Paljonko korvaan?

Hei!
Tänään minulle sattui sellainen välikohtaus että peruutin kirjaston pihassa toisen auton etupuskuriin. Auton kuski tuli juuri silloin kirjastosta ja kysyin häneltä kustannus arviota, koska hänen autonsa etuosan muoviin oli tullut murentuma minun auton vetokoukun tuuppauksesta. Hän sanoi että sellainen parikymppiä riittää. Minulla oli tuolloin kiire takaisin keikkatöihin ja minulla ei ollut lompakossa käteistä rahaa joten hän antoi postiosoitteensa ja nimensä, että voisin tuon 20e hänelle lähettää kirjekuoressa.
KYSYMYS KUULUUKIN SEURAAVASTI: mikä olisi kohtuullinen korvaus aiheuttamastani vahingosta? 20 euroa on niin mitättömän pieni raha ettei sillä tuollaista naarmua voi korjata, vaan koko muoviosa on vaihdettava jos naarmusta eroon haluaa päästä. Itsellä on nyt kauheat oman tunnon tuskat. Eli paljonko rahaa hänelle lähetän? Mikä on kohtuullinen summa mielestänne?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kolaroija kirjoitti:

Hei!
Tänään minulle sattui sellainen välikohtaus että peruutin kirjaston pihassa toisen auton etupuskuriin. Auton kuski tuli juuri silloin kirjastosta ja kysyin häneltä kustannus arviota, koska hänen autonsa etuosan muoviin oli tullut murentuma minun auton vetokoukun tuuppauksesta. Hän sanoi että sellainen parikymppiä riittää. Minulla oli tuolloin kiire takaisin keikkatöihin ja minulla ei ollut lompakossa käteistä rahaa joten hän antoi postiosoitteensa ja nimensä, että voisin tuon 20e hänelle lähettää kirjekuoressa.
KYSYMYS KUULUUKIN SEURAAVASTI: mikä olisi kohtuullinen korvaus aiheuttamastani vahingosta? 20 euroa on niin mitättömän pieni raha ettei sillä tuollaista naarmua voi korjata, vaan koko muoviosa on vaihdettava jos naarmusta eroon haluaa päästä. Itsellä on nyt kauheat oman tunnon tuskat. Eli paljonko rahaa hänelle lähetän? Mikä on kohtuullinen summa mielestänne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu