Turvapaikanhakijoille avataan Muhoksen Päivärinteelle avataan uusi hätämajoitusyksikkö. Hätämajoitusyksikkö pyritään saamaan toimintakuntoon jo tällä viikolla.
Päivärinteen hätämajoitusyksikköön mahtuu enimmillään 150 turvapaikanhakijaa ja yksikön on määrä olla toiminnassa kuluvan vuoden loppuun saakka. Hätämajoitusyksikkö tulee Päivärinteen vanhan sairaalan neljänteen kerrokseen.
Yksikköön sijoitettavat turvapaikanhakijat ovat kirjoilla Oulun vastaanottokeskuksessa, josta he myös Päivärinteelle saapuvat. Yksikköön tullaan rekrytoimaan kymmenkunta työntekijää. Toiminnan ylläpitäjänä on Suomen Punainen Ristin Oulun piiri.
Punainen Risti, Muhoksen kunta, Oulun vastaanottokeskus ja poliisi järjestävät Muhoksen kunnan asukkaille info- ja keskustelutilaisuuden liittyen Päivärinteen hätämajoitusyksikköön ja sen toimintaan keskiviikkoiltana 2. syyskuuta 18.00 alkaen Hyrkin koululla.
Vastikään avattu Vallinkorvan hätämajoitusyksikkö on jo täynnä turvapaikanhakijoita.
Isis taistelijoille uusi majoitusyksikkö Muhoksell
7
229
Vastaukset
- teiltäeikysytty
Onnea Muhos, tässä teidän tulevaisuus:
"Vastaanottokeskus tuli noin kuusi vuotta sitten. Nykyään meillä ei ole enää melkein yhtään juttua, missä ei olisi ulkomaalaistaustaista mukana".
-Ylikonstaapeli Jorma Malinen, Pietarsaari
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119783735_uu.shtml - umbabumba
Saattaa Päivärinteen Salessa olla kohta ihanaa värinää ja kansainvälistä tunnelmaa. Myynnissä olevat asunnot muuttui kerrasta haastavista mahdottomiksi, hinnat -50% ja silti ei kelpaa. Toivottavasti ensimmäinen "keppostelu" osuu jonkun suviksen tyttäreen.
- utajärvi_täältä_tullaan
Kunta ahkerasti rakentaa uusia tontteja alueelle. Kuinkahan moni menee kaupaksi tämän uutisen jälkeen?
- NytSaatiinHuippuosaamist
Mitämitä? Onhan se hienoa saada tällainen kärkihanke ja huippuyksikkö pienellekin paikkakunnalle. Eräskin vastaanottokeskuksen johtaja oli jutellut asiakkaiden kanssa, niin lääkäriä, insinööriä ja tieteilijää oli ollut vähintään joka toinen.
- Vallankumous
ISIS avaa uuden rintaman pohjois-Suomeen!!Eläköön Jihad ja Islamilainen Kalifaatti!!
- suomimenetetty
Eipä se meikän komentti kauaa tääl ollukkaan. Sensuuri iski vaikkei siin mitään kummosta ollukaan. Kävin just Oulussa ja sain sitten yöntimolta uuden lempinimen. Vastaan tuli ja kohdalla sanoi, Nazi. Et silleen. Johtuu varmaan lyhyestä hiuslookista. Kiihytti kyl vaihtia, kun oli sanottavansa sanonut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981