On asioita, joista en ole ylpeä kuten näille palstoille eksyminen ja kirjoittaminen. Mutta mitä muutakaan rakastunut voi tehdä kun hänen tunteisiinsa ei vastata? Etsiä jonkun keinon, jonkun tavan purkaa vyyhti ympäriltään kun emme voineet puhua avoimesti alusta asti, pyyhkiä pöytää tyhjäksi, vaan jäimme hämärän rajamaille, jossa kaukaiset muodot ovat vaikeita hahmottaa, maisema ilman tarkkoja rajoja.
Teimme virheitä kumpikin. En edelleenkään ole varma sinusta - asutko yhä yksin vai tätä nykyä jo avoliitossa? Silti tuntuu kuin kaipaisit huomiotani, vaikka et voikaan ottaa sitä siten vastaan kuten haluaisin. Olenko pieni salaisuus? Henkinen pakopiste? Jännityksen jalanjälki? Ajankuluksi pohdittu mahdollisuus? En tiedä ja se satuttaa minua eniten.
Rakastuin aidosti, tahtomattani. Olet tuntunut kuin osalta minua, alusta asti, ja kanssasi en kaipaa mitään muuta, sinussa on kaikki mitä tarvitsen ja sellaisena kuin olet. Olet myös yksi syy miksi jäin tähän kaupunkiin - katsoakseni nämä kortit loppuun, nähdäkseni onko tässä jotain myös sinun puoleltasi.
Mutta en edelleenkään tiedä. Olen jäänyt löysään köyteen ja silti en haluaisi luopua, vaan taistella, odottaa, mutta tiedän, että oma odotushuoneeni olisi se yksinäinen kammio, jonka ulkopuolella aika rientää, elämä tapahtuu ja johon jäisin kunnes seinät romahtavat, katto mätänee ja huomaan, että yhä olen ilman rakkautta.
Kiitos ja näkemiin nämäkin pikselien tapetoimat muurit, tämäkin harha, kevään myötä minun on mentävä, mutta talven nukun vielä tätä suloista unta, tätä toivetta ehkä sittenkin...
*tämän kirjoitti nainen Lahdesta miehelle samaan kylään ja me kummatkin olemme reiluja kolmikymppisiä, vajaita nelikymppisiä.
Teimme virheitä kumpikin. En edelleenkään ole varma sinusta - asutko yhä yksin vai tätä nykyä jo avoliitossa? Silti tuntuu kuin kaipaisit huomiotani, vaikka et voikaan ottaa sitä siten vastaan kuten haluaisin. Olenko pieni salaisuus? Henkinen pakopiste? Jännityksen jalanjälki? Ajankuluksi pohdittu mahdollisuus? En tiedä ja se satuttaa minua eniten.
Rakastuin aidosti, tahtomattani. Olet tuntunut kuin osalta minua, alusta asti, ja kanssasi en kaipaa mitään muuta, sinussa on kaikki mitä tarvitsen ja sellaisena kuin olet. Olet myös yksi syy miksi jäin tähän kaupunkiin - katsoakseni nämä kortit loppuun, nähdäkseni onko tässä jotain myös sinun puoleltasi.
Mutta en edelleenkään tiedä. Olen jäänyt löysään köyteen ja silti en haluaisi luopua, vaan taistella, odottaa, mutta tiedän, että oma odotushuoneeni olisi se yksinäinen kammio, jonka ulkopuolella aika rientää, elämä tapahtuu ja johon jäisin kunnes seinät romahtavat, katto mätänee ja huomaan, että yhä olen ilman rakkautta.
Kiitos ja näkemiin nämäkin pikselien tapetoimat muurit, tämäkin harha, kevään myötä minun on mentävä, mutta talven nukun vielä tätä suloista unta, tätä toivetta ehkä sittenkin...
*tämän kirjoitti nainen Lahdesta miehelle samaan kylään ja me kummatkin olemme reiluja kolmikymppisiä, vajaita nelikymppisiä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.