Skodan laatu

Skodan laatu on ohittanut muut saksalaismerkit.
Jopa omat VW ja Audi jäävät laadssa, sama koskee MB, ja Opelia.
VAG konsernin Seat on pitkällä perässä
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hmm.. Tuon voi kyllä allekirjoittaa, toki henkilökohtaisesti otos on vähäinen. Laadukkaamman oloinen ja vähävikaisempi tuo nelivuotias fabia on ollut verrattuna aikaisempaan neloskoppaseen golffiin. Ei sekään huono ollut, nejänpuolensadantonnin kantturoissa vaihtui.

Äänestä

Ja tuo väite perustuu yhteen katsastustilastoon, eli asiaa pitää purkaa hieman analyyttisemmin.
Skodaa on todella paljon yrityskäytössä ja niitä autoja ai pidetä keskimäärin kovin "hyvänä", vaan ovat kovassa käytössä ja huonolla pidolla. Kuitenkin Skoda on sijoittunut paremmin kuin konsernin muut merkit ja keskimäärin paremmin kuin muut eurooppalaiset merkit. Asiaa vielä syvemmin tutkittua voidaan tulla siihen tulokseen, että Skoda on paras auto laadullisesti katsastustilastojen mukaan jos huomioidaan ajetut kilometrit ja millaista huolenpitoa auto saa. Toyota on suoraviivaisesti ajatellen parempi, mutta kilometrejä niihin ei tahdo kertyä ja niistä pidetään kovasti huolta ja tietenkin unohtamatta lähes pakollisia katsastushuoltoja joissa kaikki viat ja harmit poistetaan ennen katsastusta.

Äänestä

Sepä. Ei tuo katsastustilasto kaikkea kerro, allekirjottaneelle tuo laatuvaikutelma on tullut kitinöiden ja natinoiden puutteesta, siitä ettei kulkuneuvoa ole tarvinnut käyttää kun normihuollossa kolmenkymmenentonnin välein, myös maalipinta on pitänyt pintansa varsin hyvin. Myös penkit ovat pitäneet ryhtinsä, kuskin jakkaran verhoilukin on toistaiseksi lähes uuden veroinen, golffiin piti noilla metreillä nakata sukoli kuskinjakkaraan. Tuo hökötys on kuitenkin varsin uutta tekniikkaa pullollaan, kolmemukinen tdi, kaikemmaailman nokiloukkuja start/stop systeemejä, mäkilähtöavustimia, ajonvakauksia ynnä muuta meditaatiolla toimivaa :-P

Äänestä

Jaahah, ny on sotka käynyt ensimmäisen kerran ylimääräisen kerran huollossa, takaisinkutsuna vaihdettiin polttoainesuodatin, eipä tuo ollut vuotanut vaan menipä tehtaan piikkiin, eipä tartte ite vaihtaa talvea vasten. Sadanviidenkympin huoltoon tuo kohtapuoliin menee vaan ei Laakkoselle joten tuost huollost voi jättää suodattimen vaidon pois. Trolleille tiedoksi, viimasuojakin on tänään laitettu paikalleen, tosin vain alaosa, ei sitä sinänsä tarvi vaan kun alkaa paska lentämään niin pysyy cooleri puhtaampana.

Äänestä

Skoda on surkeassa maineessa. Osanottoni Skoda-pelleille.

Äänestä
  • Siitin ei myy, sori.

    Äänestä

Skodassa hinta ja laatu eivät todellakaan toisiaan.noh jos muovinen meluisa vettä vuotava nitisevä kajuutta on laatua niin voi voi.Rumaa muotoilua unohtamatta.

Äänestä

Muut saksalaismerkit? No, olihan Tsekki osa Saksaa 1939-1945 nimellä Böömin ja Määrin protektoraatti mutta 1945-1991 osa Neuvostoliittoa. Joten on oikeampaa puhua venäläismerkistä.

Äänestä

Venäläismerkki?? Aijjaa?? Noh, kui vaan, vettä ei o tullu sisään paitti sillonku kakarat ovat jättäneet takaikkunat raolleen, nitinöitä ja kolinoita ei o ja kabiini on varsin hiljanen, rengasääniä toki voisi olla vähemmänkin vaan kyseessä on kuitenkin pikkuauto. Tosin hiljaisempi tuo on kun neloskoppamen golffi, kutakuinkin samaa luokkaa femmasaabin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


druha_jakost kirjoitti:

Skodan laatu on ohittanut muut saksalaismerkit.
Jopa omat VW ja Audi jäävät laadssa, sama koskee MB, ja Opelia.
VAG konsernin Seat on pitkällä perässä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu