Olen huomannut että esim töissä jos hermostun ja/tai väsyn niin mulla rupee pätkiin ihan tavallisten sanojen kanssa.
voiko stressi aiheuttaa dysfasiaa?
5
357
Vastaukset
- HLijupoyuoi
Voi. Ainakin oman kokemuksen perusteella. Ihan mykkyyttäkin. En tiedä onko asiasta tutkimusta, mutta voisi myös ihan arkijärjellä kuvitella-
- pikkuhäikänderien.lista
Oma dysseni on synnynnäistä. Tressitilanteissa se tietenkin pahenee, mutta tietysti myös pelkästä väsymyksestäkin.
- Voi_viedä
Voi. Pahimmillaan voi mennä esim. lukutaito. Ei yhtäkkiä ymmärrä lainkaan sanoja, joita esim. tietokoneen ruudulta lukee. Tapahtui mulle kesken työpäivän. Tämän palautuminen voi viedä kauankin. Myös esim. laskutaito tai ajan- ja paikantaju saattaa kadota. Aivot eivät kestä kuormitusta loputtomiin. Ne voivat oikeasti "tiltata". Onneksi se on yleensä tilapäistä mutta tiedän henkilön, jolla luetun ymmärtämisen vaikeudet ovat jatkuneet jo vuosia, kun aivot uupuivat liikaa. Oli ammatiltaan tutkija.
- yrittäjärakentaja
Voi. Pätkii sanojen, lukemisen ja muistin kanssa. 20 v yrittäjänä pitkää päivää ja päälle perheen omakotitalon rakennus omin-voimin. Muuton jälkeen luulin että helpottaa mutta, vuoden ollut selkä kipeä, ihmeellinen kokovartalo ihottuma (hoidettiin antibiooteilla), Sydämen pallolaajennus, paino putosi 10 kg ilman ravinto määrä muutoksia sekä nämä muisti ja puhe pätkimiset. Oireilu alkoi ja kaikki vastoin käymiset vuoden sisällä.
- jaahah
Sitä voikin miettiä! Hyvä aihe. Vai oisiko niin, että dysfasia pahenee stressin vuoksi? Toisilla stressi aiheuttaa kenties muunlaisia oireita...
Minä ainakin kadotan sanat ja ihmisten nimet, kun olen stressantunut. "Rullalauta" on vaan jokin "se littana/semmonen, millä mennään teillä lujaa ja siinä on alla pyörät".
Kälyni ei saattanut mitenkään ymmärtää, että äitini sekoitti keskenään hänen ja toisen veljeni vaimon nimet. Stressaantuessani nimet saattavat unohtua minulta ihan kokonaan, ja tarkoittamaani henkilöä kuvailen sitten "kiharatukkainen"; "se jolla on plus-lasit" tai sillai.
Ehkä "dysfasia" ei sinänsä synny stressin takia, mutta stressissä ilmenee samankaltaisia piirteitä kuin dysfaatikolla on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433