koulu-uni

Näin sellaista unta, että minä asuin koulussa.
Sitten kysyin kaveriltani, että onko tämä uni totta. Hän ei vastannut mitään. Sitten minä sanoin, ettei tämä ole totta. Sitten tein balettiaskeleita. Sitten muistin, että osaan lentää ja tein baletti ja show-jazz askeleita.
Sitten lensin yhden opettajan eteen ja sanoin, että katso. Hän yritti ottaa minua kiinni, mutta minä menin karkuun ja opettaja nauroi. Sitten menin pesemään hampaat isäni kanssa. Ihmettelin missä äiti on. Pesin harjalla hampaat ja ihmettelin missä oikea hammasharjani on!


Mitä tämä uni merkitsee? Sen voin kertoa että harrastan balettia ja show-jazzia, mutta haluaisin tietää mitä tämä uni merkitsee, kun tämä tapahtui koulussakin ja....
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koulu-unet ovat varsin tavallisia. Ihminen viettää varsin paljon aikaansa koulussa, jossa oppimisen ohella käsitellään erilaisia ihmissuhdeasioita ja opitaan elämää. Muistot kouluista näkyvät unissa usein elämän loppuun saakka. Koulu selvästikin kertoo unessasi yhteydestä muihin ihmisiin. Et kuitenkaan kertonut oliko unesi miellyttävä vai ei. Minkälainen oli unen tunnelma? Se on kaikissa unissa tärkeintä.

Tanssiminen ja lentäminen ovat erittäin suotuisia merkkejä unissa. Ne tarkoittavat, että nautit tällä hetkellä elämästäsi. Tunnet olevasi vapaa ja voimissasi. Koulukaan (opettaja) ei tuota sinulle liiallista päänvaivaa tai ainakaan et jaksa pohtia sitä.

Isä ja hammasharja taas ovat toinen tarina. Hampaat ovat tavallaan voimantunto, kyvykkyys. Se, että niitä pestään tarkoittaa oman voimantunnon kasvattamista, itsenäistymistä. Kenties halua näyttää hampaansa jollekin jossain asiassa. Tässä unessa sitä ei tainnut kuitenkaan olla. Sinulla on ehkä alitajuinen tunne siitä, että olet itsenäistymispyrkimyksissäsi unohtanut äitisi taka-alalle.

Tämä ei tarkoita, että olisit nuori ja kotoa lähdössä - välttämättä - se voi tarkoittaa myös sitä, että itsenäistymistä, voimannäyttöä tapahtuu jossain muualla ja saat siihen tukea isältäsi.

Sanoisin, että uni oli erittäin suotuinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jesse-kissa kirjoitti:

Näin sellaista unta, että minä asuin koulussa.
Sitten kysyin kaveriltani, että onko tämä uni totta. Hän ei vastannut mitään. Sitten minä sanoin, ettei tämä ole totta. Sitten tein balettiaskeleita. Sitten muistin, että osaan lentää ja tein baletti ja show-jazz askeleita.
Sitten lensin yhden opettajan eteen ja sanoin, että katso. Hän yritti ottaa minua kiinni, mutta minä menin karkuun ja opettaja nauroi. Sitten menin pesemään hampaat isäni kanssa. Ihmettelin missä äiti on. Pesin harjalla hampaat ja ihmettelin missä oikea hammasharjani on!


Mitä tämä uni merkitsee? Sen voin kertoa että harrastan balettia ja show-jazzia, mutta haluaisin tietää mitä tämä uni merkitsee, kun tämä tapahtui koulussakin ja....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu