Suosikin parkkiliittymältä asemakadulle on oikealle kääntymistä velvoittava liikennemerkki ja vielä kolmion takaa. Partio pysähtyi aamulla 10 aikihin jalkakäytävälle ja ilman mitään suuntamerkkiä tai hälytysmerkkiä täysin ennalta arvaamatta kääntyi renkaat vinkaisten vauhdilla vasemmalle. Jos joku olis tullut samaan aikaan asemakatua alaspäin olis kolahtanut ja syy olis tietenkin ollut syyttömän osapuolen. Ne hervannan akademian ajoopetukset ei sovi jokapaikkaan. Oli todella vaarallinen temppu. Olis kertakaikkiaan rikesakon paikka kyseiselle partiolle.
Poliisin törkeä liikennekäyttäytyminen
Suolahdessa
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mistäpä tiedät että olisi varmasti kolahtanut? Ei kai sakkoa voi antaa jos jossitellaan, eihän poliisitkaan sakota jos sanovat että "jos olisit painanut kaasua vielä hieman niin olisit ajanut ylinopeutta joten kirjoitetaan sakko".
Eiköhän poliisit ole koulutettu tällaisiin tilanteisiin että katsovat onko turvallista tehdä esim uukkari. Työtään tekevät meidän kaikkien turvallisen arjen eteen ja toisinaan vaarantavat henkensäkin joten itse ainakin sallin poliiseille "työkalut" joilla voivat tehokkaasti työnsä tehdä. Eihän sitä tiedä vaikka joutuivat lähteä kiireesti hälytystehtävälle jossa vaikkapa useammankin ihmisen henki vaarassa, ajattelepas vaikka itsesi hengenvaaraan niin kyllä toivot että poliisi tulisi paikalle vaikka ylinopeutta ajaen.
sattuuhan noita vahinkoja
http://yle.fi/uutiset/poliisi_ajoi_kolarin__innostui_poseeraamaan_silminnakijalle_kolariauton_kanssa/8219024
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/114888-takaa-ajossa-kolaroinut-poliisi-kiistaa-kuolemantuottamuksen
joskus sattuu pienempiäkin vahinkoja
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200604244430551_uu.shtml
Tekevälle sattuu. Itselle kun jotain sattuu johon itse syypää niin eipä sitä kukaan juurikaan netissä mainosta mutta kun toiselle sattuu niin niin helppo sillä asialla "masturboida".
kaksipa poikkaa hervannasta
Ja eiku uusiks sama homma het aamusta. Mitä tuolla liikennemerkillä on tarkotusta. Joskus on kirjotettu sakkoja kun joku on ajanut suoraan.
On sulla pienet ongelmat. Kohta on kaupunki täynnä ongelma pakolaisia, ja sinä valitat vaan ku poliisit käänty ilman vilkkua, voi jeesus.
Markorepairskin ihmeissään sitten ku pöllivät pyörän ja kameran siltä
pakolaiset osaa ajaa ja tuntee liikennesännöt
Siitä on pirun helppo ja kätevä ajaa suoraan nesteen ohi kohti katvelaa,teen niin melkein joka kerta,ei tarvi tehdä turhia lenkkejä.