ajatuksia painiurheilusta

Oman pojan lopetettua painin olen seurannut lajia melko aktiivisesti,senverran hienosta lajista on kysymys.Suuri ihmetyksen aihe on ollut lajin harrastajien väheneminen n.14-15 vuotiaina,on alueita,joissa ei ole yhtään tuon ikäistä.Joku voi sanoa,että on niin kovasta lajista kysymys,ettei se kiinnosta.Kysyin kerran pojaltani,n.vuosi lopetuksen jälkeen syytä lopetuspäätökseen.Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä,ettei meidän seurasta ole mahdollisuutta pärjätä enää junnuissa,ei ole harjoituskavereita,eikä kunnon valmennusta,eli ei ole realistisia mahdollisuuksia menestykseen.Ehdotin harjoittelua ns. valmennuskeskuksessa tai isomman seuran treeneissä.Vastaus tuli,että ei se ole oma sali,eikä ne valmentajat ole mua ennenkään huomanneet.Painotti vielä,ettei laji ole kova,vaan hankala harrastaa,siksi ei kiinnosta.Aloitti samantien YU-harrastuksen,ei ole silläpuolella pärjännyt,mutta ei tahtia tunnu haittaavan,sanoi vain,että se,mitä painivuosina jäi yleisurheilijoista jälkeen,kurotaan vielä kiinni,näin oli valmentaja kannustanut ja lisännyt,että on painista ollut hyötyäkin ajatellen yleisurheilua.Kyselin harjoittelun erilaisuudesta verraten painiin ja vastaus oli,että yhteishenki leireillä on parempi,harjoitukset ovat tietyllä tapaa jopa kuormittavampia ja tekniikka ainakin yhtä vaikeaa,lisäsi vielä,että kovimmat kaverit on fyysisesti painijoita huomattavasti edellä monissa ominaisuuksissa.Olisiko painin ja muiden lajien yhteistyöllä mahdollista viedä painia eteenpäin tietyissä asioissa ja päinvastoin ja lisäisikö lajien välinen yhteistyö myös painin suosiota nuorten keskuudessa.