Mieheni sanoo minun olevan laiska ja täysin toivoton tapaus alkoholisekoilujeni kanssa.
Isäni kertoo minulle, kuinka tyhmä olen kun en osaa edes omia asioitani hoitaa oikein ja kuinka sietäisin asua asuntolassa. Asun kotona, mutta en saisi syödä juurikaan mitään vaikka vähiten syön ja maksan kyllä, kunhan vain raha-asiani on hoidettu.
He kertovat minulle miltä minun tulisi näyttää ja että kaikki mitä teen on väärin.
Minä siivoan tätä asuntoa, minkä jaksan jotten taas lähtisi alkoholin matkaan ja jotta saisin unohdettua ajatukset pääni sisällä, ne vain kiertävät kehää.
Ainoa asia loppupeleissä, jolla minun mielenterveyteni pysyy kasassa, on tupakka. Alkoholin kanssa avaan itsestäni kaiken kenelle tahansa koska en pysty enään olemaan vastaanottava osapuoli elämän ravisteluissa. Olen loppu.
Minä olen 20-vuotias ja tuntenut mustia ajatuksia jo lapsuudesta, mutta ne ovat vain vahvistuneet ja jopa minuutti on minulle pitkä aika.
Käyn kyllä puhumassa asioistani jollekin "psykologille", mutta tuntuu kuin vain jättäisin itsestäni viimisetkin toivon rippeet istuessani siihen tuoliin jasulkiessani sen oven, sillä ei tunnu että se auttaisi mitään.
Minä en ole minkäännäköisessä opiskelu/työelämässä, sillä mielenterveyteni tuntuu olevan hajalla jatkuvien masennus ja ahdistustilojen myötä, pelkotiloja unohtamatta.
Pystyn nukkumaan vuorokauden putkeen, helppoa vain kun sulkee silmät niin ei tiedä koska herää.
Voimani ovat loppu, vaikka syönkin kuten kuuluukin. En poistu asunnosta, muutakuin jonkun tutun kanssa. Kaupassakin käyn ehkä kerran kahteen viikkoon. Sieltä olen ostanut yleensä tupakkaa tai kaljaa koska en ole osannut olla itseni kanssa ja on ollut juomaseuraa.
Nyt lopetan juomisen, koska en halua sitä enään.
Tunnen aggressiota, vihaa, surua, ahdistusta, poispääsyn tarvetta ja väsymystä, voimattomuutta, vit*tusta, kuolemankaipuuta joka paikassa minne ikinä menenkään enkä tajua miksi.
Mitä minun pitäisi tehdä?

Vastaukset 12
Vanhimmat
maksaaaaaaaaaaaaaaaaa
Sinulle olisi nyt varmasti parasta päästä joksikin aikaa päihderiippuvaisille tarkoitettuun kuntoutuskotiin. On hyvä että olet tehnyt päätöksen lopettaa juominen. Antakoon Jumala sinulle yliluonnollista voimaa selviytyä ja päästä elämään sisälle. Kaikki on sinulle mahdollista.
Työkyvyttömyyteni vuoksi saan sossusta 174e/kk ja niiiin...
Pidättäydyn ainakin alkoholista ja jätän sen kokonaan, katsotaan sitten muuttuuko mieliala ollenkaan vai pitääkö lähteä ihan oman käden kautta.
Älä nyt ainakaan tee itsellesi mitään. Kyllä sä vielä kuntoon tulet. Kirjoita omia tunteitasi ja ajatuksiasi ylös ja puhu pahasta olostasi luotettaville ihmisille.
Hakeudu terapiaan! Terv.keskuksen kautta hoituu. Ehkä sua voisi auttaa myös jokin esim. työmarkkinatuettu työharjoittelu. Hanki kodin ulkopuolista tekemistä! Saisit ajatuksesi muualle. Hyvä, että haluat alkoholista eroon. Polta vaikka sitten tupakkaa, se ei ole niin paha. Sun ikäisen ei pitäisi kärsiä tuollaisesta olosta. Hae sitkeästi apua muru ja voimia roppakaupalla! Elämän voi muuttaa, kun on valmis tekemään töitä sen eteen. Usko parempaan huomiseen. Ai niin, harrasta liikuntaa! Se helpottaa oloa. Vaikka vain kävelet.
Isäsi ja miehesi ovat melko epämiellyttävän oloisia ihmisiä... Sori nyt vaan. Ehkä kaipaisit ympärillesi sinua tukevia ihmisiä, ei tuollaisia lyttääjiä.
Pitäisi harrastaa liikuntaa, mutta kun tupakoin niin paljon että pää pysyisi kasassa, niin on aika paha liikkua ja se, että jotenkin pelkään ulkoilmaakin ja ihmisiä, se vain laittaa minut tuleen makaamaan ja jään kotiin kun tulen niin vihaiseksi ajatuksista miten ihmiset ovat kohdelleet minua.
