Pieksämäellä sopiva majoitus pakolaisille

Pieksämäellä mietittävänä sopiva majoitus pakolaisille

Kaupungintalo ei ainakaan käy

Tiistaina kokoontuva kaupunginhallitus todennäköisesti keskustelee ainakin epävirallisesti pakolaisten vastaanottamisesta ja tilojen kartoittamisesta sitä varten.

– Tilojen kartoittamisesta yhteistyössä eri tahojen kesken teki juuri kuntalaisaloitteen Mika Venäläinen, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Huupponen (sd.), joka itsekin on pakolaisten vastaanottamisen kannalla.

Aloitteen mukaan muiden muassa kaupungin, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Kirkkopalvelut ry:n tulisi olla mukana selvittämässä tilavaihtoehtoja.

Merkittäviä kiinteistöomistuksia on Pieksämäellä myös Bovallius-säätiöllä, Partaharju-säätiöllä sekä Matti ja Liisa Koti Oy:llä, joka omistaa entisen metsäoppilaitoskompleksin Nikkarilassa.

– Näyttää siltä, että ihmiset suhtautuvat myönteisesti pakolaisten vastaanottamiseen, arvioi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Soili Moilanen (kesk.). Hän on sitä mieltä, että hädänalaisia tulee auttaa. Tulijoiden lukumäärän on silti oltava järkevä.

http://www.savonsanomat.fi/savo/pieksamaella-mietittavana-sopiva-majoitus-pakolaisille/2122408
22130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vai että muslimimiehiä ei voi majoittaa homeisiin tiloihin? Koululaiset ja päiväkotilapset kuitenki jatkuvasti oleskelevat sellaisissa tiloissa ja muutosta ei ole tulossa! Kaupunkilaiset ei halua noita mellakoivia apinoita alueelleen, tämän pitäisi olla selvää kaikille päättäjille. Kaupunginjohtaja saa aikaan hallitsemattomat kuluerät joista ei päästä ikinä eroon. Poliisilla ei ole resursseja reagoida muslimirikollisten aiheuttamiin lisätöihin. Kuka saatanan kusipää tahtoo muslimisikoja tänne loisimaan? Nimet esiin ja päitä vadille!

Äänestä

Konepaja joutaa kohta hyötykäyttöön ;)

Äänestä
  • Savon solmu olisi hyvä kun on niin vajaakäytössä. Olisi lyhyt matka keskustaan ja näkyisi uutta väriä katukuvassa.

    Äänestä

  • Vilhulan Kuuluisa Seurapirtti on sopiva.

    Äänestä

Jos turvapaikanhakijoita otetaa, niin ehdottomasti paras sijoituspaikka on entinen Nikkarilan metsäoppilaitos. Sieltä löytyy valmiit tyhjillään olevat hyvät tilat. On asuntola, ruokala, harrastusmahdollisuudet, ulkoilualueet, sijaitsee kaupungin laitamilla, ei naapureita valittamassa, rauhallinen ympäristö ja kaikkea hyvää mitä kurjuudessa sekä stressaavasta matkasta käsineet ihmiset tarvitsevat.

Äänestä

No mutta tietenkin sinne veturitalleille. Lyhyt matka ostoskeskukseen ja kaikkiin muihin ko. innovatiivisen, aktiivisen ja upean alueen tarjoamiin palveluihin.

Äänestä

Sopiva majoitus olisi yläristin päiväkoti. Sieltä täytyy vain häätää suomalaiset pois ja nuo kehitysvammaiset saa jäädä kun muslimit tykkää kivittää niitä. Lapset siirtyy isompaan yksikköön jossa lastentaudit leviää paremmin samankaton allaoleviin vanhuksiin. Parivuotta vielä ja sitten etsitään taas uutta kiinteistöä kun tuokin on homeessa. Kaupunginjohtaja turunen voisi majoittaa pari raiskaajaa kotiinsa, jonkun täytyy olla edelläkävijä.

Äänestä

Pieksämäellä ei ole pakolaiskeskuksien tarvitsemia koulutuksen saaneita kielitaitoisia henkilöitä töihin ja työpaikkoja. Kaikki muutkin vaikutukset tulisi selvittää. Kaupunki korjauttaa miljoonilla tilat ja parin vuoden päästä kaikki pakolaiset muuttavat pääkaupunki seudulle. Taas tulee käppi kaupungin talouteen.

Äänestä

meinaako se turunen ottaa samanlaisia pakolaisia mitä sipilä jututti uutisissa? sieltä tulee pelkästään miehiä kun naiset ja lapset on "hukkunu" matkalla...
jos pieksämäelle tulee niin johan on poliisilla hommia....ainii, mut nehä on yksittäistapauksia...

Äänestä

En voi ymmärtää,enkä järjellä käsittää,mitä ihmettä tämän kuntalaisaloitteen tekijän päässä oikein liikkuu?! Samoin kuin suuresti ihmettelen myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kommenttia asiaan. Siinä hän kertoo Pieksämäen asukkaiden suhtautuvan myönteisesti pakolaisten vastaanottamiseen. Hän taitaa puhua lähinnä omasta puolestaan. Oma mielipiteeni pakolaisten vastaanottamisesta tänne on äärimmäisen kielteinen,kuten se on myös lähes poikkeuksetta kaikkien täältä tuntemieni ihmisten.

Varmasti jokainen meistä saa päivittäin lukea uutisista esimerkkejä siitä,että maahanmuuttajat eivät sovellu millään lailla suomalaiseen yhteiskuntaan...yksinkertaisesti kulttuuri-erot ovat liian suuret. Onhan toki myönnettävä,että siellä mistä nämä Suomeenkin saapuvat pakolaiset ovat lähtöisin,ei tilanne ole kovinkaan hyvä. Suomi ja muut EU-maat ovat heränneet tähän ongelmaan aivan liian myöhään...mikäli tähän ongelmaan olisi herätty aikaisemmin ja kohdennettu apua sekä tukea sinne kriisi-alueille,ei tällaistä laajamittaista ählämien kansanvaellusta tänne pohjoiseen olisi koskaan tapahtunut. Emme voi muuta kuin toivoa,että tulisi oikein kylmä ja ankara talvi,sillä se ehkä saattaisi hieman hillitä tätä loputonta turvapaikanhakijoiden virtaa kotimaahamme. Välimeren eläjät ovat tunnetusti mukavuuden haluista porukkaa ja pakkasmittarin näyttäessä lukemaa -20 astetta,saattaa hyvinkin Ali Baba ottaa lentävän maton alleen ja hurauttaa sillä johonkin lämpimämpään maahan hakemaan turvapaikkaa.

Kukaan meistä ei voi kiistää sitä ikävää tosiasiaa,etteikö meillä olisi omassa yhteiskunnassamme jo aivan rittävästi ongelmia,ilman että vapaaehtoisesti hankkisimme niitä pakolaisten muodossa lisää. Turvapaikanhakijoista kuitenkin epäilemättä suurin osa on epäsosiaalista ainesta,joka varmasti tulee vauhdittamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rappeutumista.
Tilastojen mukaan ulkomaalaiset tekevät kaikista Suomen rikoksista noin kymmenen prosenttia. Mikäli meillä ei olisi elätettävänä tätä valitettavasti kasvavaa ulkomaalaisten joukkoa,meillä olisi siis kymmenen prosenttia vähemmän rikollisuutta ja kukaan ei voi kiistää,etteikö se olisi suomalaisen yhteiskunnan ja yleisen järjestyksen,sekä turvallisuuden kannalta hyvä asia?! On syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen,että heidän tekemänsä rikokset ovat valitettavan usein naisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia....heidän kulttuurissaan kun naisia ei arvosteta,mutta meillä arvostetaan ja me olemme tasa-arvoisia tässä yhteiskunnassa. Maassa maan tavalla tai maasta pois ja vielä parempi jos tämä epäsosiaalinen aines ei tulisi maahamme ollenkaan....

Pakko vielä kommentoida edellä olevaa ehdotusta Nikkarilan entisen metsäoppilaitoksen tilojen ottamisesta pakolaisten käyttöön. Turvapaikanhakijoista suurin osa on nuoria miehiä,sillä jotenkin ihmeellisesti naiset ja lapset ovat ilmeisesti "hukkuneet" matkalla tänne pohjoiseen. Toivottavasti tämä on vain kauhuskenaario,mikä ei koskaan toteudu...mutta ajatellaan nyt,että siellä entisen koulun tiloissa olisi maleksimassa vaikkapa satapäinen turvapaikanhakijoiden(miespuolisten) joukko. Kuten me paikkakuntalaiset tiedämme,Nikkarilassa on suorastaan loistavat ulkoilumaastot.
Mikäli siinä luontopolkujen välittömässä läheisyydessä majailisi tällainen somaleista,ählämeistä ynnä muista värillisistä koostuva kirjava joukkio odottelemassa turvapaikkahakemuksen käsittelyä,niin on päivänselvää että yhdenkään naispuolisen ihmisen ei olisi enää turvallista Nikkarilassa yksin ulkoilla,pelkäämättä joutuvansa seksuaalirikoksen uhriksi. Turvana täytyisi vähintäänkin olla Saksanpaimenkoira,pippurisumutin,sekä etälamautin. Koskaan kun ei voisi viaton naisihminen tietää, minkä puun tai pusikon takana milloinkin mutiainen vaanisi silmät kiiluen saalistaan....

Äänestä
  • Naiset pääasiassa näitä musulmaaneja tänne tahtoo. Sitä saa mitä tilaa, heeehheeeehhhheee......

    Äänestä

  • Joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalainen, kertoo Aamulehti.

    Vuosina 2006-2009 raiskauksesta tuomituista 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Luvut ovat lehden mukaan pysytelleet vuosia samalla tasolla. Ulkomaalaisia on Suomen väestöstä noin kolme prosenttia.

    Erityisesti Lähi-idästä kotoisin olevat nuoret miehet korostuvat raiskaustilastoissa. Etenkin irakilaisten kohdalla luvut ovat synkät: viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta, mikä on viisi prosenttia kaikista tilastoiduista raiskauksista. Irakilaisia on Suomen väestöstä noin 0,1 prosenttia.

    Äänestä


Pieksämäen puumanaisille ja siideripissiksille on tiedossa sukkulaa.

Äänestä

Muslimit tulee ja juo meidän viinat.

Äänestä

Pieksämäelle voi yksityinen firma perustaa pakolaiskeskuksen ilman Pieksämäen kaupungin päätöstä. Lisäksi jokainen voi majoittaa kotiinsa pakoilaisia "vieraiksi". Naarajärvellä on paljon vajaa käytöllä taloja. Lopetettava tahinniemenkoulu olisi oikein hyvä vuokrata kaupunginta pakoilaiskeskuksen pitoon.

Äänestä

Meillä on autioituva maaseutu ja tyhjillään olevia "mummonmökkejä" sekä kesämökkejä joita ei kukaan käytä.Pala maata viljeltäväksi jne.olis jotain tekemistäkin.Sinne mahtuisi kevyesti tulevat pakolaiset.Savonsolmusta vastaanottokeskus ja läheisestä kaupungintalosta lisä tilaa.

Äänestä
  • Miksi Pieksämäkeläiset eivät asuta lapsillaan autioituvia taloja? Ovat laittaneet lapsensa maailmalle? Täys idiootikin tajuaa, että röttelöasunnot menee yhteiskunnan ja kaupungin ylläpidettäväksiä veroeuroilla, kun niihin sijoitetaan pakolaisia. Vanhoihin teollisuushalleihin Etelä-Eurooppakin pakolaiset sulloo ja kuittaa EU:n kassasta rahat.

    Äänestä

karjalankadulle "onneksi" tulee ees 23 nuorta pakolaismiestä ... siitä se ilo alkaa ...

Äänestä

Tässäkin keskustelussa on paljon näitä persutrollaajien väittämiä, jotka eivät pidä paikkaansa.

Tulee vain miehiä: no ei tule, tulee lapsiperheitä, tulee yksinäisiä lapsia.

Ulkomaalaiset raiskaa: no ei raiskaa. Jos ihminen on henkensä hädässä lähtenyt karkuun, ei suomalainen siideripissis ole päällimmäisenä hänen mielessään.

"Viime vuonna irakilaisia epäiltiin 31 raiskauksesta". Joopa joo. Suomessa on 5,5 miljoonaa asuakasta, joista puolet lienee naispuolisia.

"Kantasuomalaisia epäiltiin 3.500 raiskauksesta". "2.000 suomalaista naista joutui pakenemaan perheväkivaltaa." "Vantaalaisessa lähiössä suomalainen nainen ei uskalla kävellä hämärässä, kun suomalaiset piripäät uhkailevat."

Monenlaisia otsikoita voidaan vääntää.

"Perussuomalaisilla järjenjuoksussa ongelmia". "Rasisti ei tunne historiaa eikä oikein osaa lukeakaan. Kalja pehmittänyt aivot".

Äänestä
  • No ainakin Karjalankadulle tulee vain nuoria miehiä, ompahan vaan niin!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


5-2 kirjoitti:

Pieksämäellä mietittävänä sopiva majoitus pakolaisille

Kaupungintalo ei ainakaan käy

Tiistaina kokoontuva kaupunginhallitus todennäköisesti keskustelee ainakin epävirallisesti pakolaisten vastaanottamisesta ja tilojen kartoittamisesta sitä varten.

– Tilojen kartoittamisesta yhteistyössä eri tahojen kesken teki juuri kuntalaisaloitteen Mika Venäläinen, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Huupponen (sd.), joka itsekin on pakolaisten vastaanottamisen kannalla.

Aloitteen mukaan muiden muassa kaupungin, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Kirkkopalvelut ry:n tulisi olla mukana selvittämässä tilavaihtoehtoja.

Merkittäviä kiinteistöomistuksia on Pieksämäellä myös Bovallius-säätiöllä, Partaharju-säätiöllä sekä Matti ja Liisa Koti Oy:llä, joka omistaa entisen metsäoppilaitoskompleksin Nikkarilassa.

– Näyttää siltä, että ihmiset suhtautuvat myönteisesti pakolaisten vastaanottamiseen, arvioi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Soili Moilanen (kesk.). Hän on sitä mieltä, että hädänalaisia tulee auttaa. Tulijoiden lukumäärän on silti oltava järkevä.

http://www.savonsanomat.fi/savo/pieksamaella-mietittavana-sopiva-majoitus-pakolaisille/2122408

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu