Kadun elämässäni ainoastaan yhtä asiaa

Eli avioliittoani Suomalaisen naisen kanssa. Se kesti 8 vuotta, vitusti meni rahaa ja avioerossa vielä paljon lisää.

Ilman sitä mulla olisi niin paljon rahaa että voisin heti jääädä töistä ja muttaa loppuelämäksemi Thaimaahan. Oon laskenut että heitin yli 100 000 ihan vittuun.

Hitto kun olin hullu kun en silloin tajunnut mitä elämä voi tarjota, mutta toisaalta sinänsä kai se niin on että ilman sitä kokemusta en olisi voinut osata tietää että maailmassa on paljon parempaakin.

Nyt en enää koskaan alkaisi seurustelemaan, odotan vain että varaa lähteä lopullisesti Thaimaahan, toki rahaaa on, mutta kun ei tiedä kuinkan paljon hyvä loppuelemämä siellä kustantaisi. Parin vuoden päästä lähden sinne joka tapauksessa lopullisesti.

Tämän maan hulluus saa joka tapauksessa jäädä, en halua kustantaa islamisoituvaa Suomea. Oon jo laittanut asuntoni myyntiin, turha täällä on enää mitään omistaa.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

noh, oikeasti sulla ei sen kaupungin vuokramurjun ja toimeentulopäätöksen lisäksi olekaan muuta.

ja muijaskin lähti kun ei jaksa työtöntä paskamahaa ja velttoa pikkusta munaa katsella.

sinne vaan Pattayalle samanlaisten ukkojen jatkeeksi. heippa.

Äänestä

Noin 2000-2500 Eeroa nettona kk, elelee täällä kuin ruhtinas, normielämä 1600 Eeroa nettona kk, kuin keskiluokka Suomessa.

Muuten jotenkin kirjoituksestasi tuli mieleen tämä Pattayaboys lahko, mutta voin olla väärässäkin.

Muuten noilla tuloilla maksaa helposti kahden ihmisen elannon, asumisen yms.

Äänestä
  • Normielämä 1600 euroa ehkä pätee, jos olet terve ja tarvitse lääkkeitä eikä tarvitse isoja leikkauksia. Mutta jos sairastut, niin sitten vain taivas on rajana. Tosin vakuutuksella noihin voi ennakolta varustautua, mutta silloin ei taas 1600 bruttotulot riitä. Eli idiootit palstalla siloittelee taas kuvaa Thaimaasta paratiisina.

    Äänestä

  • Risto93 kirjoitti:

    Normielämä 1600 euroa ehkä pätee, jos olet terve ja tarvitse lääkkeitä eikä tarvitse isoja leikkauksia. Mutta jos sairastut, niin sitten vain taivas on rajana. Tosin vakuutuksella noihin voi ennakolta varustautua, mutta silloin ei taas 1600 bruttotulot riitä. Eli idiootit palstalla siloittelee taas kuvaa Thaimaasta paratiisina.

    Silotellaanpas vaikka sellaisella faktalla että vuoden vakuutus kansalaisuudesta ja omaisuudesta riippumatta maksaa SCB:stä (pankista) vähän reilut 60 euroa ja on varsin kattava.
    Suomi on paskin maa myöntämään hyviä ja kattavia vakuutuksia ja sitten tulee aina vielä riitaa korvauksistakin.
    Oma vakuutukseni on ostettu netin kautta Australiasta ja kattaa kaikki maat maailmassa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
    Idiootti.

    Äänestä

ADIOS

Äänestä

N. 20 pdemmän reissun ( 1kk )kokemuksella, tuo n. 1500e kk pärjää hyvin missä tahansa kaupungissa. Sitten jos ja kun kyllästyy jokapäiväiseen hulinaan, ja löytää sen unelmien paikan jostain maaseudulta niin menot putoaa lähelle nollaa (-500e) siis myös kahdelta. Siellä kun kaikki jakaa ja auttaa Aina toinen toistaan. Onnea matkaan, minä tulen sit myöhemmin perässä... :) Khap

Äänestä

Thaikkulassa elät kuin ruhtinas, myös haaremi käytössä ja nautit elämästä.

Parasta mitä sulle on sattunut on se, että pääsit emansipoituneesta ja menkkojen loppua murehtivasta Sika Amaliasta eroon.

Äänestä

Ai meni vitusti rahaa? Yleensähän rahaa menee aina olit naimisissa tai et. Jos et ole tehnyt avioehtosopimusta, kuuluu puolet omaisuudestasi vaimolle. Itseasiassa 100 000 e ei ole vielä mikään iso summa vielä ja eihän elämää voi mitata rahassa. ja jos muutat pakoon elämää Thaimaahan, menee sielläkin rahaa. Kyllä ne akat siellä osaavat kyniä sinut puhtaaksi, se on varma. kannattaa toki nyt parin vuoden ajan kerätä sitä rahaa, että siellä pärjää joutomiehenä.

Äänestä
  • Ei Thaimaassa tarvitse olla joutomiehenä, jos sattuu saamaan hyvän vaimon on pienyrittäjäksi ryhtyminen vaivattomampaa, kannattavampaa, helpompaa kuin esimerkiksi ylettömästä hyvinvoinnista kärsivässä Suomessa.

    Äänestä

  • kasvata_kanoja_ja_nauti kirjoitti:

    Ei Thaimaassa tarvitse olla joutomiehenä, jos sattuu saamaan hyvän vaimon on pienyrittäjäksi ryhtyminen vaivattomampaa, kannattavampaa, helpompaa kuin esimerkiksi ylettömästä hyvinvoinnista kärsivässä Suomessa.

    Aloittaja ressu, teit aikoinaan väärän valinnan, nyt sitä sitten itket ja surkuttelet. Mene vaan Pattikselle, kyllä sä sieltä baaritytön löydät, hehän ovat yksityisyrittäjiä ja tienaaavat pillullaan roimasti rahaa, joten rupeet vaan kotiherraksi ja tyttö kantaa sulle kaljatkin kotiin. Eikös ne kaikki ole siellä niiiin sydämellisiä ja auttavaisia, joten nou hätä.

    Äänestä

  • kasvata_kanoja_ja_nauti kirjoitti:

    Ei Thaimaassa tarvitse olla joutomiehenä, jos sattuu saamaan hyvän vaimon on pienyrittäjäksi ryhtyminen vaivattomampaa, kannattavampaa, helpompaa kuin esimerkiksi ylettömästä hyvinvoinnista kärsivässä Suomessa.

    Ainostaan, JOS sattuu löytämään.

    Äänestä

Siis maksoit 100.000 EUR suomalisesta huorasta? Olipa huono sijoitus. Suomalaiset naiset ovat kalliita, haisevia, paksuja, isojalkoisia, isopesaisia, punaisia porsaita. Siis on todella typeraa semmoista huoraa panna. Suomalainen nainen on kiero, haiseva paksu rekka lesbo kusipaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huluudesta_pois kirjoitti:

Eli avioliittoani Suomalaisen naisen kanssa. Se kesti 8 vuotta, vitusti meni rahaa ja avioerossa vielä paljon lisää.

Ilman sitä mulla olisi niin paljon rahaa että voisin heti jääädä töistä ja muttaa loppuelämäksemi Thaimaahan. Oon laskenut että heitin yli 100 000 ihan vittuun.

Hitto kun olin hullu kun en silloin tajunnut mitä elämä voi tarjota, mutta toisaalta sinänsä kai se niin on että ilman sitä kokemusta en olisi voinut osata tietää että maailmassa on paljon parempaakin.

Nyt en enää koskaan alkaisi seurustelemaan, odotan vain että varaa lähteä lopullisesti Thaimaahan, toki rahaaa on, mutta kun ei tiedä kuinkan paljon hyvä loppuelemämä siellä kustantaisi. Parin vuoden päästä lähden sinne joka tapauksessa lopullisesti.

Tämän maan hulluus saa joka tapauksessa jäädä, en halua kustantaa islamisoituvaa Suomea. Oon jo laittanut asuntoni myyntiin, turha täällä on enää mitään omistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu