Iisalmesta on tällä palstalla puhuttu paljonkin.
Valitettavasti keskustelu johon halusin osallistua on suljettu, joten aloitan uuden.
Synnyin Helsingissä mutta asuin sitten taaperosta parikymppiseksi Iisalmessa. Nyt olen ollut maailmalla reilut 20 vuotta.
Muistatteko Pelikaanin '80-luvun alussa? Siellä pelattiin flipperiä. Markalla sai silloin viisi palloa. Luomaset omistivat Pelikaanin lisäksi Virran Kioskin. Siellä oli suosittu Dolly Parton flipperi ja Donkey Kong videopeli. Pelejä oli myös Noparilla ja silloisen Sokosmarketin kahviossa. Tuoppikellari ja Kellbergin Baari olivat kaipungin aidoimmat räkälät. Molemmissa pelattiin flipperiä ja Tuoppi Kellarin alakerrassa oli biljardi.
Jos ei ollut urheilullinen, niin flipperit ja pajatsot olivat pikkukaupungin ajanvietettä. Kotona pelattiin Nintendon elektroniikkapelejä.
'80-luvun puolivälissä melkein kaikilla koulupojilla oli tietokone kotona. Tietokoneet eivat silloin monia tyttölapsia kiinnostaneet.
Täysi-ikäisenä piti saada ajokortti ja sitten ajettiin pillurallia Pohjolankadulla.
Terävä oli paras illanviettopaikka ja Kuohu meni pubissa.
Iisalmi '80-luvulla
53
3733
Vastaukset
- ihananuoruus
Legendaarinen Meijerinbaari oli parasta, etenkin ennen Terävään menoa.
- muistoja
Ja käytiin isonainon kanssa rannassa harjoittelemassa.
- Keputtajakepusta
Oliko kepulaisia kuinka paljon sillo?
- kepu_kurjuutti
Ei onneksi vielä ollut. Siksi se olikin hyvää aikaa. Työläinenkin pystyi palkallaan hoitamaan asuntolainan ja pääsi joskus jopa pöytiäispullon isännäksi. Nyt kepu vaan" yhteiskuntasopimuksia" rustaa, työtä enemmän ja palkkoja pienemmäksi. Aloitappa sitten siinä asuntolainan maksaminen.
- tukijaiseton
Oli vaan maalaisliittolaisia, jotka elelivät ilman yhteiskunnan tukia ja pärjäsivät. Sitten keksivät katokorvaukset ja siitä se yhteiskunnan ryöstäminen tukiaisineen alkoi, loppua ei näy.
- Tämäontosi
Viisikymmentäyhdeksän erilaista valtion ja kuntien tukea on mitä he saavat. Jokamiehellä maito,tai lihatila. Kunnat maksaa lomittajat, eikun ulkomaille vain lomalle monta kertaa vuodessa. Kaupat työntää roskiin hyviä syötäviä elintarvikkeita 6000 tonnia vrk.ssa. Samoin sairaaloiden ja koulujen keittiöt. Eikö niitä voisi myydä vähävaraisille tai lahjoittaa. Ulkolaisia koneita ostetaan turhanpäiten, isoja konehalleja rakennetaan, maasturit pitää olla, eletään ja näätellään niin porvaria,niin porvaria. Ranta ja pihasaanatkin ne on kokoustiloja, että saadaan verovähentää. Veroja ei makseta, kun nimeksi. Muutama hullutuhat äyriä. Näillä tukirahoilla sais koko suomen ruokituksi, tuomalla ne ulkomailta. Ja tämä porukka oekeisiintöihin sorvin ääreen konepajoille. Saatas suomi nousuun. Ulkolaiset elintarvikkeet ovat puhtaampia ja niitä syövät elävät paljon vanhemmiksi ja terveimpinä. Eivätkä sairasta syöpää, kun ei käytetä niin paljon myrkkyjä kun suomessa. sairaskuluissakin tulisi puolen säästö.
- LähiöLiisa
Miksi turhaan kadehdit jos maajussit noin hyvin ja helposti elävät tukiaisilla, ala sinäkin viljelijäksi? Pääset tukiaistraktorikaupoille.
- Voiraukkoja
Suotta tänne kirjoittavia kusipäitä neuvoo. Olipa aihe mikä tahansa, tänne kirjoittavat raukat kääntävät asian kolmen ihmisryhmän haukkumiseen maahanmuuttajiin, kepulaisiin ja maanviljelijöihin.
- iteOootraukka
turpa kii.
- yhteiskuntasopimus
LähiöLiisa kirjoitti:
Miksi turhaan kadehdit jos maajussit noin hyvin ja helposti elävät tukiaisilla, ala sinäkin viljelijäksi? Pääset tukiaistraktorikaupoille.
Mutta kun ei omatunto anna periksi elää yhteiskunnan piikkiin. On vaan oltava köyhä työläinen ja elää kituutettava pienenevällä palkalla.
- lisää_tukia
Tämäontosi kirjoitti:
Viisikymmentäyhdeksän erilaista valtion ja kuntien tukea on mitä he saavat. Jokamiehellä maito,tai lihatila. Kunnat maksaa lomittajat, eikun ulkomaille vain lomalle monta kertaa vuodessa. Kaupat työntää roskiin hyviä syötäviä elintarvikkeita 6000 tonnia vrk.ssa. Samoin sairaaloiden ja koulujen keittiöt. Eikö niitä voisi myydä vähävaraisille tai lahjoittaa. Ulkolaisia koneita ostetaan turhanpäiten, isoja konehalleja rakennetaan, maasturit pitää olla, eletään ja näätellään niin porvaria,niin porvaria. Ranta ja pihasaanatkin ne on kokoustiloja, että saadaan verovähentää. Veroja ei makseta, kun nimeksi. Muutama hullutuhat äyriä. Näillä tukirahoilla sais koko suomen ruokituksi, tuomalla ne ulkomailta. Ja tämä porukka oekeisiintöihin sorvin ääreen konepajoille. Saatas suomi nousuun. Ulkolaiset elintarvikkeet ovat puhtaampia ja niitä syövät elävät paljon vanhemmiksi ja terveimpinä. Eivätkä sairasta syöpää, kun ei käytetä niin paljon myrkkyjä kun suomessa. sairaskuluissakin tulisi puolen säästö.
Eilenhän tämä kepujohtoinen hallitus lupasi taas lisää miljoonatukia kepulaisille mm. navettojen rakentamiseen. Miksi ei oikeille yrittäjille esim. tuotantotilojen rakentamiseen?
- pukepukepu
lisää_tukia kirjoitti:
Eilenhän tämä kepujohtoinen hallitus lupasi taas lisää miljoonatukia kepulaisille mm. navettojen rakentamiseen. Miksi ei oikeille yrittäjille esim. tuotantotilojen rakentamiseen?
100 miljoonaa navettojen rakentajille veronmaksajien rahoja. Ja uskon, että nämä rahojen jakajat tarkistavat, että kepun kirja löytyy ilmaisen rahan saajilta.
- Tueton
lisää_tukia kirjoitti:
Eilenhän tämä kepujohtoinen hallitus lupasi taas lisää miljoonatukia kepulaisille mm. navettojen rakentamiseen. Miksi ei oikeille yrittäjille esim. tuotantotilojen rakentamiseen?
Niin,Jospa tuota ihmettelisi useampi,niin voisi olla toinen meininki valtiollisesti. Itku tuli viime vaalien jälkeen. Ei muuten olleet ilon kyyneleitä.
- Tosionnäin
tukijaiseton kirjoitti:
Oli vaan maalaisliittolaisia, jotka elelivät ilman yhteiskunnan tukia ja pärjäsivät. Sitten keksivät katokorvaukset ja siitä se yhteiskunnan ryöstäminen tukiaisineen alkoi, loppua ei näy.
Verokirjalla tienaava ei saa hallakorvauksia, eikä maisemointitukea ja jos näistä -50% punaetiketti ruuasta johtuen luiskahtaa paska housuun, niin jo heti julukisivulautakunta puuttuu asiaan.
- Tollo63
Voiraukkoja kirjoitti:
Suotta tänne kirjoittavia kusipäitä neuvoo. Olipa aihe mikä tahansa, tänne kirjoittavat raukat kääntävät asian kolmen ihmisryhmän haukkumiseen maahanmuuttajiin, kepulaisiin ja maanviljelijöihin.
Siinä oiva kiteytys! Näinhän se on! Itse olen aina kepua äänestänyt ja joskus kokkareita.
- Anonyymi
Tämäontosi kirjoitti:
Viisikymmentäyhdeksän erilaista valtion ja kuntien tukea on mitä he saavat. Jokamiehellä maito,tai lihatila. Kunnat maksaa lomittajat, eikun ulkomaille vain lomalle monta kertaa vuodessa. Kaupat työntää roskiin hyviä syötäviä elintarvikkeita 6000 tonnia vrk.ssa. Samoin sairaaloiden ja koulujen keittiöt. Eikö niitä voisi myydä vähävaraisille tai lahjoittaa. Ulkolaisia koneita ostetaan turhanpäiten, isoja konehalleja rakennetaan, maasturit pitää olla, eletään ja näätellään niin porvaria,niin porvaria. Ranta ja pihasaanatkin ne on kokoustiloja, että saadaan verovähentää. Veroja ei makseta, kun nimeksi. Muutama hullutuhat äyriä. Näillä tukirahoilla sais koko suomen ruokituksi, tuomalla ne ulkomailta. Ja tämä porukka oekeisiintöihin sorvin ääreen konepajoille. Saatas suomi nousuun. Ulkolaiset elintarvikkeet ovat puhtaampia ja niitä syövät elävät paljon vanhemmiksi ja terveimpinä. Eivätkä sairasta syöpää, kun ei käytetä niin paljon myrkkyjä kun suomessa. sairaskuluissakin tulisi puolen säästö.
Kommarit vittuun Suomesta!
- muutostasitä
Jokaiselle kylällähän piti rakentaan sadoille elukoille hehtaarien navetat, pienempiin navetoihin ei saanut niin helpolla tukirahaa. Tämän takia pientilalliset syötiin hengiltä ja syöjinä todella oli kepu. Ei taida alle sadan elukan navettaa enää löytää, ainakin se on harvinaisuutta? Eli ökyily se on noiden kepulaisten prioriteetissa ykkösenä, vaikka niin luvataan köyhää auttaa Santeri Alkion tapaan. Liekkö hänkään auttanut oikeesti? Ainakin tuota Alkiota syötetään meille kölin alta vedettäville. Paavo Väyrynenkin opettaa Alkio-opistossa ja moni median toimittaja on pyöräytetty tuon opiston kautta. Eli ne on kepupestyjä ja puhtoisia.
- Peruspersuli
Joo niin se on,jotta maanviljelijöiden ja maahanmuuttajien takia tässä jamassa Suomi on.
- Työirmelieitukiainen
Olen asunut työläisperheen lapsena kepulandiassa. Se koulu opettaa.Oikea korkeakoulu. Pitäisiköhän lisätä CV: hen....
- MItvt
Ja nuin pilattiin tämäkin keskustelu. Nostalgia piti tärvellä tuolla jonnii joutavalla perseilyllä. Kiitos!
- Hoij
Mielenkiinnolla aloin lukea ja ajattelin jonkun muiston kirjoittaa, mutta vatipäät alko meuhaa.
- laalaja
80-luvulla oli pk-halli, nuokkari, lihatiski, Jussin grilli, nopari ja peltola, joissa notkuttiin joka viikonloppu. Silloin nuoriso kokoontui kylille, nykyisinhän siellä ei ole ketään.
- suzukit
Back to the 80`s....
Oli hienoa aikaa, duuniakin kaikille jotka vaan viitsivät tehdä. Ei vielä hivit kummitellu eikä sekopäät ollu irti...- irtiEUsta
Mutta kepupa pilasi kaiken. Esko Aho pääpukarina narrasi meidät EU:hun. Ja kusessa ollaan!
- muutamapedoffiili
Eikä ollut homoja, eikä lesboja.
- SSwaffen
Wir Deutschen verbrannt Iisalmi während des zweiten weltkriegs und vergewaltigten alle Ihre Frauen.
- nauratti
Muistaakos joku 80-luvulla Iisalmessa vaikuttaneen porno-penan ? Ajeli keltaisella urheilu -toyotallaan ilman housuja ja usein nousi autosta yksinäisten naispyöräilijöiden kohdalla. Auto oli täynnä pornolehtiä ja ajelutti viikonloppu pillurallissa tyttöjä vihjaillen ja hekumoiden.....
- Hämäräperäinenkyselijä
Iisalmessa oli joskus männä aikoina ainakin hyvä ampparifirma, tai oli jopa suunnitteilla, tai oli ollut esillä jossakin lehdessä, jota en ollut koskaan nähnyt.
- Larzan
Torilla oli R-kioskin toisessa päässä DOMI-grilli, asiakkaita siinä silloin riitti, Putkolakin oli silloin vielä voimissaan , Peekoon bingo Savonkadulla....
näin tuntuu, että silloin ennen menoa ja meininkiä oli enemmän vai kultaako aika muistot ?- muisteloita
Mutta sitten tuli kepu, ja pilasi kaiken.
- karkeloita
Entäpä persut?
- korkeloita
karkeloita kirjoitti:
Entäpä persut?
Lopulta matut pilasi loputkin.
- kaikkeaeitarvitsetietää
Tästä välistä puuttuu jokin lenkki, jota en löydä, mutta luulen että se liittyy johonkin asiaan mikä piti selvittää ihan pohjanmaan kautta ja jota ei kyllä osaa linkittää mihinkään muuhun kuin kepun saunantakus-zembaloihin.
- rob-toyota84
80-luvun Iisalmi kuulostaa hyvältä. Itse synnyin tuolloin ja elin kuin pellossa 2000-luvun. Sitten kaverit rupesi kotiutumaan ja nykyään käyvät korkeintaan huorissa sen kodin tv:n katselun ohella. Paha sanoa että vähän itsekkin juuttunut kotiin, mitä nyt huorissa koskaan tarttenut käydä. Olisi mukava palata siihen että laitetaan lojot jonkun tankkiin ja ajellaan ympäri maakuntaa pikku kaljoissa.
- Erittäinutelias
Missä niitä on täällä,pikku tuppukylässä? Koti vastaanotto vai?
- rob-toyota84
Vanhat parrat muistaa heti jos sanoo sanan "silmäterä"
- Iisalmi
Oli kultaistaa aikaa. Torin vieressä on oli Ala-Esso. Jussin grilli Pohjolankadulla, mutta sehän syttyi lopulta tuleen ja paloi. Vuotta en muista, mutta olisiko ollut 80-luvun loppua. Junaratakin kulki Pohjolankadun yli sillan vierestä. Yksi vuosi Olusillekin ajoivat tuolla junalla porukkaa. Markkinat oli aina iso tapahtuma, siellä kävi nykyistä enemmän porukkaa.
Timosaurusta ei ollut olemassa vaan pelkästään viereinen Peltola. Nykyiselle Prismalle tuli aina jouluisin joulupukki paloautolla. Nykyinen rivitaloilla täytetty Peltolan ja Prisman välinen peltoalue oli tyhjillään. Kirkonsalmen koululla ei ollut uutta puolta lainkaan vaan siinä liikuntasalin kohdalla pystyi laskemaan mäkeä. Osa oppilaista minä mukaan lukien opiskeltiin kivikoulussa.
Nuoret hurvitteli Pk-hallilla. Siellä kävi isojakin nimiä esiintymässä. Jääkiekkoa pelattiin ulkona tekojäällä sillä hallia ei vielä ollut rakennettu. Helvetin kylmä siellä oli, mutta makkarat ja lihapiirakat olivat hyviä ja lämmittivät. Myös lämmin mehu maistui. Olikohan Salosen emäntä joka niitä yhtenä heistä möi. Taitaa vieläkin olla kiinnostunut jääkiekosta. Pk-37 pelasi myös hyvää futista. Kummatkin edustusjoukkueet vetivät kovasti katsojia vaikka paikat ei nykyistä vaatimustasoa vastanneetkaan. Näihen ohella myös puistohiihdot olivat kova juttu. Juha Miedosta lähtien isoja nimiä kävi kisoihin osallistumassa.
Keskustassa tarjosivat palveluitaan myös Syp ja Kop pankit jos en väärin muista. Taisivat mennä sittemmin konkurssiin. Tuopin yläkerrassa oli ainakin jossain vaiheessa Kultainen peura. Myös nykyisen Gracevillen yläkerrassa taisi olla joku pubi, kuka muistaa nimen? Gracevillen paikalla taasen oli joku Savolaisen kauppa jossain vaiheessa.
Iisassa oli Eka Market jossa kärryjä paikoilleen palauttamalla sai pennin per kärry. Mekin kerättiin kärryjä ja ostettiin rahoilla viinereitä. Juomana toimi Sitso, repäistävällä korkilla. Muitakin jo lopettaneita kauppoja Iisalmessa. Hyvä Tuttu ja Paloishalli tulee mieleen. Yksi pieni puoti oli myös Sankariniemen omakotialueella, tuskin nykyään kukaan sinne markettia enää perustaisi. Kirkonsalmella taasen oli Pertun valinta, muuttui sittemmin Evukkaaksi.
Iisalmen miestä väkempää osastoa edustivat mm. Riku, Pottu-Paavo ja Timi. Tosin nuo taisi olla legendansa huipulla vasta 90-luvun puolivälissä.
Keskustan ilme oli hieman erinäköinen kuin nykyisin. Torin ympäristössä oli parikin huoltoasemaa ja nykyisen Keisarin kulman vieressä iso Iisalmen sanomien rakennus kerrostalon paikalla.- jhkj
Myös nykyisen Gracevillen yläkerrassa taisi olla joku pubi, kuka muistaa nimen?
Pub Don Juan.
- jne..ym
Gracevillen yläkerrassa oli Kahvila-Ravintola Kapusta.Hankkijan talossa nykyinen Torikulma oli Kahvila Päivänkakkara.
- Totuuseipalatulessa
Onneksi nykynuoriso ymmärtää tämän aiemmin tapahtuneen ns. kahtiajaon. Siksi he ovat päättäneet äänestää perussuomalaisia. Heillä on kokonaiskäsitys siitä oikeudenmukaisesta tulonjaosta, jolla maa saadaan nousuun. Loppuu esimiesten tulosprovisio, osa-aikatyö ja nolla (0)tuntisopimukset. Tämä oli tuhon tie, johon työväenpuolueet ajoivat kansan.
- laalaja
Tuli mieleen tuosta sitso limpparista ja sivusta repäistävästä korkista, että oli monta kertaa peukalo auki, kun repäisi sormensa pentuja siihen terävään reunaan.
- Yo1981
Minäkin revin sormen auki - pullonkorkilla ja vielä kirjotuksissa! Onneksi mukava valvoja toi laastarin!
- Iisalmirules
Ja Päivänkakkaraa ennen Hankkijan talon päädyssä on Sven Tuuva. Kakarana sen ohi pelotti mennä juoppojen takia.
- Larzan
Sven Tuuvassa ,hankkijan talossa taisi olla Iisalmen ensimmäinen ulkoterassi kesäisin kaljanjuojille.
- tuoppipissis
Olipahan menoa ja meininkiä lauvantaki -iltasin,kun juostiin Savonkatua pitkin ravintelista toiseen jonottamaan.Seurahuoneelle jännitti pyrkiä, kun ikä ei sinne ihan riittänyt. Portsari tuumas,että menehän vanhenemaan. Kaikki melkein tunsi toisensa ja kimppataksilla palailtiin kotikylälle.Kyllikinrantaan mentiin aina liftaten.Ihanat kesät ja uskomaton nuorison paljous kaupungilla.Istuttiin koivukujan penkeillä näytillä pienessä nousuhuppelissa hihitellen.Ilonpito oli vielä aika viatonta ja aina kotiin yöksi.Meiskissä Liisa saattoi antaa äidillisen neuvon koskien sopivaa kotiinlähtö aikaa,ja se sana kyllä uskottiin.
- Keski-ikäinenjoke
Joo ja Sven Tuuva muutti sitten sahojen taloon, siihen missä oli sitten myöhempinä aikoina Los Coyotes.
Viikonlopun iltoina portsari Nopshellin kahvilan ovella.
Luuniemi "käytettyjen kumien maa", eikä se tarkoittanut mitään renkaita.
Simonojan tyvessä pusikossa pultsarien kesäpesä, piilossa ei häirinnyt ketään.
Hillitön kortteliralli, teinit humalassa, ei kotiintuloaikoja eikä kotiintulovelvollisuutta (ainakaan kaikilla), välikkö suosiossa.- ainainenkesä
Hienoo oli olla tuohon aikaan villi ja vapaa.
- Anonyymi
Ihania muistoja! Pieniä kauppoja oli tosiaan kaupunki pullollaan. Putkola, Eka ja Sokkari olivat ne isot. Siimeskulma oli hieno vaateliike. Baareista myöhemmin Kojootti ihan ykkönen, Terävässä en ennättäny käymään kun ei ikä riittäny kun paikka oli vielä olemassa. Istuva Härkä oli myös kiva kun La Bruna omisti. Ihana Iisalmi.
- Anonyymi
Sillon oli enempi puukotuksia.
- Anonyymi
Kyllähän oli silloin elämää ja nuoriso liikkui ja tapasi toisiaan livenä keskustassa. Se oli jännittävää aikaa, kun mentiin sydän sykkyrällä katsastamaan, onko se unelmien kohde liikenteessä. Lankapuhelimen linjat kuumina soitettiin ensin tietoja kokoontumisajoista toisille. Kasari perjantaina voi aistia eräiden muiston siitä, millaista meininki siihen aikaan oli. Mahtava tapahtuma muuten- ilman mitään erityisiä järjestelyjä syntynyt kaupunkipäivä. Ensi vuonna uusiksi taas!
- Anonyymi
Vieläkö se porno-pena ajelee ?
- Anonyymi
Kertokaas iisalmelaiset penasta ?
Olihan sitte pottupaavo, timi, riku ja mustilais sakke,
- Anonyymi
Ei taija pena ajella, vai ? Taitaa sakke ja muut olla pilven reunalla. Paljo oli kyllä iisalmessa 70 ja 80 luvulla kikkelinvilauttajia ja muita pervoja...muistatteko paikkoja ? Oli myös huoria ja pillerivillejä ja itsareita hirveet määrät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768