Maaimanlopun meininkiä Ulvilassa

Profeetta

"Suuri joukko alaikäisiä koululaisia riehui Ulvilassa viime viikonloppuna. Vauhtia otettiin muun muassa kannabiksesta. Asia on viety poliisille.

Nuorisojoukot ovat riehuneet Ulvilassa tämän syksyn aikana poikkeuksellisen rajusti. Erityisen rajua meno oli viime viikonloppuna, jolloin nuorilla oli käytössään muun muassa kannabista.

– Tapahtumat ovat keskittyneet yhteiskoulun pihaan, Naparantaan Kokemäenjoen rannassa ja Krapiston puistoon Vanha-Ulvilan puolella, kertoo Ulvilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, rehtori Kimmo Vepsä.
Paljon vahinkoa

Vepsän mukaan suurin osa rajuista juhlijoista on yläasteella, mutta joukossa on ollut myös nuorempia koululaisia. Nuoret ovat rikkoneet muun muassa ovia, ikkunoita ja valaisimia. Myös lipputankoja on rikottu ja puiston penkkejä on poltettu. Lisäksi talojen seiniä on sotkettu maaleilla ja yhden kerhotilan paikat on rikottu."

http://yle.fi/uutiset/koululaisilla_rajua_paihteiden_kayttoa_ulvilassa/8279150

8

438

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • djdjfjuf

      Mitä jos munattomat vanhemmat antaisi remmistä perseelle? Pitäskö sen jälkikasvun perään katsoa mitä hä?

      • nännitojossa

        Eikös nänneli ole itse myöntänyt huutaneensa nauhalla?


      • ulvilan.kirous

        ei ole tietoa kuka kiroaa.


    • suvakki

      Ulvilaan alkanut virrata rahaa niin teinitkin saaneet "discorahaa", jota sitten käytetty erilaisiin päihteisiin.

    • argkdfn
    • iltaisinliikkuva

      Kyllä tuo touhu on Ulvilassa jatkunut jo monta vuotta jo vuosia takaisin kysyin yläkoulun opettajalta että miksi oppilaat käyvät tupakoimassa viereisen rivitalon pihassa niin vastaus oli koska koulun alueella on tupakointi kielletty jo tuohon aikaan oli sama laki voimassa kuin nykyäänkin että alle 18 vuotiaille oli tupakan myynti ja käyttö kielto tästä nämä kansankynttilät viis veisasivat kannattaisiko em.rehtorin mennä peilin eteen ja miettiä miksi nuo pikku kulta mussukat tekevät ilkivaltaa ja käyttävät kannabista varmaan voi hyvinkin johtua ihan siitä kun ei koulussakaan ole tarvinnut lakia tai määräyksiä noudattaa niin ei tarvitse muuallakaan näin tehdä ja jos joku heille uskaltaa jotain sanoa esim poliisi niin vastaus on suksi homo vittuun erään noin 15v tytön sanoja lainatakseni kun poliisi pyysi heitä poistumaan illalla koulun piha alueelta menkää nyt ihmeessä Ulvilalaiset vanhemmat katsomaan mitä ne teidän pikku kullan murut iltaisin puuhaavat.

      • ulvilalainen

        Kuules kyllä ne yhteiskoulun opettajat ja muutkin kovin yrittää ettei ketää pääsis tupakalle mut eine joka paikkaan pääse venymään ja kyllä just nyt lähiaikoina opettajia kiertelee tuntisinkin käytävillä yms ja kuulemma lisää kameroita on tulossa


    • Luuserit

      Sai varmasti helvetin kovat vauhdit kannabiksesta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe