Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Helvetinmoinen sydämenjyskytys vuoroa odottaessa

PETTYNYYYT

Nyt tuntuu siltä että haluaisin lopettaa kurssin joka alkoi vähän aikaa sitten. Kun kurssin vetäjä käy jokaisen oppilaan luona vuorollaan kritisoimassa tehdyn harjoituksen, jokainen tuntuu odottavan kuin kusi sukassa omaa vuoroaan, kukaan ei hymyile, on ärsyttävän hiirenhiljaista, jotenkin painostava olo täyttää koko luokan. Muuten homma olisi ihan ok mutta luokkahuone on liian pieni näin monelle oppilaalle(parisenkymmentä), ja tää ope jotenkin ei osaa opettaa, jotenkin besservisseröi, haluaa todistaa paremmuutensa oppilaiden kautta ja jotenkin alistaa näissä kritiikkitilanteissa kursseille tulleita oppilaita. Vituttaa. Odotin kurssilta paljon, ja ope olikin pienoinen pettymys, ja myös luokkatilat. Tietenkin voisin rauhoittaa itseni lääkkeillä mutta kun en halua vetää lääkkeitä enää, haluan olla rehellinen tuntemuksilleni, kurssin alku on vain kehno. Mikä neuvoksi?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sgrwhqeth

      Beetasalpaaja.

    • Keissa

      Jospa kurssilla opitkin juuri nyt. Sitähän tämä elämä on: oppia tulemaan toimeen erilaisten tilanteiden ja ihmisten kanssa. Ota toki kurssi haasteena. Vaikeista tilanteista ja niiden läpi luovimisista oppii yleensä eniten. Tieto muuttuu ja unohtuu ja jopa vanhenee, mutta ihmisenä kasvaa ja kypsyy läpi koko elämän. Opiskeltiin 70-luvulla ATK-alkeita, reikäkorttilävistystä ja nyt sillä taidolla ei ole enää mitään tarvetta ja käyttöä.

      • PEETTYNYT

        Kyllä tulee opittua uutta mutta on ikävä ja sääli huomata miten kurssin teho ei pääse normaaliin 90-100%:n asteeseen, vaan käy ikäänkuin säästöliekillä, entisenä opettajana reagoin aloituksen mukaisesti stressaamalla ja oikeestaan suuttumalla kun en viitsi ja kehtaa heti kurssin alkajaisiksi mainita näitä epäkohtia jotka lisäisivät kurssilaisten viihtyvyyttä. Sanotaanhan sitä hyvistä psykiatreista ja sielunhoitajista ym opettajista että ensimmäiseksi he pitävät huolen siitä että asiakkaalla on hyvä ja rento olo ja tunnelma. Jos sä joudut kärvistelemään huonossa asennossa esim jossain toimistokäynnillä siitä saattaa jäädä ikävä trauma ellet tiedosta tätä huonoa asentoasi joka sai sulle aikaan lopulta ikävän tunnelman ja ahdistuksen. Minusta tässä on nyt kyse juuri tällaisesta, oppilaat on tungettu liian pieneen tilaan open kanssa eikä opettajakaan voi rentoutua, kun aistii oppilaiden stressin. Onneksi itse valitsin heti luokkahuoneeseen tultuani ison nurkkauksen ja valtasin sen kokonaan itselleni ja sain näin ison tila-alueen itselleni, olen siis aika kokenut näissä asioissa, mutta muut oppilaat luokan keskellä käyvät sääliksi, heijastuuhan tämä paha olo minullekin kurssin vetäjän huonomman opetuksen kautta. En siis halua tietenkään leimautua arvostelevaksi häiriköksi. Luultavasti otan yhteyden pääaineen opettajaan je kerron hänelle epäkohdista, on tuttuni.


    • Kovia_kokenut

      Onko työvoimakoulutus? Ihan tyypillistä toimintaa. Siellä taitaa olla joku hyvä veli -systeemi, millä kurssin pitäjät valitaan. Sen tiedän, että joskus yhteishengellä on saatu tehtyä valituksia ja kamalimmat vetäjät on saatu pihalle. Jos kyseessä on työvoimakurssi, niin sen tarkoituskin on nöyryyttää, ei työllistää. Niillä lastentarhakekkereillä ei kasvateta aikuisia työtä tekeviä ihmisiä, vaan hyviä kurssilla istujia. Eli työllistetään kurssin pitäjiä, joilla itsellään usein on jokin (persoonallisuus)ongelma. Sinun kannaltasi kurjaa, sillä saat joka tapauksessa karenssin jos lopetat, olipa sinulla sairaslomatodistus tai ei. Suosittelisin, että yrität olla vastuullinen aikuinen ja kerätä joukkohenkeä, jotta saatte laadittua yhdessä valituksen. Ei ole nykyaikaa, että ihmisiä tieten tahtoen poljetaan. On aina kaksi mahdollista tapaa ilmaista asia: ystävällinen tai epäystävällinen. Ja teidän kurssittajallanne taitaa olla jonkinlainen vaikeampi henkinen häiriö.

      • PEETTYNYT

        "Niillä lastentarhakekkereillä ei kasvateta aikuisia työtä tekeviä ihmisiä, vaan hyviä kurssilla istujia."

        Tämä mullakin tuli jossain vaiheessa mieleen kun katsoin muita osanottajia keskellä luokkaa kun ope oli niiden kimpussa, siis että eihän tällä kurssilla kunnolla opi mitään kun tilat liian ahtaat ja näyttää vituttavan opettajaakin puutteelliset tilat, ja sitten tämä vitutus puretaan ja heijastetaan oppilaisiin just silleen että istutetaan ja motkotetaan heille, eikä opeteta. Mutta muuten nou hätä, ei ole työkkärin orjuutuskurssi vaan kansanopistojen vapaita kursseja.

        Minusta ongelma Suomessa on yleensä se että oppilaat ovat liian hiljaa, ja hyväksyvät opettajien ja kurssien vetäjien melkeinpä mielivallan ja oppilaiden kyykyttelemisen. Jokin tällainen yleinen kritiikki puuttuu, kun ihan pikku asioilla voitaisiin korjata ihan yleiset luokkakoon tai tilan puutteellisuudet, tai saatikka kun joku uskaltaisi kritisosida opetusmetodia. Siitähän se häly nousisi, ja kritisoija leimattaisiin heti häiriköksi ja riitelijäksi jne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe