Ihoden Höyläämö, en suosittele

TodellaPettynyt

Tilasin Ihoden Höyläämöltä terassia varten lautaa ja sovittiin että tavara on valmista kun tulemme takaisin lapin vaellukselta, tällöin firmalla oli 1,5 viikkoa aikaa saada laudat valmiiksi.
No eivät olleet saanneet valmiiksi niitä kun viime keskiviikkona tulimme kotiin. Johtaja lupasi että laudat toimitetaan loppuviikkoon mennessä, mutta näin ei sitten tapahtunut.
Soittelin perjantaina lautojen perään jolloin johtaja tylysti totesi että ei kai se nyt just päivälleen ole... Nii ei kai sitte.

Maanantaina soittelin sitten uudestaan lautojen perään ja johtaja sanoi että nyt laudat on valmiit painekyllästämöllä ja ehdin jo riemuita että joko nyt saatte toimitettua ne kohteeseen. Eipä luvannu toimittaa, syytä ei tosin kertonut että miksi ei...

Soitin tänään aamupäivällä että miten niitten lautojen toimitus, ni johtaja totesi että juu tänään saatte laudat. Kun kyselin että mihinköhän aikaan ni ei osannu siihen vastata.
Nyt kello on jo vartin yli kolme ja vielä ei ole kuulunut pihaustakaan Ihoden suunnalta.

Eipä voi muuta sanoa kuin että näin hidasta toimitusta ja näin huonoa asiakaspalvelua en ole vähään aikaan kokenut. En voi millään suositellä kyseistä firmaa kenellekkään ja se on varmaan etten toista kertaa erehdy tilaamaan sieltä mitään.

4

1469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helposti_petyt

      Oho, et siis saanut TILAUSTAVARAA 8 päivässä täytyy olla kyllä tosi huonoa palvelua.

      Taloon.comissakin on 1 - 5 päivän toimitusaika VARASTOtavaralle.

      Älä vaan koskaa tilaa vakiomitoista poikkeavaa ulko-ovea niissä tuppaa toimitusaika olemaan melkein jo toista kuukautta.

    • HiukanLeppynyt

      No nyt täytyy hiukan ottaa takaisin päin kun kiukussa kirjottelin aikasemmin.
      Puutavara tuli viimein ja täytyy todeta että laatu on todella hyvä.

      Ehkä voin sittenkin ajatella ostavani tuolta jotain jos tarvin.

    • Suominousuun

      Oikein oli 3 arkipäivää toimitus myöhässä ja piti oikein tulla kitisemään tänne siitä. Harmittaa yrittäjän puolesta.

    • Hammermanni

      Ihmettelen suuresti, jos sanotaan ,että kyseisestä firmasta saa laatua?? Suurin rakennusvirhe omassa projektissa oli juuri kyseinen toimija. Toimitusaika lähes 2 kuukautta ,tosin koitti välillä tuoda tavaraa, jota olisi lähinnä voinut käyttää kokko tarpeeksi. Eihän betonilauta- laatua voi lyödä julkisivuun. Ja niitä saatanan selityksiä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe