Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

tietojen vaihto ym kyssäri

Paperipilojako

Ystävälläni on "tilanne" työkkärin kanssa asioinnissa. Työnhakusuunnitelmaan on kirjattu- nimenomaan työnhakusuunnitelmaan, kaikenlaista muuta kuin työnhakuun liittyviä, olen itse luvallaan nähnyt paperin. Ystäväni ei sitä allekirjoittanut em. syystä. Ystäväni oli myös tuloksetta kysellyt eri kursseja, ja palkkatukityötä. Näistä ei ole mitään merkintää näissä mukaansa pyytämissään/saamissaan papereissa.
Työvoimatoimisto oli myös taustatietopapereihin kirjannut ystäväni yksittyiselämään liittyvää tietoa, mm. perhetilannetta, jne. virkailija oli myös kertonut ottavansa sosiaalitoimistoon yhteyttä, vaikka ystäväni ei ole antanut tietojenluovutus, tms lupaa.
Pyysin ystävääni varaamaan uuden ajan työkkäristä, korjauttamaan tietonsa työnhakusuunnitelmassa, että sitten voi allekirjoittaakin sen. Ja ottamaan mukaan tukihenkilön/tai nauhoittamaan keskustelun.
Mikäli työnhakijalla ei ole aktivointisuunnitelmaa eikä siitä kyse, voiko työkkärivirkailija soitella henkilön asioista sosiaalitoimistoon? Saako työnhakusuunnitelmaan kirjata esim. terveystarkastustya henkilölle, joka on hiljattain ollut kolesteroliarvoja myöten tarkoissa tutkimuksissa, ja mitään ei ole löytynyt? Itse kovin ihmetteli tilannetta.
Itse ajattelen että koittavat survoa ystävääni typpiin päin vaikkei ole ollut vielä työttömänäkään kuin jonkin kk, sitä ennen kymmeniä vuosia yrittäjänä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alkupäätä

      Ap, että tosiaan, tietääkö kukaan, mitä kaikkea työkkärissä saa, pitää ja voi laillisesti tietosuojan estämättä kirjata työttömästä henkilöstä rekisteritietoina?
      Ja. Esimerkiksi soviteltua saava? Kirjataanko hänestä myös, tai pitäisi, näitä sinänsä työnhakuun kuulumattomia tietoja?
      Asia kiinnostaa koska ystävääni on todennäköisesti kohdeltu työkkärissä väärin, kun on kirjattu epäolennaista ja asiaankuulumatonta tietoa- ilman hänen suostumustaan.
      Miten nämä joutavat tiedot saa helpoiten pois lillumasta rekisteröityjen tietojen viidakosta? Ystävälleni äyskittiin työkkäristä, kun kyseli voiko tarpeettomia tietoja poistaa.
      Kyseli esim. palkkatukipaikkoja. Ei muka käy. Kuntouttavaan ei käy, sinnekään kun on ollut vähän työttömänä.
      Kokeeko työvoimaviranomainen "hankalaksi" ihmisen joka kyselee ihan työtäkin?

    • WituixMän

      Työhallinnon asiakaspalvelun URA - tietojärjestelmän henkilöasiakasrekisteri;
      henkilörekisteriseloste löytyypi tuolta:
      https://www.tem.fi/files/28813/Tyohallinnon_asiakaspalvelun_U.pdf
      Salassapidettävät tiedot: mm Työn tai koulutukseen hakuun vaikuttavat terveystiedot.

      Näyttää siltä ettei TE-tädin toimet kestä paivänvaloa eikä lähmpää juridista tarkastelua. Vaikka TE-täti kokee hankalaksi tai jopa repii pelihousunsa siksi koska hänen laittomat virkatoimensa paljastuvat ei siitä kannata välittä sillä kansan palevlijoitahan he ovat ja tuo on syytä kertoa heille jos homma menee laittomaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1773
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1460
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1394
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1331
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1318
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe