Menkää jokainen itseenne sieltä toimittajakunnasta, hiippakunnasta, kunnasta jne. Itse en ole mitään muuta mieltä kun erittäin yksinkertainen asia. Oletteko edes havainneet, ajatelleet kaikenmaailman melskaajat, mielensäpahoittajat jotka syytätte mielivaltaisesti toisia vihaisiksi tai vihapuhujiksi. Teistä monikaaan ei tunista eikä tahdo tunistaa itsessään kiukkua, vihastusta, suuttumusta vaan näette sen kaiken toisissa ihmisissä koska monilla on vaikea hyväksyä noita tunteita itsessään syystä että se itsensä luoma minäkuva ei sitä kestäisikään, halu nähdä vain itsessään ns. hyväksyttyjä tunteita ja pakottaa itsensä esittämään jotain mitä ei ole Eläköön tunteet niitä on jokaisella ja niitä saa olla . Lukekaa enemmän agressioista niin tiedätte että ne eivät tapa jos ei lähde toimimaan tunteen mukaisesti Pelkkä tunne ei tapa ketään. Hävytöntä että tämäkin täytyy monillekin korkeastikoulutetuille vielä tulla tänne mediaan kertaamaan / työpaikoille. Menkää itseenne ensin joilla on vain " hyväksyttyjä tunteita " Voivat kuvitella puhuvansa korkeammalta statukselta jos status määritellään vuositulojen, omaisuuden, ammatin mukaan mutta sillä ei ole mitään merkitysä tässä asiassa jos vähänkin viitsitte ajatella. Todella kyllästynyt lukemaan edes katselemaan jos kuulenkin tai näen sanan vihapuhe. Tulin vain käväisemään ja heti sain ns. tarpeekseni Näkemiin.
Tässä kaikki mitä vihapuheista olen mieltä
apeiaou
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä on mielipide kaikkeen siihen syyttelyyn ja uhkakuvien luomiseen suomalaisista minkälaisia he ovat kun kyseessä on vastaanottokeskusten perustaminen Kasikkinainen epäilys, huolestuneisuus on julkisissa keskusteluissa leimattu vihapuheeksi minkäänlaista kriittisyyttä eivät pysty hyväksymään ja mitä keskusteluun tulee on kuin olisivat heti väittelykilpailuissa tai väitöstä tekemässä Suomalaisilta haluavat kitkeä kaikenlaiset normaalit tuntemukset mitä kelläkin iman edes noita päivän polttavia keskusteluita " josta nyt kohistaan Asetelma jokaisessa maassa on lievästi sanottuna outo. Jos tarkemmin haluaa tietää voi lukea kansainvälistä sanomalehdistöä sekä katsoa midenkin toimittajien rabortteja eikä pelkästään suomalaisten niin sokea reettakin sen näkee että ei hurjistunutta, raivoisaa pakolaisjoukkioita voi yksinkertaisesti sanoa maltillisiksi. Rikostilastot suomessakin julkisuudellaan tietävät enemmän kuin tuhat sanaa . Käyttätymistietestä olisi paljonkin opittavaa kaikille heille joiden käsityskyky omasta itsestäänkin on vähintäänkin huvittava jos haluaa nähdä itsensä vain pelkkänä postiivisuuden lähetteliäänä En ole eläessäni tavannut ihmistä jolla ei olisi normaaleja tunteita mutta lukea olen saanut mitä kaikkea voi tapahtua kun ihmiset patoavat tunteensa koska heidät on lanistettu ilmaisemasta tuntemuksiaan , " ne ei tahdo mua ne tahtoo lauran kiltisti jne. "