Olen hankkimassa Chihua ja olen ymmärtänyt että kissan hiekkalaatikko kannattaa sijoittaa niin että Chihu ei pääse sinne ettei syö kissan ulostetta tai virtsapaakkuja. Se kyllä onnistuu.
Haluaisin jättää Chihulle lehden tai vastaavan eteiseen johon voi tehdä tarpeensa yöllä tai kun olen töissä jos tulee hätä. Onko mahdollista että kissa alkaa tekemään myös lehdelle tarpeensa? Esim. merkkailun tarpeen takia. On aikuinen kissa ja tottunut tekemään tarpeensa hiekkalaatikkoon. Olen ymmärtänyt että pienet narttuchihut on vaikeaa kouluttaa täysin sisäsiistiksi pienen rakkonsa takia ja muutenkin miksi sen pitäisi pidättää jos kerran voi jättää sille pissapaikan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysy kasvattajalta, tietää varmasti, jos on kunnollinen....
Ei ole mahdollista kissa peittää aina jälkensä.
En tiedä chihun ja kissan yhteensovittamisesta, sillä kissaa ei ole (haluaisin kyllä ehkä...), mutta oma pieni tytöchihuni on aina ollut tosi sisäsiisti. Pystyy pidättämään, eikä halua tehdä sisälle mitään. Hirveillä paukkupakkasilla saattaa tulla kakka matolle pari kertaa talvessa. Itse asiassa, olen pakkasten takia miettinyt, olisiko pitänyt opettaa chihu talvea varten myös jonkinlaiselle kissanpissa astialle. Nyt on jo myöhäistä sille, kun koira on 11 vee. Tsemppiä koulutukseen ja kylmään talveen. Sydämen sulattava koirarotu muuten. Olevinaan iso, pienessä kropassa.