Jussi Niinistön epäjohdonmukaisuus

sotilastarkkailija

1920- ja 1930-lukujen militaristista äärioikeistolaisuutta ja tuon aikakauden sotilaita ihannoiva Jussi Niinistö onkin nyt yhtäkkiä sitä mieltä, että upseerit eivät saakaan lausua mielipiteitään:

"Tuolloin puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Niinistö närkästyi Sirénin lausunnosta ja katsoi, etteivät upseerit saisi näin puuttua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Kyllä poliitikot tietävät."

Ei kelpaa siis demokratia, eikä sotilaiden valta. Kyseessä on siis tyypillinen persutuuliviiri, vaikka muuta on yritetty uskotella.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin J.Niinistö on siinä asiassa väärässä, että haaveilee jo suurimmaksi osaksi tuhottujen jalkaväkimiinojen valmistamisesta uudelleen varastoihin.

      Niiden korvaajiksi hankitut viuhkapanokset tekevät jalkaväelle saman kuin vanhentuneet sakaramiinat, mutta paljon tehokkaammin ja pienempi lukumäärä riittää.

      Suurin syy siihen, että J.Niinistö teki haloset ja ainakin yritti istuttaa epäpätevän insinööriupseerin kokeneen kenraalin tilalle, oli ilmeisesti juuri kenraaliluutnantti Rädyn asiantuntemus nykyaikaisesta sodankäynnistä, joka ei kelpaa J.Niinistölle.

      • sotilastarkkailija

        Herr Flick osoittaa omalla toiminnallaan täsmälleen oikeaksi sen käsityksen, johon olin viime toukokuun lopussa itsekin taipuvainen. Nimittäin sen, että sairaalloinen kiinnostus sotahistoriaan ja maanpuolustukseen tai mahtipontinen kohkaaminen aseista ja ammuksista ei todellakaan tee henkilöstä mitenkään erityisen pätevää puolustusministerin tehtävään.

        Juttelin kesäkuussa muutaman tutun aliupseerikapiaisen kanssa uuden puolustusministerin henkilöstä. Nämä jantterit olivat kovin tohkeissaan Jussi Niinistön ministeriydestä. Näköalattomat pikkukapiaiset eivät ymmärtäneet minua, kun muistutin esimerkiksi RKP:läisen ex-naispuolustusministerin Elisabeth Rehnin kenraalikunnassa lähes poikkeuksetta nauttimasta suuresta arvostuksesta.

        Jussi Niinistö on häivyttänyt julkisuudesta militaristisen ja äärioikeistolaisen taustansa sekä arvomaailmansa pääasiassa kahdella keinolla: mukakohteliaalla käytöksellä ja näennäisen rationaalisella tavallaan esiintyä. Olen havainnut monien ei-persujenkin menneen tähän lankaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      840
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      482
    Aihe