Littoisten järven rannalla? Yritin googlettaa, muttei löytynyt muuta kuin joidenkin paikallisten tanssi- ja urheiluseurojen nettisivuja. Riehuivatko mamut siellä raiskaillen kaikkea mikä liikkuu vai mitä siellä on tapahtunut?
Toisesta ketjusta:
"Ja tuoreessa muistissamme onkin, mitä tapahtui kesäkauden päättäjäisissä Kaarinan Littoisten järven rannalla, jonka naapurissa on Varissuo?
Littoinenkin oli varsinainen ihana lintukoto ennen..."
Toisesta ketjusta:
"Ja tuoreessa muistissamme onkin, mitä tapahtui kesäkauden päättäjäisissä Kaarinan Littoisten järven rannalla, jonka naapurissa on Varissuo?
Littoinenkin oli varsinainen ihana lintukoto ennen..."
Vastaukset 3
Vanhimmat
15-vuotias suomalaispoika joutui 10 varissuolaisen somalimiehen pahoinpitelemäksi, kun nämä halusivat hänen tupakkansa.
Turun Sanomat taisi mainita sentään ulkomaalaistaustaisuuden, maan valtamediat eivät tietenkään.
Mamut hakkasi ja yrittivät ryöstää pyörätuolissa olleen vammaisen nuoren. Eipä ole tainneet kytät tehdä senkään selvittämiseksi yhtään mitään. Turussa taphtuvistakaan eivät saa koskaan mamuja kiinni vaikka kaupunki täynnä kameroita, mistä niille oikein maksetaan.
Kurdinainen vainosi kuukausia Kupittaan naisten saunavuorolla. Painosti antamaan puhelinnumeroa pojalleen, tykkäsi alastomasta vartalostani niin, että halusi pojalleen vaimoksi. Pidin aika outona. Olivat odottamassa myös autossa että lähtisin heidän kotiinsa. Kun lopulta sanoin, että nyt saa loppua paukkasi tämä ruotsalaisessa lastenkodissa keittiössä töissä oleva nainen päälleni, sylki ja hakkasi nyrkein. Olin mennyt häntä pakoon, mutta hän etsi minut käsiinsä. Tapahtumalla useita silminnäkijöitä. Poliisi väitti että olen rasisti. Itse en tehnyt tälle naiselle mitään.
Samassa saunassa virolainen lääkäri hakkasi saunassa ja telkesi saunaan kun huomautin, että ennen saunaan tuloa pitää peseytyä.
Turussa on täysin hulluja viranomaisia. Uskovat asuvansa Ruotsissa.