En tiedä onko tämä masennuksesksi luokiteltavaa vai mitä.
Ongelmani on hieman outo. Olen lapsesta asti tiedostanut elämän mielettömyyden ja järjettömyyden. Aloin oireilla jo noin 12-vuotiaana. Olin jatkuvasti ahdistunut, pelokas ja kadottanut iloni ja otteeni elämään. Elämä on munulle luisumista kohti kuolemaa. Mietin kuolemaa usein ja sitä, kuinka lyhyt elämä on. Ja kuinka järjetön. Miksi lisääntyisin kun maailma on jo ylikansoitettu ja rahsta on pula.? Opiskelen yliopistossa 3. vuotta mutta pakkopullalta tämäkin tuntuu. Isoisäni kuolee pian, äitini todennäköisesti kuolee pian myös. Olen kokenut koulukiusaamiset, vanhempieni väkivaltaisen avioliito, syömishäiriön, masennuksen psykoosin ja kaiken tunneskaalan menettämisen.
Olen vasta 25v mutta alan jo näyttääkin kolmekymppisdeltä. En tunne seksuaalisia tunteita enkä osaa/halua seurustella, en koskaan löydä ketään sopivaa. Tulen todennäköisesti vaihtamaan alan, jota opiskelen mielekkäämmäksi kun en jaksa miellyttää vanhempiani loputtomiin. Tuntuu kuin elämä luisuisi ohitseni ja minä hiihtäisin hitaasti perässä. Elän kuin sumussa. Elän oman pääni sisällä. Mikä on siis diagnoosini? En tunne nälkää, en surua enkä vihaa vain VÄSYMYSTÄ!
Ongelmani on hieman outo. Olen lapsesta asti tiedostanut elämän mielettömyyden ja järjettömyyden. Aloin oireilla jo noin 12-vuotiaana. Olin jatkuvasti ahdistunut, pelokas ja kadottanut iloni ja otteeni elämään. Elämä on munulle luisumista kohti kuolemaa. Mietin kuolemaa usein ja sitä, kuinka lyhyt elämä on. Ja kuinka järjetön. Miksi lisääntyisin kun maailma on jo ylikansoitettu ja rahsta on pula.? Opiskelen yliopistossa 3. vuotta mutta pakkopullalta tämäkin tuntuu. Isoisäni kuolee pian, äitini todennäköisesti kuolee pian myös. Olen kokenut koulukiusaamiset, vanhempieni väkivaltaisen avioliito, syömishäiriön, masennuksen psykoosin ja kaiken tunneskaalan menettämisen.
Olen vasta 25v mutta alan jo näyttääkin kolmekymppisdeltä. En tunne seksuaalisia tunteita enkä osaa/halua seurustella, en koskaan löydä ketään sopivaa. Tulen todennäköisesti vaihtamaan alan, jota opiskelen mielekkäämmäksi kun en jaksa miellyttää vanhempiani loputtomiin. Tuntuu kuin elämä luisuisi ohitseni ja minä hiihtäisin hitaasti perässä. Elän kuin sumussa. Elän oman pääni sisällä. Mikä on siis diagnoosini? En tunne nälkää, en surua enkä vihaa vain VÄSYMYSTÄ!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla on vähän samantyyppistä oireilua. Olen tosin paaljon nuorempi mutta juu, juuri sellaisia ajatuksia "miksi teen sitä ja tätä kun kuolen kuitenkin" ja tuntuu että elämässä ei ole mitään. Minulla ei ole vapaa ajalla yhtään ystäviä. Koen olevani turha ja vain tilan hukkaa täällä maapallolla.
tä....
Ongelmani pääpiirteissään on että tiedostan liian hyvin ettei tässä missään ole mitään järkeä. Elämä on eloonjäämistaistelua, biologinen tarkoitus varmaan on se lisääntyminen.
En tiedä kuinka tehdä tästä taipaleesta mielekästä.
siltä ettet tiedosta mitään. Et kertakaikkiaan mitään.