YLE: Työttömyyden paheneminen voi johtaa työttömyysturvan lisäleikkauksiin. Työttömyysvakuutusrahaston mukaan tilanne on kassan kannalta nyt jopa pahin sitten 1990-luvun laman.
Työttömyysturvaa leikataan ennakoitua enemmän?
tuhannen_tulimmaista
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Leikkaisivat niistä isommista tuista, jotka saavat tuhansia euroja.
Työttömyysvakuutusrahaston RAHAT LOPPU!
Suhdanne puskurit on jo edellisvuosina käytetty.
Ansseihin 2000 e/kk KATTO!?
Työttömyys kasvaa niin lujaa vauhtia, että työntekijöiden ansiosidonnaista työttömyysturvaa voidaan joutua leikkaamaan ennakoitua enemmän.
Työttömyysvakuutusrahaston varatoimitusjohtaja Tapio Oksanen muistelee, että viimeksi 1990-luvun alussa tehtiin samanlaisia isoja alijäämiä työttömyysvakuutuksessa.
Varatoimitusjohtaja Oksanen huomauttaa, että työttömyys on kasvanut trendinomaisesti useamman vuoden ajan.
Työttömyysvakuutusmaksuja korottamalla. Sekä työantajan keskimääräistä maksua että työntekijöiden maksua esitetään korotettavaksi 0,5 prosenttiyksiköllä.
Eli työntekijöillä jää entistä vähemmän käteen?!
1,15% työttömyysvakuutusmaksu on tervetullut lisä.
Tänä vuonna 2015 palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,65 prosenttia palkasta ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu 0,80 prosenttia palkasta.
Ensivuodeks nämä siis nousevat ainakin työntekijän osalta 1,15 % ja työnantajan 1,3%.
Kokonaisuudessaan palkasta lähtee siis 2,45% työttömyysvakuutusmaksua.
Jo tällähetkellä työantaja maksaa bruttopalkasta n. 1,7 - 2 kertaisen määrän.
Eli jos joku saa palkkaa 2000 e/kk niin työnantajalta meenee jopa 4000 e/kk.
Jotta työnantajan kannattaisi pitää 2000 e/kk tienaava työntekijä, tämän tarvitsee tienata yritykselle yli 5000 euroa joka kuukausi jotta ansaitsee palkkansa.
Kuinka moni muka tähän tavoitteeseen pääsee?
Tuon lisäksi työntekijä maksaa 2000 e/kk bruttopalkastaan yli 20-30% veroa.
Kun työnantaja maksaa 4000 e/kk josta työntekijä saa vain n. 1500 euroa käteen, niin kulut ovat 2500 euroa joka kuukausi.
Muut tahot siis hyötyvät eniten työstä, ei yrittäjä eikä työntekijä!
Näin. Eläkekattoa ei. Maanviljelijöiltä ei leikata. Viljelijöiden eläkemaksut maksetaan muiden eläkemaksuista. Portugalin eläkeläiset saavat edelleen nauttia verovapaudesta, samoin pääministeri. Kansanedustajilta ei oteta sopeutusrahoja. Vain työntekijöitä rangaistaan. Paskaako tässä enää työssä käymään, kun kerran työllä leipänsä tienaava on yhteiskunnan vihollinen.
Hyvä niille, joilla on asuntovelat ja pienet lapset. Ei varmaan tule menemään montaa kämppää vasaran alle, jos sattuu työttömyys tai lomautus osumaan kohdalle. Ihan kuin missään muualla ei säästöä voisi tehdä, joko palkat tai ansiosidonnaiset
Ihan harkittua alasajoa. Ei vaan ymmärrä miksi.
Alle 53-vuotiaiden työntekijöiden eläkemaksu on 5,7 prosenttia palkasta eli 0,15 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2014. Työeläkemaksu 53 vuotta täyttäneille on 7,2 prosenttia, eli se nousi 0,15 prosenttiyksikköä.
Maatalousyrittäjän eläkelain mukainen perusprosentti ja yrittäjän eläkelain mukainen työeläkevakuutusmaksuprosentti ovat alle 53-vuotiailla 23,70 prosenttia, eli ne nousevat 0,4 prosenttiyksikköä, ja 53 vuotta täyttäneillä 25,20 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2014
https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/Elake-ja-tyottomyysvakuutusmaksut/
Viimeistään 2017 kaikki työttömyyskassat siirretään Kelaan.
Se on AY-liikkeiden tuho!
Nyt jo liittojen jäsenmäärä on tippunut rajusti, niin silloin ne romahtavat.
Enää ei Antti AY Rinteet ja Lauri SAK Ihanaiset saa ÖKYpalkkoja ja ÖKYeläkkeitä.
Kun niitä veroja ja palkasta vähennettäviä kuluja vaan tulee lisää ei kenelläkään ole varaa maksaa kuin se pakollinen työttömyyskassan maksu. Ei ole mitään järkeä maksaa vielä sitä monin kerroin isompaa liiton jäsenmaksua. Siinä työttömyyskassan maksussakin on ihan tarpeeksi. Varsinkin jos vielä palkkojakin lasketaan mitä en yhtään ihmettelisi jos se paikallinen sopiminen tulee.
AY-liikkeiden jäsenmaksu verovähennys oikeus POISTETAAN!
Eli jos joku ihan välttämättä haluaa liittyä liittoon, niin maksanoon sen omasta pussistaan
Miksi veronmaksajien pitäisi tuke AY-liittojen ÖKYpalkkoja?
Perusongelmana työttömyyden aiheuttamissa valtavissa kustannuksissa on työttömyyskassalaki, jossa veronmaksajat maksavat laskutavasta riippuen 95-97% ylisuuria ansiosidonnaisia työttömyyskorvauksia ja työntekijä vain muodollisen kassamaksun.
Onneksi tämä laki puretaan, tuli vaikka yleislakko. Siitä ei pidä välitää.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1984/19840603
Yksityinen työttömyysvakuutus käyttöön. Ne joilla on varaa maksaa itselleen yksityinen työttömyysvakuutus, voivat maksaa. Ne joilla ei ole varaa maksaa korkeampia maksuja, ovat jo muutenkin tottuneet tulemaan toimeen vähällä ja heille sinnittely on tuttua, kun taas isompituloiselle olisi katastrofi joutua pienelle peruspäivärahalle.
Jumalauta niitä idiootteja. Oltais vaan otettu lisää velkaa ja unohdettu leikkaukset. Hyvin kestää Suomen ottaa vielä vähän velkaa. Vihaiseksihan tässä tulee.
No niinpä. Suomella on paljon vähemmän velkaa kuin monella muulla Euroopan maalla.