Kadulla vastaan ihmisiä tullessa katson heidän kasvoihinsa, jos näen hymyn, pelkään enemmän koska koen että en ole vakavasti otettava ja että ulkomuodossani on jotakin helv*tin hauskaa jne.
En vain haluaisi olla se karjaeläin, joka kärsii teurastuksesta ahtaammissa olosuhteissa. -Siltä se tuntuu, kun itse olen vain niin erilainen kuin kaikki muut. :D
Olen siis metallinkuuntelija ja nainen, olen erittäin tumman tyylin omaava päästä varpaisiin. Ehkä ihmiset tuomitsevat minut ulkomuotoni perusteella satanistiksi jnee... Etenkin kun kännisekoilunikin ovat olleet noloja.
On vähän ristiriitaista polttaa paljon siksi että pää pysyisi kasassa. Tupakkahan aiheuttaa riippuvuutta ja sitä kautta myös ahdistusta. Vähän väliä täytyy päästä tupakalle, ettei ahdistu nikotiinin puutteet takia. Jos tupakat loppuvat, ahdistus on kauhea. Täytyy murehtia onko rahaa tupakkaan ja toisaalta se imee ison osan rahoista, joka ahdistaa entisestään. Hapenottokyky huononee jatkuvasti ja sekös ahdistaa ja huonontaa kuntoa...
Paljon parempi olisi jos pääsisit vähitellen eroon tupakoinnista.
Ensin alkoholista. :) Sitten tupakoinnista. Koska: Alkoholin vaikutuksen alaisena monesti polttaa enemmän.
Olin tänään baarissa, tosin itse en juonut mitään vain katselin kun kaverini joivat itsensä kaatokänniin ja vetävät kukkaa illan päätteeksi.
Siitä ei seurannut mitään hyvää, vaikka ei minulla mitään sitä vastaan ole mitä ihmiset tekevät, päinvastoin. :)
Tuntuu vain kerrankin hyvältä kun itse pystyy olemaan vahva ja sanomaan Ei vapaamielisesti, ei edes tehnyt ollenkaan mieli alkoholia.
Eroa miehestäsi ja elä sellaista elämää kuin tunnet itsellesi parhaaksi.
En eroa miehestäni. Tiedän kyllä rajani ja kuinka pitkälle meno on liian pitkälle meno. Osaan kyllä pitää puoleni ja olla täysi kusipää jos sitä vaaditaan.
Olen kyllä karsinut kaikki vääränlaiset ihmissuhteet pois elämästäni, tai sitten oppinut kertomaan ihmisille kuinka kanssani ei pelata pelejä.
Alusta alkaen narsistille.
Totta on, että tarvitsisin tukea elämässäni etten taas masennu pahemman kerran ja muutu samanlaiseksi kuin olin alkoholia liikaa juodessani. -Ranteiden viiltelyä, Aggressiivista raivoamista, Itkemistä, Kännissä itsemurha-alttiuden kasvua, Joka päivä itsemurha-ajatuksia jotka menivät niin, että jos pöydällä oli pullo tolua niin mieli kuiskasi: ''Juo se.'' Jos näin kokkiveitsen niin ranteitani kutitteli ja mieleni sanoi: ''Viillä ne auki.'' Enään en ole tuollainen, mutta on vaikeaa olla turhautumatta jokaiseen ihmiseen kenen kanssa on tekemisissä tai oikeastaan ihmisiin ketkä kuvittelevat, että voivat tulla sanomaan ihan mitä tahansa oikeutetusti. No, olen näemmä päässyt niistäkin ylitse kun mieleni antaa rauhan kun mietin niitä asioita, se ei vain anna minun enään sattua niistä. Mutta suurin huolenaiheeni onkin: ''Mitä, jos en olekkaan tarpeaksi vahva ja jos joku tulee jälleen tekemään minulle samalla tavalla, kuin se narsisti...? Tai mitä jos joku nolaa minut julkisesti asioita hoitaessani jälleen kerran uudelleen? (Kun ihmiset huutelevat minulle vielä 6:n kin vuoden takaa kaikkea paskaa pelkästään siksi että se naurattaa heitä kun olen kaupungilla hoitamassa pakollisia asioitani, tarkoittaako se siis sitä että otan nuo kaikki _pakollisesti_ vastaan kun ei ole muutakaan mahdollisuutta kuin ohittaa nämä kusipäät? ''
Tähän aikaan herääminen on rankkaa, etenkin yksin kun ahdistaa ja jostakin syystä siltikin pääni menee mitä kummallisimpiin mielialoihin, kuten juuri nyt. : https://www.youtube.com/watch?v=BQbcZoDESoo