Olen ollut parisuhteessa useita vuosia. Sen aikana olen ennenkin ihastunut toisiin ihmisiin, mutta ne ovat olleet ohimeneviä enkä ole ihastumisiani koskaan lähtenyt ruokkimaan. Pidän sitä ihan normaalina asiana, että pitkän suhteen aikana saattaa kokea ihastumisen tunteita myös muita kuin omaa kumppania kohtaan. Eri asia onkin lähteekö asialle mitään tekemään.
Nyt olen kuitenkin ihastunut jälleen, mutta tämä kerta tuntuu erilaiselta. En osaa selittää kunnolla millä tavalla erilaiselta, "sen vain tuntee." Ajattelen häntä koko ajan, lähes taukoamatta. En tahdo saada nukuttua kunnolla, tai jos saan, uneksin hänestä. En tahdo pystyä tekemään mitään enkä suoriutumaan arjen askareista, koska ajatukseni harhailevat niin pahasti. En kykene syömään, mahaani vääntää ja minua oksettaa koko ajan. Tämän miehen kanssa juttumme menevät vain niin yksiin, samoin arvomaailmamme. Hän on juuri sellainen kumppani, jonka kanssa tahtoisin jakaa elämäni ja perustaa perheen. Nykyiseni on myös minulle ihan hyvä kumppani, mutta mielestäni ihan hyvä ei riitä. Varsinkaan nyt, kun olen huomannut että tarjolla on myös sitä parasta. Kuulostaa ilkeältä, mutta näin se vaan on.
Nykyisestä parisuhteestani kerrottakoon sen verran, että se on rakoillut jo vuosia toisen puolelta tapahtuneen pettämisen johdosta, joka on jättänyt syvät arvet minuun ja suhteeseemme. Olen miettinyt eroa aina silloin tällöin, mutta kuitenkin aina jäänyt. En tiedä olenko ollut liian heikko lähtemään ja olemaan yksin. Tämän ihastuksen myötä nämä eroaikeet ovat luonnollisesti vahvistuneet entisestään. Kumppanini ei siis tiedä tästä ihastumisestani mitään. En tiedä mitä hittoa minun tulisi tehdä.
Ihastukseni ei myöskään tiedä asiasta mitään, ellei ole huomannut/arvannut. Olemme viettäneet jonkin verran aikaa yhdessä, ja hän lähettää aika ristiriitaisia signaaleja. En osaa yhtään arvioida, onko hän kiinnostunut minusta vain ystävänä vai onko siinä muutakin. Olen miettinyt, pitäisikö minun paljastaa hänelle tunteeni vai antaa kaiken mennä omalla painollaan ja seurata tilannetta. Jos hän on myös minusta kiinnostunut, luulisi hänen sen jossain vaiheessa tuovan ilmi. Tilannetta vaan hankaloittaa se, että koska olen parisuhteessa, hän ei välttämättä uskalla asiaa ilmaista jos kiinnostusta on, tai lähestyä minua tarpeeksi. Olen kuitenkin avautunut hänelle suhteeni ongelmista ja epävarmoista fiiliksistäni, joten sinänsä hän tietää osittain missä mennään. Auttakaa minua, mitä minun tulisi tehdä?
Toivon, etten saa tänne hirveästi moraalisaarnaa siitä, että olen parisuhteessa. Tiedostan sen itsekin, sekä myös sen, että jos ihastukseni syvenee, jotain toista tulee sattumaan. En vaan voi tunteilleni enkä tilanteelleni mitään. Siksi toivon, että tilannetta tarkastellaan tässä vain minun kulmastani. Pettää en aio koskaan. Pitäisikö minun siis selvittää mitä ihastukseni päässä liikkuu ja alkaa tekemään ratkaisuja sen mukaan? Olen nuori ja lapseton. Pitäisikö minun uskaltaa hypätä tuntemattomaan mahdollisen onnen perässä?
Nyt olen kuitenkin ihastunut jälleen, mutta tämä kerta tuntuu erilaiselta. En osaa selittää kunnolla millä tavalla erilaiselta, "sen vain tuntee." Ajattelen häntä koko ajan, lähes taukoamatta. En tahdo saada nukuttua kunnolla, tai jos saan, uneksin hänestä. En tahdo pystyä tekemään mitään enkä suoriutumaan arjen askareista, koska ajatukseni harhailevat niin pahasti. En kykene syömään, mahaani vääntää ja minua oksettaa koko ajan. Tämän miehen kanssa juttumme menevät vain niin yksiin, samoin arvomaailmamme. Hän on juuri sellainen kumppani, jonka kanssa tahtoisin jakaa elämäni ja perustaa perheen. Nykyiseni on myös minulle ihan hyvä kumppani, mutta mielestäni ihan hyvä ei riitä. Varsinkaan nyt, kun olen huomannut että tarjolla on myös sitä parasta. Kuulostaa ilkeältä, mutta näin se vaan on.
Nykyisestä parisuhteestani kerrottakoon sen verran, että se on rakoillut jo vuosia toisen puolelta tapahtuneen pettämisen johdosta, joka on jättänyt syvät arvet minuun ja suhteeseemme. Olen miettinyt eroa aina silloin tällöin, mutta kuitenkin aina jäänyt. En tiedä olenko ollut liian heikko lähtemään ja olemaan yksin. Tämän ihastuksen myötä nämä eroaikeet ovat luonnollisesti vahvistuneet entisestään. Kumppanini ei siis tiedä tästä ihastumisestani mitään. En tiedä mitä hittoa minun tulisi tehdä.
Ihastukseni ei myöskään tiedä asiasta mitään, ellei ole huomannut/arvannut. Olemme viettäneet jonkin verran aikaa yhdessä, ja hän lähettää aika ristiriitaisia signaaleja. En osaa yhtään arvioida, onko hän kiinnostunut minusta vain ystävänä vai onko siinä muutakin. Olen miettinyt, pitäisikö minun paljastaa hänelle tunteeni vai antaa kaiken mennä omalla painollaan ja seurata tilannetta. Jos hän on myös minusta kiinnostunut, luulisi hänen sen jossain vaiheessa tuovan ilmi. Tilannetta vaan hankaloittaa se, että koska olen parisuhteessa, hän ei välttämättä uskalla asiaa ilmaista jos kiinnostusta on, tai lähestyä minua tarpeeksi. Olen kuitenkin avautunut hänelle suhteeni ongelmista ja epävarmoista fiiliksistäni, joten sinänsä hän tietää osittain missä mennään. Auttakaa minua, mitä minun tulisi tehdä?
Toivon, etten saa tänne hirveästi moraalisaarnaa siitä, että olen parisuhteessa. Tiedostan sen itsekin, sekä myös sen, että jos ihastukseni syvenee, jotain toista tulee sattumaan. En vaan voi tunteilleni enkä tilanteelleni mitään. Siksi toivon, että tilannetta tarkastellaan tässä vain minun kulmastani. Pettää en aio koskaan. Pitäisikö minun siis selvittää mitä ihastukseni päässä liikkuu ja alkaa tekemään ratkaisuja sen mukaan? Olen nuori ja lapseton. Pitäisikö minun uskaltaa hypätä tuntemattomaan mahdollisen onnen perässä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olin täysin samassa tilanteessa. Ihastus toiseen löi päälle aivan puskista, ja niin voimakkaana, että se salpasi hengen. En saanut syödyksi, en nukutuksi. Päivät haahuilin, ja yöt haaveilin. Tiesin ihastuksen olevan molemminpuolista, koska kysyin asiasta aivan suoraan.
Sitten tein päätöksen; erosin ja annoin tälle ihastukselle mahdollisuuden.
Moni varmasti pitää minua todella kevytkenkäisenä tämän vuoksi, mutta kestän sen kyllä. Kyse on kuitenkkn minun omasta elämästä.
Tiedän, että tämä ihastus olisi vaivannut mieltäni lopun ikääni, jos en olisi tehnyt asialle mitään.
Tutkiskele tunteitasi, ja uskalla tehdä ratkaisusi, oli se kumminpäin tahansa. Kyse on sinun tunteista, sinun elämästä ja sinun päätöksestä. Saat olla itsekäs, ja tavoitella onnea.
Kiitos ettet moralisoi :)! Ja ihana että jaoit oman kokemuksesi.
Itse olen ihan umpikujassa. Näimme ihastukseni kanssa muutama päivä sitten kahden kesken, ja yritin saada hänestä jotain uutta irti. Mutta ei. Keskustelimme kyllä kaikesta mahdollisesta ja meillä oli mukavaa, mutta en todellakaan osaa sanoa mitä hän minusta ajattelee. Tiedän, että suoraan kysyminen olisi paras ratkaisu, mutta pelkään pakkeja niin paljon etten yksinkertaisesti uskalla avata suutani ja kysyä. Mieluummin vain odotan että hän sen minulle itse ilmaisisi, mutta odottavan aika on pitkä.. Hän on kyllä pistellyt minulle viestiä ja sekin että miksi hän minua näkisi ellei olisi kiinnostunut.. Äh pää tässä hajoaa kun punnitsee eri vaihtoehtoja. :D
Tuo "päivät haahuilin, ja yöt haaveilin" on kyllä tullut tässä muutaman viikon aikana liiankin tutuksi...
Ruoho ei välttämättä ole vihreämpää aidan toisella puolella kuitenkaan. Erota kannattaa silloin kun ei ole ns. ihastus päällä. Ajattelet selkeämmin eikä ihastus syö rakkautta, seksuaalista halua yms. nykyisestä suhteestasi/sekoita päätäsi muuten. Joo no. Tiedän itse saman hullaantumisen kokeneena että järkipuhe ei nyt auta, eikä varsinkaan sen jälkeen jos ihastuksesi osoittautuu haluamaan sinut.
Koin itse parisuhteen huonolla hetkellä tajunnan räjäyttävän ihastumisen/rakastumisen. Vuoden jaarittelun jälkeen en edelleenkään ollut eronnut enkä myöskään luopunut ihastuksestani kokonaan. Hänkin oli jo mennyt uuteen suhteeseen tässä välissä. Himomme sai sellaiset mittakaavat että päädyimme toteuttamaan seksualiset haaveemme useaan kertaan. Parisuhdehaaveet tämän miehen kanssa olen haudannut järkisyistä jo ajat sitten, mutta tunteet häntä kohtaan pysyvät vaikka mitä tekisin. Toki ovat laimentuneet, mutta roihahtavat aina uudelleen kun olen häneen yhteydessä. Haluan häntä edelleen ihan valtavasti ja kaipaan yhteydenpitoa hänen kanssaan. Enää en ole muutamaan kuukauteen hänestä kuullut. Hän päätti suhteemme yllättäin kertomatta syytä jättämällä lukematta ja vastaamatta mun viesteihin. Tämä loukkasin mua todella, vaikka en petollisena sääliä ansaitsekaan. Olen edelleen vanhassa parisuhteessa uusien ja vanhojen ongelmien kera. En tiedä mitä tehdä, mutta nyt olen kuitenkin vakavasti päättänyt järjestää elämäni vihdoin kuntoon.