Heips, aloitin autokoulun tossa kuukausi sitten ja tavattiin opettajan vähän kummallisissa merkeissä ku oli pientä väärinkäsitystä. Suhtautui asiaan tosi rauhallisesti ja mukavasti ja mietin vain, että mikäs se tällainen tyyppi oikein on. Itse siinä kävin ihan hiilillä.
Se on sellanen mua vähän päälle 5 vuotta vanhempi ihminen. Jotenkin todella järkevän tuntuinen persoona, joka välittää muista. Ja voi luoja sen hymy on ihana.
Mulla on pääasiallisesti enää ajotunteja jäljellä, ja jotenkin nyt iski sellanen kauhea epävarmuus, että apua mitä teen. Mä oon vähän sellanen yliasiallinen ihminen, että tykkään pysyä asiassa ja siksi ehkä hieman kivinaama? Ongelmana on se, että mä en jotenkin vaan pysty avaamaan suutani mitenkään, koska mulla ei ole hajuakaan mitä mä sanoisin. Mä en ole kauhean ujo luonteeltani, mutta oon vaan hiljainen ja puhun ongelmitta, jos mulla on asiaa. Kyllähän mä sille puhun ajon aikana ja tällä tavalla, mutta jotenkin mä meen ihan lukkoon, jos pitäs keksiä jotain keskusteltavaa, joka on tosi paljon jotenkin mun luonteen vastaista. (Sitten voikin pohtia miten minunlaisellani ihmisellä kuitenkin on ihan kauheasti kavereita...)
Mä en tiedä pitäskö mun edes tehdä asialle mitään, että jättäskö vaan asian taakseen vai puhuisin sille edes kerran kunnolla. Kerran olen tällä tavalla tehnyt, mutta se ei jotenkin liikuttanut mua näin syvästi.
Se on sellanen mua vähän päälle 5 vuotta vanhempi ihminen. Jotenkin todella järkevän tuntuinen persoona, joka välittää muista. Ja voi luoja sen hymy on ihana.
Mulla on pääasiallisesti enää ajotunteja jäljellä, ja jotenkin nyt iski sellanen kauhea epävarmuus, että apua mitä teen. Mä oon vähän sellanen yliasiallinen ihminen, että tykkään pysyä asiassa ja siksi ehkä hieman kivinaama? Ongelmana on se, että mä en jotenkin vaan pysty avaamaan suutani mitenkään, koska mulla ei ole hajuakaan mitä mä sanoisin. Mä en ole kauhean ujo luonteeltani, mutta oon vaan hiljainen ja puhun ongelmitta, jos mulla on asiaa. Kyllähän mä sille puhun ajon aikana ja tällä tavalla, mutta jotenkin mä meen ihan lukkoon, jos pitäs keksiä jotain keskusteltavaa, joka on tosi paljon jotenkin mun luonteen vastaista. (Sitten voikin pohtia miten minunlaisellani ihmisellä kuitenkin on ihan kauheasti kavereita...)
Mä en tiedä pitäskö mun edes tehdä asialle mitään, että jättäskö vaan asian taakseen vai puhuisin sille edes kerran kunnolla. Kerran olen tällä tavalla tehnyt, mutta se ei jotenkin liikuttanut mua näin syvästi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei niin mäkin..about 20v sitten tosin. Ihana mies, lupsakka. Oli tosi mukavat ajotunnit sen jälkeen;) Mut ei siinä asetelmassa voi mitään tulla, jos rehellisesti sanotaan.
Et olisi ensimmäinen joka sinne takapenkille jalat harallaan kävis ;D Haluatko kuuluaa joukkoon sankkaan?
Ei sentään ihan tohon mennyt... Kunhan juteltiin muustakin kuin ajamisesta. Tärkeämpää kuin seksi.