on täysin mahdoton väittää, että tiede tuottaisi tulevaisuudessa arvokasta sisältöä. kukaan ei tiedä, mitä se tulee lisäämään. katso vaikka: modernismi on ollut vallalla n. 100-200 vuotta, vaikka yliopistot Euroopassa ovat olleet voimassa useita vuosisatoja.
Jos niin olisi, että tiede tuottaisi samalla tavalla ja nopeudella teknologiaa ja tiedeväitteitä, kuin modernismi on kehittynyt, niin miksi modernismi on niin nuori?
tieteissä on eri määriä arvauksia. luonnontieteissä on vähiten arvauksia. puhtaassa matikassakin saati sitten sovelletussa sellaisessa alustetaan alussa tutkimus. tämä alustus on enemmän tai vähemmän arvausta, riippuen usein, kuinka paljon inspiroitunut tutkija on muista tutkimuksista. tieteellinen inspiraatio on alustus siihen.
muissa kuin luonnontieteissä on eniten arvauksia, koska mitä suurempi ihmisen rooli tutkittavassa asiassa on, sitä enemmän arvauksia se vaatii, koska ajattelukallio on niin pieni tai sitä ei ole ollenkaan.
jos historia toistaisi itseään, niin suuret linjat Euroopassa vuosina nolla- 2015 eivät ole toistuneet, joita ovat vaikka keskiaika, renessanssi, ristiretket, ja muut siltä väliltä. jos pörssilaskut toistuisi jaksoittain, niin miksi ihmeessä? Se on niin yli järjen menevää, että jos olisi niin, niin vain ylijärjellinen ymmärtäisi syyn siihen.
älkää yrittäkö olla sellaisia, eli ylijärjellisiä, koska talouteen liittyy ihmisoikukkuus, motivaation puute ja runsaus, unelmatyön täydellinen muuttuminen toiseksi ja se, että aivomme ovat jo itsessään enemmän kuin äärimmäisen monimutkaisia, entä kun ne ovat yhteisössä.
aloittelua tästä
aloittelua
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3761436- 1041253
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1131180Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581062- 40930
- 63876
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32786Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662