukiusaamista, kaiken poikkeavuuden ohella.
Ymmärrät varmasti, nyt tässä iässä, että jos joskus pojankloppina kiusasit heikompia, pienempiä, erilaisia lapsia koulussa niin teit todella väärin ja rumasti ja jossinulla on tilaisuus ja tapaat näitä samoja oppilaita nyt aikuisena niin olisi hyvä jos pyytäisit heiltä anteeksi.
"Paloma.se.co"
Ymmärrän sinua hyvin.
Pystyn edelleenkin tuntemaan niin paljon, että en tuntisi pelkäksi
velvollisuudeksi ottaa sinut kainalooni ja sanoa:
Ymmärrän ystäväni, ymmärrän.
Luulenpa että minulta riittäisi enemmänkin, jos oikein painostetaan.
"Pidät herkkyyttä, lahjakkuutta, taiteellisuutta ja luovuutta heikkouksina?"
En pidä.
Minä en kestä hölmöyttä.
Siksi en kovin helposti näe tarvetta pyytää anteeksikaan.
He antoivat minulle, minä annoin takaisin.
Kuten hyvin tiedät, rasismi, sensuuri, pakko-keinot, etiikka, tärkeys-asteet,
riippuvat aina hänestä, jolla on sen hetkinen valta, voima, ja ripau kunniaa.
Sinua lempeästi moittien "pulla-mössöni":
"Älä sano niin kuin pitää, sano niin kuin minä sanon"
H.
...ripaus...
H.
Entäs nyt? Mikä olet nyt, kiusaaja vai kiusattu?
Olen perheen kolmas tyttö. Olin saanut kasvaa kuin kukka niityllä kun aloitin koulun, itsetunto oli kova, kuin olisin ollut mikäkin super-daalia. Niin käy kun lasta rakastetaan.
Aloitin koulun, ja katselin silmät suurena miten toiset painoi muita alas, oikein porukalla. Menin kotiin ja kerroin äidille. Hän sanoi että voin vaikuttaa, ja niin päätin tehdä. Minusta tuli miekkalilja. Se teki suuren vaikutuksen minuun, että voin vaikuttaa, ja on pitkälti määrittänyt kuka olen.
Omien lasten kohdalla voin vaan sanoa, että pieni koulu ei ole paras mahdollinen kasvupaikka pikku-tulppaaneille. Voisi luulla että sellaisessa nähdään ja puututaan paremmin kaikenlaiseen kiusaamiseen, mutta ei meidän lasten koulussa ainakaan. Ehkä perheet tulee liian tutuiksi eikä lojaalisuuden kannalta haluta/uskalleta puuttua?
Keskimmäisenä lapsena ja vanhimpana tyttärenä minulla oli jo koulun alkaessa kokemusta sekä vastuun ottamisesta itsestäni että isoveljien kiusaamisesta. En kyllä muista suoraan sanottuna olisiko vanhempana koskaan edes kysyneet tai osoittaneet mielenkiintoa siihen mitä koulun pihalla tapahtui välituntien aikana. Kävin pientä kyläkoulua jossa oli kaksi huonetta, alakoulu ja yläkoulu, jokainen rivi oli oma luokkansa. Kaksi opettajaa ja keittäjä, ei siinä kenelläkään ollut aikaa vahtia lapsia mitä ne pihalla teki. Kansakouluajastani ainoa muisto kiusaamisesta oli se että alakoulun ope oli pahin kiusaaja.
Oppikoulussa kiusaaminen oli normi. Kyliltä tulleita nimiteltiin, pojat olivat pahimpia. Minä hankin heti itselleni liittolaisia ja sosiaalisesti sopeutuvana luovin karikossa koko kouluaikani ilman että minua olisi pahemmin kiusattu.
Murrosikäiset pojat olivat pahimpia tyttäjen kiusaajia. Tyttöjä jahdattiin ja tönittiin, haettiin kontaktia, mutta ei osattu olla kavereita, ennenkuin vasta joskus lukion viimeisillä luokilla.
(Asia on jotenkin läheinen sen takia että olemme keskustelleet paljon koulukiusaamisesta täällä kotona ja Suomessa siskojen kanssa. Lapsenlapset ovat aloittamassa koulua tai alaluokilla ja asia on tapeetilla. Minua ei mikään saa niin pois tasapainosta kuin koulukiusaamisen puolustaminen sillä verukkeella että "se karsii jyvät akanoista" ja että lapset selviytyvät kiusaamista ovin avuin, eikä tarvitse aikuisten apua tai valvontaa. Ajatus on täysin sairas.)
Tuota ajattelutapaa oli lastenkin ala-asteella, annetaan nuppujen pärjätä ja kasvaa ihan ite. Ei oikein toiminut.
Luulen että kaikki lapset kokeilevat jollain skaalalla sitä kiusaamista. Aikuisen homma on minusta katsoa että se pysyy kokeilun rajoissa, puhua asioista ja nimenomaan puuttua silloin kun se tapahtuu. Ei se riitä että puhutaan jossain luokassa yleisesti. Ei lapsi osaa soveltaa, kun ei aina aikuinenkaan.
Suomessa on laajat kampanjat koulukiusaamista vastaan, ja kun lapset siirtyi toiseen kouluun 5-luokalle, tilanne rauhoittui. Rehtorilla oli lempeä ja luja ote. Se oli sellainen melkein 1500 oppilaan koulukompleksi, siellä pidettiin rajoja vähän eri tavalla. Samanhenkisiä kavereitakin löytyi oppilaista vähän paremmin. Aina ennen olen suosinut pieniä kyläkouluja, ja ollut vastoin niitä koulujättiläisiä. En enää.