Lähisukulaisten seksi on joissakin maissa sallittu, joissakin kielletty, mm. Suomessa. YK:n AIDS-komitea on ehdottanut, että se tulisi tehdä sallituksi kaikissa maissa.
Jäljelle jäisi lainsäädäntö, joka käsittelee ikärajoja ja tahdonvastaisuutta, nämä pysyisivät edelleen voimassa.
Erään käsityksen mukaan, lain pitää olla sukupuolineutraali, joten miehille ja naisille olisi oltava samat ikärajat. Tasavertaisuus ei näin kuitenkaan toteudu, koska naisen ja miehen kehitys käy eritahtia ja myös motivaatio on erilainen. Kun isä tai isäpuoli harrastaa seksiä tyttärensä tai tytärpuolensa kanssa, on arveltavissa, että hänen motivaationsa painottuu oman tyydytyksen saamiseen. Kun äiti tai äitipuoli helpottaa poikansa tai poikapuolensa pakottavaa tarvetta, on arveltavissa, että motiivi painottuu auttamiseen, siis pojan olon helpottamiseen.
Asiat eivät ole peilikuvia. Pojat eivät juuri valita, että olisivat saaneet traumoja äidin tai äitipuolet takia, sensijaan osa tytöistä näyttää saaneen vakaviakin traumoja, kun isä on heitä suostutellut tai uhkaillut. Kyseessä on selvä raiskaus. Naiset taaas eivät juuri ole raiskanneet poikia tai poikapuolia.
Jos sukulaisseksi tulee muuten dekriminalisoiduksi, on syytä muuttaa ikärajoja sukulaisuustapauksessa. Naisen suorittama pojan auttaminen olisi sallittava esimerkiksi 13 ikävuoden jälkeen. Sen ikäinen poika voi jo itse päättää omasta halustaan. Sensijaan isän suorittaman seksuaalisen teon ikäraja voisi olla esimerkiksi 16 vuotta. Molemmissa tapauksissa kuitenkin pakottaminen seksiin olisi edelleen rangaistava raiskauksena.
Veljen ja sisaren seksiin ei tulisi puuttua nuorten eikä vanhojen osalta millään tavalla, ellei olisi kyse pakottamisesta. Ei tosin ole tiedossakaan, että asiasta olisi tehty tutkimuksia tai annettu rangaistuksia edes nykyisen lain mukaan.
Kaiken kaikkiaan on tarkoituksena, että ihmisten oma tahto saisi toteutua enemmän ja turhat moraaliset rajoitukset siirtyisivät historiaan. Seksi on hyvää, jos sen avulla ei tehdä pahaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tunge löylynauha perseeseen homo