VL:T HUOMIO!
Rovasti O.H.Jussila (vl, k.1955) kirjoittaa kirjassaan "Jeesuksen seurassa" tuomitsemisesta näin:
"Kuolemattomien sielujen tuomion langettaa Jumala yksin. -Jumalan lapsilla olisi syytä kiittää Jumalaa siitä, ettei hän ole pannut meitä siihen virkaan. Meistä ei olisikaan siihen yksinkertaisesti sen tähden, että turmeltunut luontomme olisi tuomion langettamisessa mukana ja tuomiostamme sen vaikutuksesta voisi tulla väärä.
Väärä tuomio on Herran edessä kauhistus. Tuomitseminen on myös vaarallista: millä tuomiolla me tuomitsemme, sillä meidät tuomitaan. Sen tähden Jeesus varoitti opetuslapsiaan tekemästä sitä.
Kuinka paljon, vieläpä armottomia tuomioita langetetaan, ikään kuin toisen sielu ja oma sielu ei vanhurskaan tuomarin oikeuden vaa'assa mitään painaisi.
Armoistuimen ääressä näkyy oma vika viaksi. Se, joka Golgatan keskimmäistä ristiä katsoessaan näkee Jeesuksen siinä syntiensä tähden tuomittuna, ei kykene toista tuomitsemaan. Ristin uhrituli tekee uskon kullan puhtaaksi rakkauden ahjossa, sillä se poistaa siitä tuomion hnegen. Niitä puhdistettuja ei tuomita viimeisellä tuomiollakaan."
Voi kunpa yhtä raikkaat tuulet puhaltaisivat vl:ssä tänäkin päivänä! Tälläkin palstalla tuomitaan kovin sanoin ja ääni varmana. Mistähän tuokin varmuus on peräisin?
Omasta turmeltuneesta luonnosta tai itse Saatanasta, oletan.
Rovasti O.H.Jussila (vl, k.1955) kirjoittaa kirjassaan "Jeesuksen seurassa" tuomitsemisesta näin:
"Kuolemattomien sielujen tuomion langettaa Jumala yksin. -Jumalan lapsilla olisi syytä kiittää Jumalaa siitä, ettei hän ole pannut meitä siihen virkaan. Meistä ei olisikaan siihen yksinkertaisesti sen tähden, että turmeltunut luontomme olisi tuomion langettamisessa mukana ja tuomiostamme sen vaikutuksesta voisi tulla väärä.
Väärä tuomio on Herran edessä kauhistus. Tuomitseminen on myös vaarallista: millä tuomiolla me tuomitsemme, sillä meidät tuomitaan. Sen tähden Jeesus varoitti opetuslapsiaan tekemästä sitä.
Kuinka paljon, vieläpä armottomia tuomioita langetetaan, ikään kuin toisen sielu ja oma sielu ei vanhurskaan tuomarin oikeuden vaa'assa mitään painaisi.
Armoistuimen ääressä näkyy oma vika viaksi. Se, joka Golgatan keskimmäistä ristiä katsoessaan näkee Jeesuksen siinä syntiensä tähden tuomittuna, ei kykene toista tuomitsemaan. Ristin uhrituli tekee uskon kullan puhtaaksi rakkauden ahjossa, sillä se poistaa siitä tuomion hnegen. Niitä puhdistettuja ei tuomita viimeisellä tuomiollakaan."
Voi kunpa yhtä raikkaat tuulet puhaltaisivat vl:ssä tänäkin päivänä! Tälläkin palstalla tuomitaan kovin sanoin ja ääni varmana. Mistähän tuokin varmuus on peräisin?
Omasta turmeltuneesta luonnosta tai itse Saatanasta, oletan.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Niin eli en kuulu mihinkään kirkkoon, mietin vain josko olen väärässä kun uskon jumalaan ja hänen poikaansa >Jeesukseen ja en saarnaa vaan pyrin toimimaan kymmenen käskyn mukaan, jotka jumala asetti ihmisen eloa helpottamaan. Siis olenko pakana vai olenko pelastettu? No, olen täysin varma että olen pelastettu. "tosiuskovaiset" naurakoot jos haluavat
"Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."
http://www.teolinst.fi/luennot/sl000216.html
Kirjoitin aikaisemmin nimimerkillä vl äiti, mutta kun oli toiinenkin vl äiti, joka käyttäytyi asiattomasti, vaihdoin nikkiä.
Kirjoitin muutama päivä sitten lainauksen uusimmasta Päivämies lehdestä, sen sivulla 20 olevasta artikkelista. Siitä ilmenee juuri selvästi tämä srk:n kanta. Nimi ei pelasta, vaan usko. Kun ihmiselle tulee hätä synnistä, hän etsii oikeaa elävää uskoa. Ei hän etsi lestadiolaisuutta, vaan uskoa. Jumalanlasten joukko on pieni ja sieltä löytyy rauha sielulle.
Etsikää ensin Jumalan valtakunta...niin kaikki teille siellä annetaan, sanoo Isokirja.
Paljon on susia lammasten vaatteissa eksyttämässä minua ja sinua ja paaduttamassa omaatuntoa väärähengellisyydellä, mutta valvokaa, pian tulee se päivä, jolloin jokainen joka vapautetaan tai kadotetaan.
Tällä palstalla haukutaan kovasti vl uskovia. Jeesus sanoikin, että maailman silmissä olemme kamalia. Rauha tulee sisältä, eikä ulkoa.
Kaikkihan me tiedämme, että vl-herätysliike opettaa ihmisen voivan tulla uskoon vain vanhoillislestadiolaisen käsien kautta ja että vl-joukkoon kuuluvat ovat "ainoita oikeita uskovaisia".
Muut selittelyt ovat vain silmänlumetta.
.. tänäkin päivänä vl:sten keskuudessa. Ei ihminen voi tuomita. Toisaalla raamatussa sanotaan elävästä Jumalan sanasta, että se joko parantaa tai pahentaa. Jumalan sana on siis tuomioksi niille, jotka eivät usko ja vapauttaa syntivankeudesta ne, jotka uskovat. Ihminen ei voi tuomita, sillä ei meistä syntisinä ole siihen. Jumala voi tuomita sanansa kautta väärintekijät mutta viimeinen tuomio on sitten kuoleman jälkeen. Emme me voi arvatakaan ihmisinä kuka otetaan ja kuka jätetään. Me voimme vain luottaa jumalaan ja pyytää johdatusta sekä varjelusta, että pysyisimme siinä lapsenkaltaisessa uskossa.
tälläkin palstalla tuomitaan selvin sanoin helvettiin? Puhumattakaan siitä, että elävässä elämässä näin tehdään toisille uskovaisille, joiden usko ei vain vl:lle kelpaa, kun eivät ole vl:iä.
Käsi sydämelle vl: oletko sanonut joskus jollekin, joka itse pitää itseään uskovaisena, että sinä joudut helvettiin? Tai edes ajatellut näin? Silloin sinä olet tuominnut.
70-luvun hoitokokouksissa julistettiin ihmisiä Saatanan haltuun ja helvettiin täysin mielivaltaisista syistä!
Minullekin täällä eräs vl sanoi varmana, että sinä ja kaltaisesi eivät tule olemaan Kuninkaanpojan häissä. Käyköhän näin tosiasiassa hänen itsensä kohdalla, kun tuomitsee Jeesukseen turvaavan ja uskovan ihmisen helvettiin?
Vl:ssä on hirvittävän selvää älyllistä epärehellisyyttä. Tämä on yksi esimerkki juuri sellaisesta! Sanotaan, että me emme tuomitse! Heti perään sanotaan, että sinä menet helvettiin.
Vierestä kun katsoo, niin ihan hymyilyttää moinen johdonmukaisuus ja Jumalan Sanan noudattaminen;))))
Toinen esimerkki on se, että sanotaan, että meillä ei ole sääntöjä. Ja sitten jos joku vl uskaltaa laittaa ripsiväriä tai käy katsomassa vaikkapa kuinka hyvän elokuvan, niin kyllä puhutellaan tätä "eksynyttä". Eli JOS HALUAT OLLA VL, niin ET voi käydä elokuvissa, meikata, värjätä hiuksia ilman että sinua ohjataan pois näistä teoista ja vaaditaan parannusta. Tämä on täsmälleen sama asia kuin se, ettei saa käydä! Eli teillä on sääntöjä. Ja nimeonmaan on ÄLYLLISTÄ EPÄREHELLISYYTTÄ väittää muuta. Sen näkee ja tietää jokainen. Fraaseja hokemalla tuo asia ei muuksi muutu.
se menee.
käsittääkseni olet kirkkouskovainen teologi ja kaikkea semmoista :) mutta eikö teidänkin siellä luterilaisten piirissä pitäisi puhutella ja nuhdella synnistä vikaan joutunutta? te vain hymistelette ja hyväksytte ihan kaikki; millään ei ole mitään väliä.
Onko kirkosta eroaminen niin paha asia että kaikki pitää hyväksyä? jotta kirkollisveronmaksajia riittää tulevaisuudessa (kin)?
"tuomitsemista" (sic!) on se, mitä te kritisoijat luulette meidän vl:ien ajattelevan muista.
jos vl:t ihan suoraan sanovat, että sinä joudut helvettiin. Silloinhan minä TIEDÄN, mitä ko. vl ajattelee. Ei ole kyse tuomiosta! Toki ei pidä yleistää: tiedän myöskin sellaisia vl-ihmisiä, jotka uskovat, että minä ja kaltaiseni olemme matkalla taivaaseen;) Oletan tosin että nämä ihmiset ovat joukossanne vähemmistö.
sano, että joudut kadotukseen. Vedät mutkat suoriksi ja kärjistät, kun väität noin. On eri asia sanoa, ettei kuollut usko vie ketään taivaaseen. Tätä nyt on veivattu ja veivataan tuomiopäivään asti, eikä kukaan epäuskoinen saa tyydyttävää vastausta koskaan.
>Tätä nyt on veivattu ja veivataan tuomiopäivään asti, eikä kukaan epäuskoinen saa tyydyttävää vastausta koskaan."
Sinä pidät Kaislaa ja kaikkia muita Jeesuksen verellä pestyjä uskovaisia paitsi vanhoillislestadiolaisia epäuskoisina. Olette te todella kaksinaamaista ja kieroa joukkoa selityksissänne.
Minulle on nimenomaan sanonut vl:t, että joudun helvettiin. Ihan näillä sanoilla.
Ja uskoni ei ole kuollut. Se on elämäni kallein ja suurin asia. Rauha on sydämessä, kun synnit on anteeksi annettu!
...
Joh. 3:16
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Apt. 16:
"29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"."
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut"
Mitä tulkintaa noihin ja lukuisiin vastaaviin kohtiin Raamatussa jää?
Missä kohden Raamattua sanotaan, että "Usko vanhoillislestadiolaisuuteen, niin sinä pelastut"?
kun väitit, että lestadiolaiset tuomitsevat muut helvettiin. Yhtä lailla minä yleistin, ettemme niin tee. Mutta ainahan paisuttelemalla ja kärjistämällä saa keskustelua aikaan!
kirjoitin, että tälläkin palstalla on tuomittu helvettiin Jeesukseen uskovia ihmisiä, puhumattakaan elävässä elämässä tapahtuneista tuomitsemisista. Näistä molemmista minulla on kokemusta.
Minua suututtaa JA RASITTAA tuollainen epärehellisyys, jota sinäkin viestissäsi edustat! Onhan se päivänselvää, miten vl-liikkeessä opetetaan ja miten suhtaudutaan esim. toisiin lestadiolaisiin ryhmiin, helluntailaisiin, vapaakirkkoon kuuluviin, katolisiin jne.
Ovatko he sinusta pelastavassa uskossa?
Minä vastaan niin kuin Raamattu opettaa: kuka tahansa, joka uskoo Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja on kasteen saanut, tulee kerran pelastumaan. Silloin ei ole MITÄÄN VÄLIÄ MINKÄ LIIKKEEN SISÄLLÄ OLIT VAIKUTTAMASSA.
Seiso selkä suorassa ja myönnä miten liikkeenne opettaa!
Jo pelkästään se, että "Jumalan valtakunnasta" puhuttaessa vl:t ymmärtävät sen tarkoittavan vl-liikkeen edustajia plus muutamia siperian mummoja, kehitysvammaisia ja lapsia, sekä ennen oikein uskoneita, on osoitus tästä opista. Siihen ei ajatella kuuluvan tällä hetkellä MUIHIN kristillisiin liikkeisiin kuuluvia uskovaisia.
Näihin te ette halua edes pitää yhteyttä, vaikka samaan taivaaseen ollaan menossa.
Minä suren teidän puolestanne ja säälin teitä.
mummo, Togon tumma sekä kuolleet lapset - näillä vanhoillislestadiolaiset yrittävät peitellä todella TÖRKEÄÄ Raamatun vastaista "vain me" oppiaan.
Osaavatko edes hävetä temppuiluaan?
Pitää olla rehellinen ja sanoa että ettette kuuntele uskovaisia niin teidän tie on väärä helvettiin menevä tie. Te ette siis halua olla kokoomassa yhtä laumaa Kristukselle vaan hajoittamassa jokaisen lampaan omaa lihaa myötäilevään oppiin.
Raamatussa saarnattiin Jeesuksen lähettämänä Jumalan valtakuntaa ja se on niin yhtä kuin Isä ja Poika, joten ei muita eri uskoja ole kuin se lapsellinen usko.
Ei meitä hävetä tätä kristuksen evankeliumia kirkastaa, sehän on teidän häpeä jos ette usko.
Tässä uskossa meillä on toivo ja rakkaus ja ei kiinnosta muuten pätkääkään teidän lupaamat lihalliset vapaudet ja ekumeeniset ajattelut. Niistä vaan lähtee usko ja omatunto. Näen sen Jeesuksen lupaaman Jumalan valtakunnan tässä uskossa niinkuin se raamattuun kirjoitettu on, että siitä teidät tunnetaan että olette täydellisesti yhtä. Tämä siksi jotta maailmakin tuntisi. Se ei ole raamatun vastaista harhaoppia vaan teidän täytyy pilkata Herrra Jeesusta Getsemanessa harhaoppiseksi. Samanlailla syljette häntä kun hän sanoo te olette täydellisesti yhtä.
Voi kumpa teidän sydämmenne aukeaisivat olemaan rehellisiä Herran edessä. Jumala antakoon teille tunnon etsimään anteeksiantamusta niin tietäisitte miten erilaista on tulla uskosta osalliseksi armosta, kuin yrittää uskotella.
Sitä vl-rekeä vetää olio, jolla on sarvet päässä. Ohjaksina on suuri määrä ihmiselämälle ja uskonelämälle vieraita sääntöjä, joilla rekimatkustajat kiedotaan yhteen nippuun.
Siinä reessä ei ole korvakoruja, ripsivärejä, televisioita, hiusvärejä, Kärppä-pipoja...
Vilpitön olet varmasti, mutta hyvin lakihenkinen. Jumala ei ole aukaissut sinulle sanaansa. Toivottavasti Pyhä Henki saa hoitaa sieluasi ja aukaista sinulle Sanaa!
Kukaan ei ole sanonut, etten kuuntelisi uskovaisia. Minä OLEN USKOVAINEN. Ja jos joku hajottaa Kristuksen laumaa, niin pahiten sen tekevät teidän vl:n kaltaiset, jotka kieltävät Jumalan lapseuden niiltä, jotka Jumalan lapsia ovat! Mutta toki se ei vie meidän muiden Jumalan lapseutta pois. Luuloissanne saatte toki elää. Te kelliskelette omassa erinomaisuudessanne ja eristäydytte ITSE kristittyjen yhteydessä -ja raukat luulette vielä omaavanne ainoan oikean uskon:(
Lapsenmielinen usko on minullakin, vaikken vl olekaan. Ja kaikilla tuntemillani ei-vl-uskovaisilla. Tästä olemme yhtä mieltä: se vie taivaaseen, se usko. Mutta ei sillä väliä, minkä liikeen piirissä lapsenmielisesti uskot!
Minulla on TÄSSÄ uskossa toivo ja rakkaus.
Hynde, sinä mustamaalaat meitä uskovaisia oikein todenteolla ja teet sen tahallisesti! MITÄ IHMEEN LIHALLISTA VAPAUTTA MINÄ OLEN JULISTANUT? Siteeraa tähän ne lihalliset vapaudet, joiden puolesta minä olen mielestäsi puhunut.
Päinvastoin, tahdon kilvoitella hyvällä omallatunnolla tämän tien taivaaseen saakka. Sinne minut kantaa Golgatalla lävistetyt kädet.
Kantaako sinut sinne oma erinomaisuutesi?
Sinun lakihenkisyyteesi ja omavanhurskauteesi en tahtoisi langeta koskaan. Olet pahin tuomitsija tällä palstalla. Ja rukoilen, ettei Isä tuomitsisi sinua niin kuin itse tuomitset meitä muita Jumalan omia.
Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan Joh. 17, "että he yhtä OLISIVAT". OLISIVAT. Synti on kuitenkin historian havinoissa ajaneet kristityt "kuppikuntiin", joista vanhoillislestadiolaisuus on yksi kuppikunta muiden joukossa, ei mikään AINOA OIKEA usko. Vasta kerran taivaassa olemme täydellisesti yhtä.
Toki Kristus toivoo ja rukoilee, että me kaikki uskovaiset olisimme yhtä! Ja sitä yhteyttä on ihana tuntea niidenkin kanssa, jotka ovat eri liikkeistä. Sitä juuri Kristus toivoo ja niin hän rukoili jo eläessään!! Ekumenia on sinulle kirosana, mutta sitä Kristus itse rukoili.
SINÄ ITSE PILKKAAT PYHÄÄ HENKEÄ, kun tuomitset helvettiin uskovaisia, joiden sydämeen hän ITSE on uskon synnyttänyt. Syljet päin Kristuksen kasvoja, kun hänen omiaan olet työntämässä helvettiin.
Hynde. Mietiskele tänään rukouksessa seuraavia Raamatun jakeita:
"Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli: ja jos teillä jossakin kohden on TOINEN MIELI, niin Jumala on siinäkin tielle ilmoittava, kuinka asia on, kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä" ! Fil.3: 15, 16.
Historian havinoissa synti on erottanut toisistaan sydämen uskovaisia. Tätä yhteyttä tulee etsiä rukoillen. Ei omaan karsinaan piiloutuen. Edellisessä raamatunkohdassakaan EI TUOMITA NIITÄ JOILLA ON TOINEN MIELI jossai pienessä yksityiskohdassa. Toivotaan vaan, että vaellamme samaa tietä.
uskovaisia, me olemme kaikki koko vikasia Jumalan edessä.
uskovaisina laitetakaan koskaan mihinkään paremmuusjärjestykseen. Tai jos ihmiset laittavat, niin Jumala ei ainakaan niin tee.
Tarkoitin tuolla kommentillani, että Hynde on pahin lakihenkisyydessään, tuomiohenkisyydessään ja tinkimättömyydessään niissä korostuksissa, jotka monien uskovaisten silmissä ovat epäraamatullisia.
Olette eri porukoissa, mikä yhteys sellainen on?
Pakanatkin nauravat sellaiselle yhteydelle mitä väitätte olevan oikea kristittyjen yhteys.
Eikä ole kysymys mistään uskon yksityiskohdasta vaan yksi tärkeimmistä, Jumalan valtakunnasta jolle on annettu kristuksen kirkkaus ja valtakunta jonka kautta pyhitetään.
Ei tarvitse kuunnella teitä, tehän olette eri porukassa ettekä tunne meitä. Ette tunnusta raamatullista yhteyttä. Eri oppi olkoon kirottu sanoo raamattu. Pitäiskö teitäkin kuunnella kun meilla on jo terveellinen oppi? Pitäisikö sellaisia uskovaisiksi nimittää jotka eri seuroissa vaeltavat. Raamattu sanoo ettei tarvitse heitä uskovaisiksi nimittää. Hei eivät ole meitä, jos he olisivat meitä he olisivat meidän kanssamme. Harhaan te olette johtamassa, sellainen on raamatun varoitus.
Joh. 17:22
"Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
Jeesus rukoilee mutta sanoo toteen kuinka yhtä he ovat. Samalla paikkakunnalla ei voi olla eri joukkioita.
Joh. 17:23
Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
Sellainen on se raamatullinen yhteys ja yksimielisyys. Raamatullinen yhteys on siis sellainen niinkuin apostolien teoissa sanotan: yhtä sielua. Kun ette sellaista raamatun oppia hyväksy vaan kauhiampana perkeleellisinä harhaoppina haukutte niin pitäisikö sitten alkaa uskoa teitä?
Tuon raamatullisen yhteyden kiroajia en halua kuunnella. Pysyn kaukana sellaisista.
Kylläpä sitä Jussilan joistain saarnoista poimitaan kohtia mutta eipä kelpaisi jotkut saarnat. Jussila tarkoittaa tätä meidän joukkoa eikä teillä ole siihen osaa eikä arpaa ja nyt niin mielellänne haluatte siihen kuulua. Eikä teitäkään ole vielä tuomittu mutta tienne on väärä sillä Jeesus kokoaa yhteen laumaan ja te tarvitsette tehdä parannuksen eriseurasta. Ei Jeesukseen voi alkaa uskoa koko sydämestään tuosta noinvain sillä on eri asia tulla uskosta osalliseksi, niin mitä vaikuttaa teidän todistuksenne mitä sanotte uskovanne.[12 Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.]
Toki tarjosin mahdollisuutta alkaa meitä ja herraa Jeesusta seuramaan mutta ei kelpaa vaan sellainen kutsu on mukamas lakihenkisyyttä kun parannuksen tarpeellisuudesta kerron.
Tottakai kuin lain alla olette se siltä kuullostaa. Se mitä armona tarjotaan teille laki kiroaa koska ette usko vaan haluatte jäädä lainalaiseksi.
Kun näin kaukana on meidän yhteys niin pitäisikö teennäisesti alkaa hyväksyä toisemme? Pois teeskentelyt, pitää uskoa rehellisesti.
omavanhurskautta ja opetat niitä oppeja, joita sielunvihollinen on syöttänyt vl-herätysliikkeelle. Niitä harhaoppeja, joihin vl-ihmiset aivopestään pienestä lapsesta alkaen.
Jokainen, joka viitsii yhtään Raamattua lukea, tajuaa että Jumala ei laittanut Poikaansa kuolemaan Golgatalla yksinomaan vanhoillislestadiolaisten vuoksi. Näin te opetatte.
Te opetatte oppia:
"Vanhoillislestadiolaisuus pelastaa."
Mitä opettaa Raamattu?
Joh. 3:16
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Apt. 16:
"29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"."
Apt. 4:
"8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
missä Hynde tai vl:t väittää niin. Näytä se paikka, missä se on sanottu niinkuin väität.
Joh. 3:16
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Apt. 16:
"29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"."
Apt. 4:
"8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
-----------------------------------------------------------------
Ja monta monta muuta samanlaista paikkaa, jotka kristallinkirkkaasti opettavat, että
USKO JEESUKSEEN PELASTAA!
Tämä ei riitä Hyndelle ja vl-herätysliikkeen viralliselle opille. Heille ei Raamatun totuudet kelpaa. Tämän tilalle he ovat kehittäneet omat ihmisoppinsa, joiden ihmisoppien TÖRKEYDEN HUIPPUNA on ns. "vain me" oppi, jota vl-herätysliike opettaa. Sen opin mukaan kaikista maailman ihmisistä ja uskovaisista vain vanhoillislestadiolaiset kelpaavat Jumalalle.
Omavanhurskauden perkele on tunkeutunut vl-herätysliikkeeseen ja tehnyt tehtävänsä siellä. Niinpä vl-herätysliike opettaa nyt:
- Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi, vain vanhoillislestadiolaisen pystyy siihen
- Jumala ei pysty pelastamaan syntistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua
- yms.
Raamattu sanoo, että vain yksi on välimies Jumalan ja ihmisten välillä: Jeesus Kristus. Vanhoillislestadiolaiset ovat monen monen muun raamatunkohdan ohella heittäneet tuon kohdan romukoppaan ja sijoittaneet itsensä välimieheksi.
HÄVETKÄÄ!
Se että uskovainen ei ole lain alla tarkoittaa sitä että laki täytetään automaattisesti kun toimitaan Pyhän Hengen ohjauksen alla. Jos Kaisla olet sitä ACIM:ia lukenut niin tiedät varmaan sieltä että ego käyttää ihmisen kehoa mielihyvää saadakseen, hyökätäkseen toisen kimppuun sekä näytelläkseen sitä. Kaikenlainen shown pito oman kunnian keräämiseksi on syntiä. Tämän kohdan muuten tuntuvat monet vanhoillislestadiolaiset ymmärtäneen.
Jos ihminen käyttää omaa kehoaan oikein, vain sellaisiin tarkoituksiin jotka ovat Sovituksen kanssa samassa linjassa eli anteeksiantamuksen ilmaisemiseen niin laki tulee täytetyksi ja kehokin pysyy terveenä. Tällöin ihmisen ei tarvitse miettiä mitä saa tehdä ja mitä ei. Jeesus itse huolehtii ihmisen egosta ja kehosta silläaikaa kun ihminen ahkeroi Hänen antamiensa tehtävien parissa. Tämä edellyttää luonnollisesti elävää henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen mistä vanhoillislestadiolaisilla taas ei tunnu olevan haisuakaan.
Tuli tässä mieleen aika jännä juttu. Jossain oli mitattu eri ammatteihin kuuluvien ihmisten sairaalloisuutta ja tuloksena oli se että papit olivat kaikkein terveimpiä. Tämähän tukee ACIM:in näkemystä ihan konkreettisesti. ;)
>>
Ette tunnusta raamatullista yhteyttä. Eri oppi olkoon kirottu sanoo raamattu. Pitäiskö teitäkin kuunnella kun meilla on jo terveellinen oppi? Pitäisikö sellaisia uskovaisiksi nimittää jotka eri seuroissa vaeltavat. Raamattu sanoo ettei tarvitse heitä uskovaisiksi nimittää. Hei eivät ole meitä, jos he olisivat meitä he olisivat meidän kanssamme. Harhaan te olette johtamassa, sellainen on raamatun varoitus.
>>
Entäpä mitä Raamattu OIKEASTI SANOO?
Markus 9:
"38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille. "
Monissa muissa suunnissa tunnustetaan avoimesti ettei Jumala katso maallisia joukkoja ja kristityt tunnustavat toisensa vaikka kuuluisivatkin eri maallisiin seurakuntiin.
Viestisi on selkeä osoitus, kuinka JUURI TE VL:ÄT ETTE HALUA olla yhtä muiden kristittyjen kanssa.
Jumalan valtakunnasta teillä on todellakin oma, muista kristityistä ja Raamatun käsityksistä poikkeava oppinne, että se olisi jokin maallinen joukko.
Luuk. 17:21
"eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". "
Raamatun mukaan siis Jumalan valtakunta on sisällä jokaisessa uskovaisessa riippumatta siitä missä joukossa vaeltaa. Juuri vl:ät eivät tätä kristittyjen keskinäistä rakkautta halua yllä pitää:( Haluatte siis olla ERI SEURAssa...
Se yksi ei ollut Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia mutta samaa porukkaa sekin oli ja Jeesus kertoo että nämä tunnustavat kristuksen opetuslapsiski ja juovat samasta maljasta.
miksi eivät nämä maailman uskovat ole yhdessä opissa jos tunnustavat toisensa.
Siksi että he eivät kokoo herralle vaan itsellensä laumaa korvasyyhyjensä mukaan.
Raamattu sanoo Herran laumasta että he ovat yhtä kuin Isä ja Poika. Tämä ei jätä tulkinnoille varaa että olisi eri mielissä olevia joukkoja.
Muuten väitätte ettei Isä ja Poika ole yhtä.
Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
Monet muut kristityt nimenomaan tunnustavat toisensa! Näin ollen he eivät kokoo ITSELLENSÄ laumaa. He ovat yhdessä opissa mutta mitä tulee ihmisten keksimiin ylimääräisiin sääntöihin niin niissä he luonnollisesti eivät ole yhtä mieltä kaikkien kanssa.
Sinäpä sen sanoit! Eipä tähän ole paljon lisäämistä :)
1. Joh. 4:6
Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
A. Acimlainen väittää: He ovat yhdessä opissa
Oletko tosissas? Toine kiihkoilee aikuskasteesta toinen lapsi kasteesta kumpikin toista käsitystä perkeleelliseksi sanoten ja toinen väittää että raaamattua lukemalla tulee uskoon toinen etttä ratkaisu toisen mielestä ei voi ratkaista toisen mielestä ei kaikki jotka sanoo herra pelastu ja toisen mie.....
Ja silti väität että he ovat yhdessä opissa
Oletko tosissas?
Eivät kokoo Jeesukselle niin että he yhtä olisivat vaan kukin omalle uskonkäsitykselle.
Sanoo raamattu: korvasyyhyjen mukaaan valitsevat opettajansa. Ei pelasta sellainen omilta harhaopiltansa että toisen harhaopit tunnustaa.
tuon kohdan Raamatusta.
Valitettavasti se ei auta sinua HARHAKEISARIA tuuman vertaa. Joka tuntee Jumalan ja Hänen opetuksensa, se kääntää askeleensa poispäin rauhanyhdistyksiltä, koska siellä saarnataan samoja pimeyden oppeja, joita sinä Hynde tarjoilet tällä palstalla.
Ne opit uppoavat vain samanmoisiin harhantarpojiin kuin sinä itse.
Antamani raamatunkohta sopii ekumeenikoiden uskonkäsitykselle.
Tai tämä
1. Joh. 2:19
Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
niin kauan kun sinä kuvittelet, että "meidän seuraaminen" Raamatussa tarkoittaa vanhoillislestadiolaisten seuraamista, niin tämä keskustelu on turhaa.
Niin kauan kun sinä kuvittelet, että "olla yhtä" tarkoittaa sitä, että täytyy olla yhtä vanhoillislestadiolaisten kanssa, tämä keskustelu ei maksa vaivaa.
Niin kauan kun sinä luulet, että Jumalan valtakunta on yhtä kuin vanhoillislestadiolaisuus, tässä keskustelussa ei voida päästä eteenpäin.
Vasta sitten, kun sinä ja muut vl:t tajuavat, että herätysliike nimeltään vanhoillislestadiolaisuus EI OLE maailmanlaajuisen kristinuskon ainoa oikea joukko, on mahdollista käydä keskustelua ja etsiä yhteyttä. Te hämmästyisitte SYVÄSTI, jos avoimin mielin tutustuisitte muiden liikkeiden uskovaisiin. Siitä olen takuuvarma.
Teidän näkökulmamme on niin yksioikoinen ja -selitteinen, ettei sitä voi kuin hämmästellä:( Mistä IHMEESTÄ tuo oppi on päässyt pesiytymään uskoonne?!?! Mistä ihmeestä? En voi käsittää sitä. Moni asia on niin tervettä ja puhdasta vl:ssä, mutta miten ihmeessä tämä hirvittävä väärinkäsitys on pesiytynyt ajatteluunne? Teitä ei voisi oikeasti edes kutsua lestadiolaiseksi: Lars Leevi kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, että hänen nimeään kantavat julistavat tuollaista oppia!
Se, että et ymmärrä miten eri liikkeiden piirissä kulkevat uskovaiset voivat kokea yhteyttä, paljastaa sinusta paljon.
Se yhteys on aivan samanlaista yhteyttä, jota vl:t kokevat keskenään! Että ollaan siskoja ja veljiä Kristuksessa. SE ON MAHDOLLISTA JA SE ON RIEMULLISTA! :))) Synti on erottanut kristittyjä toisistaan, mutta usein on kysymys vain siitä, että Pyhän Hengen kautta on alkanut herätys jossain päin maailmaa -ja tuossa herätyksessä uskomisen armon saaneita ihmisiä on alettu kutsua tietyllä nimellä.
Aivan niin kuin lestadiolaisia kutsutaan lestadiolaisiksi ko. henkilön kautta tapahtuneen herätyksen takia. Samanlaisia henkilöitä on ollut ympäri maailma: heidän kauttaan Jumala on tehnyt ja tekee työtään!! Aivan samalla tavalla kuin Laestadiuksen kautta aikoinaan. Ja miten nuo herätykset voisivat olla yhtä "teidän vl:n kanssa", kun ei teistä olla juuri missään muualla koskaan kuultukaan kuin Suomessa. Ja täälläkin monet tietävät vain nimen, eivät juuri muuta teistä.
Tuota yhteyttä meidän tulee etsiä kaikkien uskovaisten ihmisten kanssa! Toki moni sokeudessaan ajattelee, niin kuin sinäkin, ettei yhteys ole mahdollista, että JUURI MEILLÄ on ainoa oikea oppi ja käsitys asioista. Mutta paljon on Jumala jo murtanut raja-aitoja kristittyjen välillä, "että he yhtä olisivat".
Ja tuo Admatan jo lainaama raamatunkohta on hyvin olennainen. Ko. mies EI seurannut opetuslapsia. Silti hänen uskonsa kelpasi Jeesukselle, koska USKON KOHDE oli oikea.
Niin kauan kun sinä luulet, että "seurata meitä" tarkoittaa vanhoillislestadiolaisten seuraamista, tämä keskustelu ei maksa vaivaa.
Niin kauan kun sinä ja muut vl:t kuvittelette, että "olla yhtä" tarkoittaa Raamatussa sitä, että tulee olla yhtä vanhoillisten kanssa, tässä keskustelussa ei voida päästä eteenpäin.
Vasta sitten, kun te ymmärrätte, ettei Jumalan valtakunta ole yhtä kuin suomalainen herätysliike nimeltä vanhoillislestadiolaisuus, voimme oikeasti keskustella ja etsiä yhteyttäkin.
En voi käsittää, mistä tuollainen käsitys on pesiytynyt vanhoillislestadiolaisuuteen!? Mistä ihmeestä se on voinut tulla?! Uskossanne on niin paljon tervettä, raikasta ja hyvää, että ei voi kuin ihmetellä, mistä näin järkyttävä väärinkäsitys on saanut alkunsa. Lars Leevi kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, miten hänen nimeään kantavat ihmiset opettavat!
Se, että et voi ymmärtää, miten voisi kokea yhteyttä sellaisen uskovaisen kanssa, joka on erinimisestä liikkeestä, kertoo sinusta varsin paljon:(
Se yhteys on AIVAN SAMANLAISTA, mitä vl:t kokevat keskenään! Että ollaan siskoja ja veljiä Kristuksessa! Se yhteys on mahdollista ja se on riemullista :))) Pyhä Henki murtaa maallisia raja-aitoja. Voi kunpa sinäkin (ja te) sen voisitte vielä joskus kokea. Takaan, että moni vl hämmästyisi, jos tutustuisi ei-vl-uskovaisiin. Tuo yhteys löytyisi, jos ette niin hanakasti erottautuisi muista.
Admata laittoikin jo loistavat raamatunkohdat tuossa yllä. Jumalan valtakunta on meissä sisäisesti! Siksi ei ole merkitystä maallisella nimikkeellä. Ei Jumala tuollaisia raja-aitoja katsele. Synti on niitä saanut aikaan, mutta usein on kyse vain siitä, että jossain päin maailmaa on alkanut herätys, ja tuon herätyksen kautta uskomisen armon saaneita on alettu kutsua tietyllä nimellä.
Aivan kuten teitä kutsutaan lestadiolaisiksi Laestadiuksen kautta tapahtuneen herätyksen tähden. Jumala toimi hänen kauttaan AIVAN SAMALLA TAVALLA, kuin hän on toiminut muiden "herättäjien" kautta Suomessa ja muualla!
Laestadius on ollut yksi mies näiden ihmisten joukossa, eikä millään tavalla erityislaatuinen suhteessa muihin saarnaajiin, joiden kautta Jumala on toiminut ja toimii edelleen ympäri maailmaa. Toki Laestadius ei ollut myöskään yhtään vähemmän tärkeä kuin nuo muutkaan, joiden kautta on saanut alkunsa toisen nimisiä liikkeitä.
Meidän tulee etsiä yhteyttä kaikkien Jeesuksen omien kesken, aivan kuten hän rukoilikin: että he yhtä olivat.
Toki me ihmiset mielellämme synnissämme rakennamme raja-aitoja, jotka eivät ole Jumalalle mieleen. Mutta rehellinen yhteyden etsiminen ja erilaisita tulkinnoista keskusteleminen on juuri sitä, mitä Jeesus toivoi.
Eka viesti ei näkynyt palstalla moneen minuuttiin, joten laitoin uudelleen...
vähintäänkin puolijumalaa, ehkä kolmea varttia.
Sitten poimit Raamatusta sanan "meistä" ja latelet sieltä vl-paavinistuimeltasi "meistä", "meidän", "meidän", "meidän"... luullen onneton paarma, että "meidän" tarkoittaa vanhoillislestadiolaisia.
Raamatun tekstin "meidän" tarkoittaa kuule Hynde jotakin aivan muuta kuin sinua ja muita Raamatun vastaisia harhaoppeja opettavia vanhoillislestadiolaisia. Teille harhaopettajille löytyy myöskin kohtia Raamatusta, mutta olkoon nyt niiden esille ottaminen.
Muitten yhtys ei ole raamatullista yhteyttä ottaen vaarin toisistaan vaan muitten yhteys on hengellinen huoruus. Hengellinen huoruus hyväksyy itselleen lihan oppeja hyväksymällä toisen lihan opit, eikä ole enää mitään erotusta herran lauman ja maailman välillä.
Kyllähän huorista toiset kicksejä ja iloja saa mutta sellainen ilo ei ole pysyvää iloa pyhässä hengessä.
Laestadius ja Jussila ovat käntyneet haudassaan kun näkevät mitä te lainaatte niitä vääristellen. Sanoihan Jeesus Fariseuksille että ylistävät Profeetoita jota heidän mieliset tappoivat. Ei ole omena kauaksi putonut nykyäajan fariseuksilla samoja opettajia kyllä kehutte mihin ette usko tänäpäivänä.
Armonvarkaita ja siveitä huoria olisitte.
Näkemykseni on yhtäpitäviä 1920 luvulla Matti Suon kanssa, jota muutamat Rauhansanalaisetkin ylistävät, mutta minua kiroavat kun sanon saman.
Uskoivatpa Laestadius ja Raattamaa että on tämä yksi lauma johon hajanaiset kristityt yhdistyvät kun saavat meistä kuulla. Ne jotka eivät yhdisty ja sanovat sanan ylön ja pilkkaavat, ne eivät ole kristittyjä ja heitä pitää kutsua parannukseen.
Samoin sinunkin on tehtävä parannus, eikä se sun usko ole totinen koska olet Jumalanvaltakunnan ulkopuolella. Raamattu ei tue monen opin käsitystä vaan antaa Kooran ja muita esimerkkejä yhden opin hylkääjille. Siellä se on yksinkertaisesti, yksi usko. Kaikille muille maailman ekumeenien opintuulia myötäilijöille voi sanoa tehkää parannus.
[ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.Efesolaiskirje 4 ]
Nimimerkkisi kertoo paljon omavanhurskautesi määrästä.
Helpompi on Kamelin uskoa kuin sinun.
2. Piet. 2:1
"Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon."
Tämän päivän harhaopettajat kieltävät Jeesuksen olevan ainut välimies Jumalan ja ihmisten välissä. Itsensä nämä tämän päivän harhaopettajat sijoittavat Mestarin paikalle.
1.Tim. 2:
"5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa"
Tämän päivän harhaopettajat opettavat, että Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi. Vain harhaopettajat itse oman oppinsa mukaan pystyvät antamaan syntejä anteeksi. Näin nämä tämän päivän harhaopettajat sysäävät syrjään mm. Jeesuksen opetuksen, mistä syntejä anteeksi anotaan:
Isä meidän -rukous
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.
"JA ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIMME ANTEEKSI"
(Matt. 6:9–13; Luuk. 11:2–4)
Tämän päivän harhaopettajat nostavat rintaansa ja luovat tuomionkatseen kaikkiin muihin kalliisti lunastetun lauman jäseniin paitsi omaan harhaoppijoukkoonsa ja lausahtavat näille Kristuksen verellä ostetuille ja Kristuksen verellä lunta valkeammaksi synneistään pestyille: "Tee parannus".
Varo näitä tämän päivän Suomen vatikaanin pikkupaaveja, jotka haluavat sekoittaa sekä Jumalan totuudet että ihmisten päät.
Varo heitä!!!
Siunausta elämääsi. Rukoilen puolestasi! Uskon, että olet vilpitön. Toivon, että tuon kovuuden takaa löytyy uskomisen iloa, vapautta ja riemua.
....
O.H. Jussila;) Häntähän minä siteerasin.
Minä EN tuomitse teitä helvettin. Tässäkin ketjussa vl, Hynde, tuomitsi minut helvettiin.
kun hynde ja muut "vääräoppiset" vetoavat raamattuun, he "tuomitsevat". kaisla vain "siteeraa". onko sulla kaisla mitään omaa käsitystä, kun panet jussilan töihin?
ovat sielunvihollisen asialla!
Hynde ja "muut vääräoppiset" eivät voi MITENKÄÄN Raamatulla perustella sitä, että tuomitsevat Jeesukseen uskovat Helvettiin. Eivät mitenkään. Siinä Hynde ja muut vl:t syyllistyvät järkyttävään syntiin -ja pahimmassa tapauksessa vetävät saman tuomion itsensä ylle.
Minä nimenomaan siteerasin Jussilaa. Voitko muuta väittää? Kunpa ottaisittekin oppia tuosta, mitä hän opetti tuomitsemisesta: saamme olla kiitollisia, ettei sitä virkaa yksinkertaisesti OLE ANNETTU IHMISILLE. Se on vaarallinen virka, jos joku sen omakseen ottaa.
En väitä, etten tuomitse: minä nimenomaan tuomitsen teidän VÄÄRÄT TUOMIONNE. Ne ovat kauhistus Herran silmissä. Mutta helvettiin en teitä tuomitse.
Ilmeisesti et mitään. Jätät ääneen sanomatta. Mutta etkö ajattelekin mielessäsi että olen ACIM:eineni vääräoppinen? ;)
----> Helvettiin menossa ilman "parannusta" ja kääntymistä "Raamatun mukaiseen" uskoon.
Tarkoitukseni ei ole tässä yrittää päästä syyttämään sinua tuomitsemisesta. Otetaan tämä ihan vain keskusteluna.
miten ajatteln ja uskon. :)
Minä aivan rehellisesti en voi lähteä tuomitsemaan. Aivan yksinkertaisesti en voi nähdä sinun enkä kenenkään muunkaan sydämeen: jätän ilomielin tuomitsemisen Jumalalle. Ja puhun nyt nimenomaan sellaisista ihmisistä, jotka uskovat Jeesukseen ja pitävät itseään uskovaisina.
Raamatun perusteella sanon yksiselitteisesti vain näin: USKO JEESUKSEEN omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja syntien sovittajana on ratkaisevaa. Jos joku sanoo, että näin uskoo, niin riemuitsen! Jumala näkee ovatko nuo vain sanoja sen ihmisen elämässä, vai ovatko ne elävää todellisuutta. Onko kalliopohja todella jalkojen alla. Minä en sitä näe.
Ilmeisesti sinä uskot tällä tavalla Jeesukseen?
Totta puhuen, minulla on hyvin sekava käsitys siitä, mitä sinä uskot ja mitä et ;) Sieltä täältä olen lukenut ajatuksiasi, mutta vaikeaahan sitä on muodostaa käsitystä toisen uskosta tämän palstan perusteella. En tunne myöskään ACIM:ia ollenkaan hyvin, joten senkään perusteella en voi "arvioida" uskoasi. Enkä sitä edes haluaisi tehdä.
Ei kai meidän kenenkään ymmärryksemme ole täällä täydellinen -aivan niin kuin Raamattu sanookin. Jokainen meistä ajattelee vähemmän tai enemmän vajavaisesti uskon asioista ja opeista. Mutta pääasia, pelastuksen tie, on Raamatussa ilmaistu niin kristallin kirkkaasti, ettei siitä tyhmäkään eksy:)
Minä en sinua helvettiin tuominnut vaan sinun lavea monen opin tiesi ja eriseuraisuus vie helvettiin jos et tee parannusta.
Tässä on vissi ero ja Jussilakin tiesi tämän.
Kuvitteletko nyt olevasi helvetissä vai luuletko että sanani riittävät tuomitsemaan ulkopuolella olevia? Parannuksen tarpeessa olet, siitä et pääse mihinkään. En ole tuomitsemassa vaan pelastamassa sinua helvetistä, jotta näkisit olevasi vain valehtelija Herran edessä.
Se on varmaa että lavea monen opin tie vie kadotukseen, heillä ei ole nuhtelioita vaan korvasyyhynsä mukaan valitsevat opettajansa. Näin opetti Jussila ja ainakin Matti Suo.
Sananl. 14:12
Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.
9 Jumalattoman tie on Herralle kauhistus, mutta joka vanhurskauteen pyrkii, sitä hän rakastaa.
10 Kova tulee kuritus sille, joka tien hylkää; joka nuhdetta vihaa, saa kuoleman.
11 Tuonelan ja manalan Herra näkee, saati sitten ihmislasten sydämet.
Vielä Jumalan valtakunnassa on parannusta sinullekin, mene seuroihin kuunteleemaan eläviä saarnaajia äläkä nosta entisiä pyhimyksiksi kiroten nykyiset harhaoppisina tai alempi arvoisina. Suurin on pienin. Mene hyvä ihminen Jumalan lasten seuroihin, sillä siellä tunnon tuskasi paranee kun otat saarnan uskolla vastaan.
Parannuksen paikka olisi sinullakin.
Seuroissanne olen kyllä käynyt. Ja kokenut aivan samaa Pyhän Hengen läsnäoloa ja tervettä opetusta, jota olen aina kuullut siellä missä liikun! Mutta mitään sellaista ei teillä ole, mitä minulla ei jo olisi:)
Kun tuo yksi harhoppi (vain me!) teiltä niitettäisiin pois, niin asiat olisivat liikkeessänne paljon paljon paremmin. Jumalakin itkee, kun tietää, miten uskotte tuossa kohdin:(
Jumala tuntee "vain me" ja "vain ne" joukon uskovaiset ja uskottomat. Tämäkö on harhaoppia?
Mitään välimuotoja ei ole.
Et voi kumota muuten tuota harhaoppisyytettä kuin väittämällä että on olemassa välimuoto uskovaisia joista arvotaaan taivaaseen.
Minun ei ole mikään pakko nähdä teitä eri joukoissa olevia uskovaisiksi koska raamattu tuntee vain yhteisen uskon. Vai väitätkö raamattuun perustuen että minun täytyisi tunnustaa sinut uskovaiseksi vaikka näen että sinulla on eri eksyttäjän henki. Säästynpähän maailman opintuulilta, minulla on usko enkä tarvitse siihen lisäystä.
...
,,,,
äölkjh
Miksi viitsit toistaa itseasi loputtomiin? Jos joskus uskaltaisit ajatella vahan objektiivisemmin ja jos uskaltaisit tutustua kunnolla muihin suuntauksiin, niin voisit ymmartaa, etta vl ei poikkea niista mitenkaan. Mikaan ei viittaa siihen, etta juuri vl olisi kaikista lahkoista se ainoa uskovien joukko. ESim. Jehovan todistajat ovat aivan samanlaisia kuin sina, he myos uskovat erittain vankasti, etta vain Jehovan todistajat on se oikea kristittyjen joukko, josta Raamatussa puhutaan, muut joukot ovat keskenaan eripuraisia kuppikuntia ja vain meilla Jehovan todistajillahan on keskinainen rakkaus, kas vain miten muut eivat tata meidan erinomaista rakkautamme huomaa. Koko Raamattu nain ilmiselvasti todistaa.
Sama virsi on jokaisen suuntauksen kohdalla, jossakin selvemmin, joissakin vahemman selvasti. Ihminen on niin rajoittunut, ettei ehka kestaisi sita mahdollisuutta, etta onkin harhaoppisten joukossa, eika lopultakaan voi tietaa koko totuutta jos on itselleen rehellinen. Joitakin alkaakin puristaa omassa suunnassa kun alkaa nahda siella vikoja ja sitten pitaaakin perustaa yhdessa muiden samanlaisten oikeaa Jumalan seurakuntaa etsivien omahyvaisten arvostelijoiden kanssa se oikea uskovien joukko. Ja taas syntyy yksi ryhma lisaa...
Ja sitten viela kehdataan ihmetella, jos joku ei kuulu mihinkaan suuntaukseen. Minka ihmeen takia pitaisi?????????? Raamatussa minun ei kasketa olla luterilainen, jehovan todistaja eika mormoni taikka lestadiolainen. EI V-U OLE MINUN VIKA JOS RAAMATTU EI TALLAISIA JARJESTOJA TUNNE!!!!!!!!!!
Jos minun pitaisi johonkin liittya, se pitaisi sanoa selkeasti ja jarjesto nimelta mainiten. Minusta on hyvin eparaamatullista kuulua mihinkaan muuhun kuin vaestorekisteriin ja aarimmaisen vaarallista jakaa jatkuvasti ihmiset mustavalkoisesti kahtia meidan porukkaan ja muihin. Jokainen ihminen on erilainen. Ei Raamatun mukaan Jeesus ollut patkaakaan kiinnostunut kuppikunnista, vaan jokaisesta kohtamastaan ihmisyksilosta.
tyuio
Raamattu sanoo: Älkää kadotustuomiota langettako.Onko, kaisla, mielestäsi oikein kysyä kanssaihmiseltä omaa (kysyjän) taivaskelpoisuuttaan? Kun tämä, jolle kysymys asetetaan, ei voi nähdä ihmisen sisimpään eikä tulevaisuuteen. Eikö ihminen asetakin tällä kysymyksellään toisen tuomariksi ja vastoin Raamatun käskyä toimimaan?(siis mikäli hän vastaa ja olipa vastaus sitten jaa tai ei)
Ihmisen tulisi sisimmässään tuntea, onko oikealla tiellä vai ei, "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia" (Room. 8:16)
Tämä kysymys on tälläkin palstalla usein juuri meille vanhoillisille asetettu, muodossa tahi toisessa.
Kysymyksesi oli hieman epäselvä. Alkuosa ja loppuosa olivat vähän ristiriidassa keskenään.
Joka tapauksessa täysin selvä asia on, että toinen ihminen ei voi mennä takuumieheksi toisen henkilön sydämen uskosta. Vain Jumala näkee ihmissydämeen, jossa elävä usko asuu.
Joku saattaa jopa langeta sellaiseen kummallisuuteen, että vastaa epäröijälle, että: "sinun uskonasiasi ovat kunnossa, koska olet vanhoillislestadiolainen" ja päinvastoin "sinun uskonasiasi eivät ole kunnossa, koska et ole vanhoillislestadiolainen". Kaikkihan me tiedämme, että tuolta pohjalta ei ihmisen uskoa Jumalaan mitata eikä määritellä.
Kaisla vastatkoon omasta puolestaan. En malttanut olla tulematta väliin.
Juuri tästä on kysymys.
Hyvä huomio.
"Juuri tästä on kysymys."
mistä?
Annapas Kaisla tulla sitten vähän sitä raikasta tuulta edes esimerkiksi. Jään odottamaan monen muun tavoin.
Kaislalta on usein tullut tälle palstalle vl-hapatuksen katteeksi. Uskon, että Kaisla raikastuttaa myös nyt pyynnöstäsi tätä ketjua Raamatun mukaisella opilla, jos vain suinkin nuoren rouvan joulukiireiltä ehtii.
Odotellaan...
tulee Raamatusta:) Kunpa vaan ehtisi enemmän Sanan ääressä hiljentymään! Pikkukirppumme on pitänyt huolen siitä, ettei ole ollut liikaa aikaa siihenkään, mutta aikansa kutakin;)
Nyt täytyy pelastaa leipomukset uunin uumenista...
Kiitos kannustavasta kommentista!
"Entäs sinun sieluntila
Kirjoittanut: Hynde 21.12.2004 klo 18.50
Nimimerkkisi kertoo paljon omavanhurskautesi määrästä.
Helpompi on Kamelin uskoa kuin sinun."
Ymmärrän toki, että termi "uskovainen" tuntuu sinusta kovin vieraalta. "Pikkupaavi" ja "harhakeisari" ovat sinulle paljon kotoisampia ja luontevampia.
Miksi kirjoitat "kamelin" isolla alkukirjaimella?
Minustahan se::::&&&666"###"""""##????((/&%%666
666
on helpompi nähdä.
ja jos siitä ei varoita aasianomaista,voipi olla oma sielu vaarassa.
se selittää sen pakonomaisen hampaidenkiristelyn.