Pakolaisia hätämajoitukseen Lietoon
Liedon seurakunta tarjoaa väliaikaista hätämajoitusta arviolta noin 40–50 pakolaisille. Kyse on muutamien vuorokausien tilapäisestä sijoittamisesta. Seurakunta tarjoaa torstaista maanantaihin yösijan, ruokaa ja peseytymismahdollisuuden ihmisille, jotka muuten joutuisivat yöpymään ulkosalla, Pansion vastaanottokeskuksen pihan telttakylässä. Seurakunta toimii näin kriisitilanteessa apuna vastaanottokeskukselle, joka huolehtii kustannuksista.
Ensimmäiset pakolaiset saapuvat Lietoon tänään torstaina 3.9. illalla vastaanottokeskuksen järjestämällä linja-autokuljetuksella. Alustavien tietojen mukaan ryhmässä on sekä lapsiperheitä että aikuisia eri maista, muun muassa Afganistanista, Somaliasta, Pakistanista, Algeriasta ja Irakista. Ensimmäiseksi saapuvat seurakunta majoittaa toimitiloihinsa Liedon Vanhalle seurakuntatalolle. Myöhemmin saapuvat majoitetaan Tarvasjoen seurakuntatalolle, mikäli lisämajoituksen tarvetta on.
Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoistyöntekijät ovat laajalti valmiudessa. Majoitusavun lisäksi tarjotaan tulkkausapua.
Pakolaiset kirkkoon ????
kauhistusta
4
159
Vastaukset
- Kristus_sentään
Voi tulla paha mieli pakolaisille.
Sitten myös lietolaisille. - nm1
Ok.
- sain
Ylös.
- jhgghj
Hvggg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713