auttakaa...

Eli siis olen tapaillut yhtä ihan täydellistä miestä muutamisen viikon. Juttu alkaa tuntumaan vähän laastarisuhteelta, sillä erosin pari kuukautta sitten puolivuotta kestäneestä suhteesta. Ero ei tosin ottanut edes kovin koville minun osaltani. Lopetin suhteen osaksi siitä syystä että en saanut enää mitään irti koko jutusta ja kaikki ärsytti hänessä.

Tämä uusi mieskään ei ole saanut sellaisia ihania perhosia lentelemään vatsassa, mitä suhteen alussa yleensä on. Pidän hänestä kuitenkin kovasti ja olen muutenkin vähän turhan hellyydenkipeä.

Tuntuu, ettei mikään enää tunnu miltään. 17 kesäisenä, kun koin ensimmäisen suudelmani ja oikeasti vahvan ihastuksen sekä yhteyden toiseen ihmiseen, oli parasta aikaa mitä tiesin. Olimme ihan kammottava pari todellisuudessa, mutta kaipaan häntä yhä ehkä vain niiden tunteiden ja hyvänolon takia.

Inhoan tätä yksinäisyyttä, mutta sitten kun joku ihana ihminen haluaisi olla kanssani, niin vetäydynkin omiin oloihini ja haluasin pysyä sinkkuna. Ristiriidoiksikin näitä kutsuvat.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinun on saatava uusi näkökulma siihen aikaan jolloin koit sen ihanan ensisuudelman. Olet ehkä juuttunut tuohon mielikuvaan ja kaipaat sitä edelleen ja sen jälkeen tulleet miehet eivät ole pystyneet antamaan sinulle samoja tuntemuksia. Eivät tietenkään!
He ovat eri ihmisiä, sinäkin olet jo aikuisempi. Ei aikuinen pysty enää kokemaan ensirakkauden ja ensisuudelman tunteita!
Jokainen muistaa ensirakkauden mutta ei sitä pidä verrata tuleviin suhteisiin. Olet siis tavannut ihanan miehen, pidä siis siitä kiinni. Jätä ensirakkaus muistoihin, et voi palauttaa häntä tähän päivään!
Ole kiitollinen että sinulla on tuollainen ihana muisto, mutta jätä se muistoksi. Ymmärräthän, näin sen täytyy mennä.
Luokaa nykyisen miesystäväsi kansaa uusia ihania ihania muistoja.

Äänestä

Nykyään erotaan ja vaihdetaan kumppania, kun metsästetään sitä valtavaa tunnetta, joka liittyy rakastumiseen. Ei se tunne säily ikuisesti missään suhteessa kuin aikansa: muutamasta viikosta muutamaan vuoteen. Uskon, että se tunne on kuin kantoraketti joka vie aluksen radalle ja kun se on tehty niin poistuu pelistä ja jää arki ja kumppanuus.

Äänestä

Olen elänyt muutamassa lyhyessä ja parissa pitkässä suhteessa elämäni aikana ja kaikki eroavat toisistaan valtavasti. Teininä en oikein edes kokenut mitään huumaavia ihastuksen tunteita kenenkään kanssa, kun en koskaan seurustellut yhdenkään tosi-ihastuksen kanssa. Menin yhteen "ihan kivan" pojan kanssa ja seurustelimme 6 vuotta.

Seuraava suhteeni alkoi jättimäisellä ihastuksella eikä tunne oikein koskaan laimentunut. Koko 15 vuoden ajan kunnioitin kumppaniani suuresti ja lapsekas ihastuskin säilyi siellä taustalla. Rakastin häntä syvästi. Hän kuitenkin halusi lapsia, minä en, joten tiemme erosivat.

Paranneltuani haavojani muutaman vuoden olen nyt aloitellut uutta suhdetta. Fyysinen vetovoima välillämme on ihan hullua, vastaavanlaista en ole kokenut koskaan. Mikä omituisinta, en kuitenkaan katso häntä samaan tapaan ylöspäin kuin edellistä miestäni enkä osaa arvostaa häntä yhtä paljon. En osaa selittää miksi.

On ollut hämmentävää huomata, miten erilaisia parisuhdekuvioita yhteen elämään voi mahtua. Olisin nauranut makeasti, jos joku olisi muutama vuosi sitten tullut sanomaan, että tulen vielä kokemaan tällaista mahanpohjankutittelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukas kirjoitti:

Eli siis olen tapaillut yhtä ihan täydellistä miestä muutamisen viikon. Juttu alkaa tuntumaan vähän laastarisuhteelta, sillä erosin pari kuukautta sitten puolivuotta kestäneestä suhteesta. Ero ei tosin ottanut edes kovin koville minun osaltani. Lopetin suhteen osaksi siitä syystä että en saanut enää mitään irti koko jutusta ja kaikki ärsytti hänessä.

Tämä uusi mieskään ei ole saanut sellaisia ihania perhosia lentelemään vatsassa, mitä suhteen alussa yleensä on. Pidän hänestä kuitenkin kovasti ja olen muutenkin vähän turhan hellyydenkipeä.

Tuntuu, ettei mikään enää tunnu miltään. 17 kesäisenä, kun koin ensimmäisen suudelmani ja oikeasti vahvan ihastuksen sekä yhteyden toiseen ihmiseen, oli parasta aikaa mitä tiesin. Olimme ihan kammottava pari todellisuudessa, mutta kaipaan häntä yhä ehkä vain niiden tunteiden ja hyvänolon takia.

Inhoan tätä yksinäisyyttä, mutta sitten kun joku ihana ihminen haluaisi olla kanssani, niin vetäydynkin omiin oloihini ja haluasin pysyä sinkkuna. Ristiriidoiksikin näitä kutsuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu